O(log(tq))   

1) Bändihommilla ei ansaitse rahaa. Päin vastoin. Rahaa menee niin ettei piisaakaan, niin omaa, lainattua kuin muutenkin hankittua. Häviävän pienestä osasta bändejä tulee sellaisia maailmanluokan staroja, että limusiinit kulkevat ja samppista juodaan lounaaksi. Jos siis haluat muusikoksi korkean elintason toivossa, unohda koko juttu.

2) Bändihommat eivät takaa kovan jätkän mainetta. Häviävän pienestä osasta bändejä tulee sellaisia maailmanluokan staroja, että limusiinit kulkevat ja vähäpukeiset naiset tappelevat verissä päin saadakseen ottaa poskeen. Vaikka se naamataulu onkin helpompi saada Rumban kanteen kuin elättää itsensä bändihommilla, ei se silti nyt niin itsestään selvää ole. Todennäköisemmin pärstäsi löytyy jonkun ruttuisen fanzinen sisäsivuilta oikolukemattoman pikkujutun yhteydestä.

3) Bändihommiin liittyy jumalaton määrä kaikensorttista säätöä ja sählinkiä. Jo pelkän treenikämpän hankkiminen ja säilyttäminen voi olla ison työn takana. Mitä pidemmälle bändisi kanssa edistyt, sen enemmän duunia riittää. Jos siis jo treeniksen vuokran maksaminen ajallaan on haastava toiminto, kannattaa harkita kahdesti sitä, ryhtyäkö esimerkiksi levyn tekoon vaiko ei.

4) Kusipää on kusipää vaikka voilla paistaisi. Jos tyyppi ottaa kaikkia päähän jo niissä parituntisissa treeneissä kerran viikossa, on kiertue saman tyypin kanssa taatusti helvettiä. Hyvin harvalla on niin verrattomat musiikilliset avut, että ne korvaavat luonnevikaisuuden. Juu, ja kärvistellä ei kannata edes sen työllä ja vaivalla hankitun treeniksen vuoksi - riittävän luonnevikainen tapaus kusettaa senkin sinulta ja nauraa vielä päälle. Bändi on sekin eräänlainen ihmissuhde, joten ne bändikaverit kannattaa valita sitä silmällä pitäen.

5) Niin, bändi on todellakin ihmissuhde. Siinä on aina useampi osapuoli. Jos oma napa on se tärkein, paras ja kaunein asia maailmassa ja yhteistyökyky on miinuksen puolella, yhteissoitto ei ole sinua varten. Keskity mieluummin soolouraan jo nuoresta pitäen. Teet näin luultavasti useamman ihmisen onnelliseksi.

6) Absoluuttinen totuus on, että mitä paremmin tuntuu menevän, sen enemmän tavaraa odottelee tuulettimen päällä sen käynnistymistä. Varmaa on, että siinä vaiheessa kun se maailma on just melkein valloitettu, joku bändikavereistasi alkaa miettimään, motivoisiko vaipanvaihto sittenkin enemmän kuin ne iänikuiset soittohommat. Jos olet huono kohtaamaan pettymyksiä, bänditouhut eivät ole sinua varten. Lainatakseni erästä nimettömäksi jäävää sankaria: “Vittu, kun pitää soittaa jossain vitun bändissä.” Niinpä.

Jahas. Tulee tehtyä taas semmoista musaa (terapiaprojektille), että jo itsellekin herää epäilys, että onko säveltäjällä lääkitys ihan kohdallaan. Tästä tulee aika hiton pelottavaa kamaa.

Hyvä niin.

Elämäntapamuusikkona minulla on ollut aina tarve tehdä musiikkia, tavalla tahi toisella. Suurimman osan ajasta riittää se, että voi aukoa suutaan muiden hoitaessa varsinaiset sävellyshommat, mutta satunnaisesti tekee mieli myös saattaa itse jotain etäisesti musiikilta kuulostavaa ilmoille, ilman semmoista jumalatonta säätöä, vääntöä ja vastuuta, mitä bändihommiin liittyy. (Juu, manageri olisi tervetullut - kyvyt ja kontaktit omistava voi ilmoittautua allekirjoittaneelle.)

