O(log(tq))   

Allekirjoittaneelta kysäistiin tänään aivan varoittamatta, olisinko valmis ryhtymään ehdolle erääseen luottamustoimeen. Itse en olisi koskaan osannut itseäni moiseen ehdottaa (ja käsittääkseni se olisi ollut protokollan vastaistakin), ja en olisi koskaan uskonut että juurikin kyseiseltä taholta ehdotus tulisi. Ehkä tästä jatkuvasta päänaukomisesta erinäisissä tilanteissa on sittenkin ollut jotain hyötyä.

Marraskuun loppupuolella sitten nähdään, poikiiko ehdokkuus ihan tulostakin, vai äänestääkö päättävä elin pestiin jonkun toisen.

Päätin tänään spontaanisti lähteä huomenna Marseilleen tapaamaan levy-yhtiön jamppoja. Kun nääs lomakin alkoi. Hippusen pelottaa, mutta ehkä tää tästä. Enää pitäis pakata ja hahmottaa kuinka monta salmaripulloa pitää menomatkalla ostaa tuliaisiksi.

Kolmen päivän vapaa tuli tarpeeseen. Ison projektin siirtyminen toteutusvaiheeseen, pitkät ja rankat palaverit sekä erinäiset musiikkiproggisten vastoinkäymiset (kuten vaikkapa vesisateen vaikutus treenien toteutumiseen) ovat vieneet mehut totaalisesti. Seuraavien päivien aikana tuskin tapahtuu täällä päässä mitään erityisen produktiivista. Olkaa kiltisti älkääkä hukkuko.

Toissakeväänä päätimme investoida talon takapuolella olevan pation lasittamiseen. Samana kesänä patiolle rakennettiin uusi perustus ja itse lasitus. Viime kesänä vuorossa oli lattian rakentaminen ja kalusteiden hankinta. Koska lattian kanssa nyhverrettiin pitkälle syksyyn, ei terassia liiemmin kerennyt käyttää ennen talven tuloa. Näin ollen terassi vaipui vielä hetkellisesti lähinnä ruoansäilytyspaikaksi.

Nyt kevään ensimmäisten lämpimien koitettua avasin virallisesti henkkoht-lasiterassikauden. Ja avot, jo on juhlaa nauttia laiskan sunnuntaiaamun aamiainen pyjamassa luonnon helmassa kuunnellen linnunlaulua. Kesällä terassi osoittautunee suljettuna jopa liiankin kuumaksi, mutta aina voi vanhaan malliin tuupata oven kiinni (kissojen takia) ja avata lasiseinät.

Nyt kun olisi vielä se grilli.

Tänä vuonna olen:

• täyttänyt 32 vuotta,
• saanut vakinaisen työpaikan ja jättänyt yliopistopestit toivottavasti ikuisesti taakseni,
• solminut levytyssopimuksen ja levyttänyt debyyttialbumin (molemmat yhdessä bändini kanssa toki),
• opiskellut soitinrakennusta ja
• istunut paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen hallituksessa ja aktivoitunut eläinsuojeluyhdistysten liitossa.

Elämä hyvä.

Ihmisen mahassa on jotain. Semmoista kovin kivuliasta. Heiluttelivat tänään nenän edessä sanaa sappi, mutta katsotaan nyt mitä ultra sanoo. Jos nyt kuitenkin katoan maailmankartalta joiksikin päiviksi, olen luultavimmin sairaalassa.

Ei sillä, yritän kovasti uskoa siihen, että jos mahdollisimman monessa paikassa asiasta huutelen, oliskin vaan ohimenevä juttu ja ei tartteis.

Lienekö pimeä aikakausi vai mikä, mutta ei vaan jaksais. Periaatteessa kaiken pitäisi olla loistavasti. On levytyssopimusta ja levyä tulossa ja vakinainen koulutusta vastaava työpaikka ja mies ja neljä kissaa ja se asuntolaina. Mutta suupieliä vaan vetää alaspäin ja Vastuut ja Velvollisuudet tuntuvat musertavilta. Sinällään ironista havaita, että aiemmin ahdisti joka hiton aamu töihin mennessä ja kotiintulo oli juhlaa. Nyt puolestaan töihin on kiva mennä ja kotiinpaluu ahdistaa, kun siellä odottaa ne miljoona tekemätöntä nakkia. Ja muiden ihmisten tekemättömät nakit kaupan päälle.

Tyytymättömyyden ja ahdistuksen määrä on vakio. MOT.

Joskus, kun on tehnyt ison työn ja sillä toivon mukaan hyödyttänyt montaa ihmistä, niin kovin toivoisi, että edes joku kiittäisi tai osoittaisi arvostavansa. Ei sillä, kyllähän monia juttuja tekee sen vuoksi, että niistä on hyötyä ja iloa itselle siinä samalla. Mutta. Välillä vaan niin kovin turhauttaa se, että uhraamaa työmäärää ja henkilökohtaisia resursseja pidetään niin itsestäänselvyyksinä, ettei katsota tarpeelliseksi viitsiä sanoa edes paria pientä sanaa.

Ja sitten sitä miettii, että miksi hemmetissä edes vaivautuu.

Vanhuus ei tule yksin - sen mukana tuli Theremin-paketti. Hienous.

Lähestulkoon nelitoistatuntiseksi venähtänyt nakki Conissa oli allekirjoittaneelle hieman liikaa. Nyt suurten ihmislaumojen aiheuttama ahdistus on taas siinä huipussa, ettei minkäänsorttiseen sosiaalisuuteen kykene, vaikka kaadot ja sensemmoiset ovat edessä. Harmi sinällään.

Ei sillä, ihmislaumojen keskellä on aina kovin opettavaista olla. Muistaa sen, mitä erakoituessa unohtaa: kaikkia on mahdotonta miellyttää. Ja mitä hyvänsä teetkin, paskaa tulee joka tapauksessa niskaan jostain suunnasta, välillä ansaitusti, välillä ei.

Onneksi on loma, vaikkakin lyhyt. Saa erakoitua taas rauhassa.