I just want to….sing!
Pienoinen ihme tapahtui ja aussivahvistus sai kuin saikin kitararaidat ja äänisuunnittelumatskun toimitettua viimeisimpään mahdolliseen deadlineen mennessä. Näin ollen kolme terapiaproggisbiisiä saattavat jopa valmistua ennen kuin miksaaja lähtee talvilomille (juu, sekin asuu tuolla eteläisellä pallonpuoliskolla). Ensimmäinen raakamiksaus ensimmäisestä biisistä kuulosti varsin vakuuttavalta, joten odottelen loppuja melkoisen innostuneella mielialalla.
Seuraavaksi olisi vuorossa loppulevyn matskujen karsinta ja sovitus. Surku tulee jättää pari biisiä pois levyltä, mutta ei voi mitiä - biisejä on liikaa ja heikoimmat sopii heivata odottelemaan uutta inspiraatiota. Johtuen ennen kaikkea aussivahvistuksen kroonisesti hankalista aikatauluista proggis tuskin tulee sittenkään ulos tämän vuoden puolella. Mutta, kahtellaan.
June 10th, 2008 at 6:09 pm
Höpöhöpö mitään koskaan valmistu.
Musabisneksessä sovitut aikataulut ns. pitää.