Tuossa muutamisen viikkoa sitten puhuttiin Pantterin kanssa, että pitäisikö vihdoin polkaista pystyyn projekti, josta on ollut puhetta jo pidemmän aikaa. Pantterin levy-yhtiö kun haluaisi julkaista ensi vuonna parikin kokopitkää ja mikäs olisikaan parempi tekosyy sitten alkaa hommiin. Tavoitteeksi pistettiin, että kokeillaan tekaista biisi per viikko (minä hoidan sävellyspuolen ja Pantteri tekstit) ja katsotaan sitten tuossa joulun tienoilla, onko riittävästi kelvollista materiaalia kokopitkää varten. Muutama samanmielinen henkilö haalittiin juttuun mukaan projektin ytimeksi ja muutamaa vierailevaa staraakin ollaan pohtimassa.

Hienous on se, että projekti ihan oikeasti näyttää käynnistyneen mukavasti. Biisejä on (raakiledemoversioina) kasassa viisi ja muut projektin tyypit tuntuvat olevan samanmielisiä siitä, mihin hommaa ollaan luotsaamassa. Jos kaikki menee niinkuin olisi tarkoitus, saattaa ensi vuoden aikana pullahtaa maailmalle siis kaksi kokopitkää allekirjoittaneen vokalisoinnilla.

Notta ei se elämä ohi ole vielä kolkytjarisasilla.

…levytyssopimus. Katsotaan rykäiseekö lafka lennossa pressitiedotteen vai naputtelenko kohtapuoliin lisäinfoa aiheesta.

Koska minä tunnetusti en koskaan opi virheistäni, menin ja ilmosin CaPEen. Jälleen.

Niin kiirettä on pitänyt pääasiassa rokkistarailuun liittyvän päälle päin näkymättömän käytännön nysvän (lue: managerointi) kanssa, että ei ole kerjennyt tekemään mitään muuta. Onneksi jotain jälkeä alkaa syntyä. Yksi välitulema löytyy vastikään kauppoihin tulleesta Miasmasta, jossa allekirjoittaneen ei-niin-edustava naamataulu komeilee vähän turhankin isolla. Ei sillä, että olisin ollut koko haastattelussa edes paikalla. “Minä en koskaan milloinkaan…” jne.

Sikäli kun ei tule enää lisää suuria ylläreitä (ja joitakin tosiaan on tässä matkan varrella tullut - kuten nyt vaikkapa eräät itkupotkuraivarit eräänkin osapuolen taholta jne.) jotain uutisia pitäisi olla kerrottavana parin viikon päästä.

Vaikka näitä rokkihommia on ihan mukava leikkiä näin yli kolmekymppisenäkin, jostain huomaa, ettei se vanhuus todellakaan tule yksin. Voin nimittäin kertoa, että arkiaamun perusherätys töihin menoa varten tuntuu kohtuuttoman vaikealta, kun takana on kolme tuntia unta. Tämä siis vieläpä niinkin mukavassa tilanteessa, jossa keikka on Helsingissä ja roudaus ja sensemmoiset sujuvat suksikkaasti, eikä se soittoaikakaan ollut mahdottoman myöhään. Hiukan kylmää ajatus parin kuun sisällä olevasta Tampereen keikasta, jolla varmasti menee huomattavasti pidempään.

Niin, miksaajalle terveisiä, jos niitä kiippareita vähentää salin puolella, ei niitä saatana soikoon tarvitse kuitenkaan tiputtaa monitoroinnista samaan aikaan. Nimim. kiukkuinen laulaja.

Koska minulta on viime aikoina kyselty enemmänkin, mitä tuonne sopparirintamalle kuuluu, tässäpä lyhyt päivitys tilanteesta. Moguli laittoi uuden version tänään, josta laittanen huomenissa huomautuslistan bumerangina takaisin päin, sen verran muutoksia siitä puuttui. Kolmen biisin raakaversiot matkasivat tänään samaten kaukaisille maille ja 1/3 sai välittömästi kehuja. Hierotaan hierotaan.

Ei sillä, kunhan miksaukset ovat valmiina lopullisessa asussaan, uusi promokierros lähtee liikkeelle. Katsotaan, jos saataisiin lisää pelaajia mukaan.

Tammikuun laulukoulu: Mikrofonitekniikasta

Mikrofoni on esiintyvän laulajan tärkein apuväline. Aloittelevalla laulajalla on usein kuitenkin enemmän kokemusta hiusharjasta kuin aktuaalisesta mikrofonista. Jotta livetilanne olisi miellyttävä kokemus niin kanssamuusikoille, äänimiehelle kuin yleisöllekin, seuraavat neuvot on hyvä pitää mielessä.

