O(log(tq))   

Allekirjoittaneelta kysäistiin tänään aivan varoittamatta, olisinko valmis ryhtymään ehdolle erääseen luottamustoimeen. Itse en olisi koskaan osannut itseäni moiseen ehdottaa (ja käsittääkseni se olisi ollut protokollan vastaistakin), ja en olisi koskaan uskonut että juurikin kyseiseltä taholta ehdotus tulisi. Ehkä tästä jatkuvasta päänaukomisesta erinäisissä tilanteissa on sittenkin ollut jotain hyötyä.

Marraskuun loppupuolella sitten nähdään, poikiiko ehdokkuus ihan tulostakin, vai äänestääkö päättävä elin pestiin jonkun toisen.

Koska vanhuus ei tule koskaan yksin, vaarit eivät enää oikein jaksa leikkiä Konstan kanssa. Tästä on viime aikoina seurannut erinäinen määrä merkkailua ja muuta protestointia kun on niin tyyyyylsääää. Niinpä totesimme, että on aika hankkia koltiaiselle nuorta ja energistä seuraa. Nämä tiitiäiset ovat pysyvämpää sorttia kuin viime kesän kasvattipojat ja tottelevat nimiä Niklas ja Samu.

Voipi olla, että tiitiäispäivityksiä seuraa vastaisuudessakin.

Eilisiltana, juuri ennen nukkumaan menoa leikitin Kallea letillä. Kissut kun tykkäävät pitkistä leteistä ja hiuslenkeistä. Etenkin jyrsiä hiuslenkkiä, oli se sitten kiinni jossain tai ei. Tällä kertaa se oli kiinni hiuksissa. Valitettavasti onnistuin heilauttamaan kättäni siten, että kissun suuhun osuikin letin sijaan sormi. Ja kissu onnellisena jurskautti oikean käden pikkurillin tyveen syvän reiän. Sattui niin maan helevetisti.

Tänä aamuna sormen tyvinivel oli turvonnut ja punainen ja kosketusarka. Kuten arvata saattaa. Puremahaavat kun tulehtuvat lähes poikkeuksetta, vaikka niitä kuinka yrittäisi desinfioida. Niinpä marssin työterveyteen blokkaamaan itselleni antibiootit.

Tarinan opetus: kissu puree lujempaa kun se ei tiedä purevansa ihmistä - näin ollen, älä tunge kissun suuhun sormea tahi mitään raajaa tai muutakaan kun heiluttelet sen edessä jotain lelua.

Kansa vaati päivitystä ja saamansa pitää. Tiitiäiset lähtivät 12 viikon iässä uuteen kotiin. Kauhia ikävä on. Mieli olisi tehnyt pitää kissut itsellä, mutta kun meiän Metusalemi eli Kalle ei vaan sopeutunut pikkuisiin, vaan oireili koko kuuden viikon ajan, ei paljon valinnan varaa ollut. Onneksi uusi koti vaikutti oikein hyvältä ja sieltä on tullut kissuilta terveisiäkin ihan kuvan kera.

Laitettakoon tähän nyt kuitenkin vielä kuva pikkuisista hengaamassa yhdessä Hiskin kanssa:

Tiitiäiset, kuusiviikkoiset orpopennut, muuttivat meille vierihoitoon perjantaina. Nyt talo on täynnä viipellystä, töminää ja piipitystä. Isot kissat ovat ihmeissään. Porkkana vuoroin sähisee, vuoroin pesee pentuja. Konsta haluaisi leikkiä, eikä ymmärrä miksei pikkuisia saa kurittaa samaan malliin kuin isoja kissoja. Hiski ja Kalle ovat varovaisen kiinnostuneita. Toivon mukaan kaikki tottuvat tilanteeseen ennen kuin työhuoneeni alkaa käydä pennuille liian pieneksi.

Juu, ja Tiitiäiset, työnimiltään Aleksei (takana) ja Slava (edessä) etsivät hyvää rakastavaa yhteistä kotia, jonne voisivat muuttaa, kunhan pentuiän madotukset, rokotukset ja kastrointi ovat ohitse.

Edit: Tässä hieman skaalaa koosta.