Askel I - Mikrofoni kädessä / ständissä

- Mieti jo etukäteen, aiotko pitää mikrofonia keikalla kädessä vai ständissä ja harjoittele esiintymistä treenikämpällä vastaavasti. Liian usein näkee ensimmäisiä keikkojaan tekeviä laulajia, jotka eivät tiedä minne kätensä laittaisivat, kun mikrofoni onkin jossain muualla kuin missä sitä on tottunut pitämään.

- Jos käytät ständiä, opettele pysymään jotakuinkin tasaisella etäisyydellä ständistä ja mikrofonista. Vaikka kuinka musiikki viekin mukanaan, yritä saada koordinaatio ja tilantaju pysymään, ettei tule ylettömästi ns. hutilauluja. Vastaava pätee myös lavalla vaelteluun - pidä huoli, että olet takaisin mikrofonin luona, kun pitäisi taas alkaa laulaa.

- Jos pidät mikrofonia kädessä, ole tarkkana minne sillä sojotat. Liian moni artisti huitoo mikrofonillaan kuin se olisi edelleenkin se hiusharja ja osoittelee sillä niin monitoreita kuin rumpujakin. Mikin pyörittäminen piuhasta on aivan ehdoton no-no (ja totaalisen uncool), ellet halua saada aikaiseksi a) korvia särkevää kiertoa ja b) mahdollisen piuhan irtoamisen.

- Laulajan kannalta mikrofonissa on kaksi osaa - se, josta pidetään kiinni ja se, johon lauletaan. Älä sekoita näitä kahta toisiinsa.

- Hyvät mikrofonit maksavat rahaa. Älä paisko niitä miten sattuu. Vaikka kohtalaisen edulliseen kategoriaan kuuluvan SM58:n sanotaan kestävän vaikka käyttöä vasarana, sitä ei ole aivan pakko jokaisen artistin testata ihan itte.

Askel II - Laulutekniikka

- Soundcheck on sitä varten, että siinä asetetaan bändin balanssi sopivaksi. Laula soundcheckissa niinkuin laulaisit keikalla äläkä 10dB hiljaisemmin.

- Useimmiten äänimiehen hommia hoitaa ihminen, joka ei tunne biisejä kuin omia taskujaan. Niinpä dynamiikan säätely on täysin laulajan itsensä varassa. Jos laulat jonkin osan keskimääräistä hiljemmin, mene lähemmäksi mikrofonia. Jos taas nostat äänenvoimakkuutta, ota etäisyyttä mikrofoniin. Juu, nimenomaan näin päin. Liian usein näkee laulajan hissuttelevan kaukaa ja toisaalta karjuvan mikrofoni kitarisoihin tungettuna, jolloin tuloksena on epäsuhtaiset laulubalanssit ja pahimmassa tapauksessa käryävät kamat.

- (Metalli)keikoilla käytetään niin liidissä kuin taustoissakin paljon efektejä, ennen kaikkea tila- ja viivekaikuja. Nämä pyöristävät ääntä ja tasottavat äänenlaadullisia eroja. Niinpä olennaisempaa onkin keskittyä pitämään äänenvolyymi mahdollisimman tasaisena (ks. edellinen kohta) ja pyrkiä laulamaan jotakuinkin puhtaasti, kuin käyttää energiaa pienten äänenlaadullisten vaihteluiden tuottamiseen. Artistisuus on toki sallittua, kunhan se ei syö liikaa volyymia - volyymin kadotessa ei se artistisuuskaan sieltä lavalta minnekään kuulu.

Askel III - Keikka alkaa, mitä nyt?

- Jos mikrofonissa on on/off -vipu, tarkista, että mikkisi on päällä keikan alkaessa. Jos et käytä ständiä, kannattaa se siirtää sivuun, koska silloin kukaan ei törmää siihen vahingossa. Mikkipiuha kannattaa toki kiertää myös irti ständistä tässä tapauksessa.

- Rentoudu ja anna musiikin viedä. Hyvä keikka syntyy ennen kaikkea meiningistä.

Hienoisten viivytysten jälkeen CaPE V -biisit ovat vihdoin julki. Allekirjoittaneen vokalisointia voi kuunnella täällä. Saa kommentoida.

EDIT: Lisäänpä minäkin linkin ketjuun, josta löytyy krediitit.