Juu, ei tästäkään paljoa pysty sanomaan:

Keskeytämme lähetyksen hetkeksi söpöyshalvauksen vuoksi:

Viikon ikäiset kissanpennut on megasuperhypersuloisia. Niillä on pienet tassut ja pinkeät massut ja ne möngertävät toistensa yli ja ali silmät vielä ummessa. Ja parkuvat olemattomalla äänellä.

Juu, olin vaihteeksi hommissa HEY:llä. Arvata saattaa, kuinka monta kissua meinasi tällä kertaa lähteä mukaan.

Sain vihdoin laitettua kissugalleriaan Porkkanallekin oman osionsa. Kuvia ei ole monenmonta, kun suurin osa on miehen koneella ja mies koneineen Haagissa, ja laatukin on kaikkea muuta kuin ammattimainen. Mutta nyt sentään jotain.

Olen pahaa-aavistamattomasti joutunut yhä syvemmälle kissuhyväntekeväisyyden kaikennielevään kuiluun. Ensiksi meille tuli Porkkana-poika, HEY:n kissutalosta. Koska Porkkana oli ollut HEY:n vakiokissoja viimeiset 9 vuotta eli koko elämänsä, asian tiimoilta tuli sitten enemmänkin keskusteltua HEY:n puharin kanssa. Ja kahviteltua, ja siliteltyä muita kissuja. Ja yhtäkkiä huomasinkin lupautuneeni auttelemaan satunnaisina lauantaina kissutalon kirpparilla ja muissa tapahtumissa. Ja maalaavani kissutalon kattoa. Ja ehkä antaneeni luvan tulla äänestetyksi HEY:n hallitukseen, jos ne ihan oikeasti minut sinne haluavat. Lisäksi harkitsen, että voisin ottaa vakioillan, jolloin kävisin hoitamassa talon kissut, vaikka ne täältä katsottuna melko kaukana ovatkin.

Ei sillä, olen minä aina halunnut tehdä jotain semmoista ihan konkreettista, josta tulee hyvä mieli. Rahaa on helppo lahjoittaa kun sitä vihdoin on, mutta sen rahan lisäksi kun tarvitaan niitä aktuaalisia ihmisiä, jotka ruokkivat kissuja, siivoavat hiekkalaatikkoja ja lääkitsevät tarvittaessa. Ja ei minulla lauantaisin oikeasti ole mitään tekemistä - ainakaan sellaista, joka menisi omassa arvoasteikossa tämän homman yläpuolelle. Tavallaan onkin helpotus, että vihdoin löytyi jotain semmoista, jota tehdessä oikeasti tuntee tekevänsä jotain tarpeellista ja hyödyllistä, vaikka kuin ruohonjuuritasolla. Juu, edelleenkin se suurin motiivi on se itselle tuotettu mielihyvä, kuten joskus aikaisemminkin mainitsin. Mutta väliäkö sillä, kunhan saadaan kissuille massuntäytettä, eivät ne mistään motiiveista piittaa.

Kissoista toiseen. Nyt syksyn tultua on tullut ajankohtaiseksi loukuttaa IsoValkee joka edelleen kiertelee pihaa. IsoValkee on ilmeisesti jäänyt jälkeen erään perheen muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Olemme ruokkineet IsoaValkeeta nyt säännöllisesti raksuilla ja yrittäneet saada sitä sopeutumaan ja tottumaan meihin mutta koska se edelleenkin on niin arka, ettei anna ottaa kiinni, on loukutus ainoa vaihtoehto ennen pakkasten tuloa. Kissu on kuitenkin joko harvinaisen viisas (”ette te mua tuommoisella loukulla huijaa”) tai harvinaisen tyhmä (”mittee, raksukupin paikalla on vanerinen putkilo?”), joten emme saaneet sitä vielä eilen tarttumaan syöttiin. Toivottavasti tosiaan ennen pakkasten tuloa kuitenkin.

Kesän suurprojekti eli kissujen ulkotarha on salakavalasti päässyt melkein valmistumaan. Ja vot, hyvä tuli, varmasti kulmakunnan hienoin (kun meillä täällä maalla yleensä vain potkaistaan kissut ovesta pihalle sen sijaan että mitään tarhoja), ja pojat tykkää. Tarhaan tuli viriteltyä myös catcam, jossa saattaa satunnaisesti vilahtaa kissaa. Sanottakoon, että talveksi cam menee mitä luultavimmin talviteloille, joten ihan suunnatonta actionia on silloin turha odottaa näkevänsä.