Archive for November, 2007

Syysmasennus

Wednesday, November 28th, 2007

Lienekö pimeä aikakausi vai mikä, mutta ei vaan jaksais. Periaatteessa kaiken pitäisi olla loistavasti. On levytyssopimusta ja levyä tulossa ja vakinainen koulutusta vastaava työpaikka ja mies ja neljä kissaa ja se asuntolaina. Mutta suupieliä vaan vetää alaspäin ja Vastuut ja Velvollisuudet tuntuvat musertavilta. Sinällään ironista havaita, että aiemmin ahdisti joka hiton aamu töihin mennessä ja kotiintulo oli juhlaa. Nyt puolestaan töihin on kiva mennä ja kotiinpaluu ahdistaa, kun siellä odottaa ne miljoona tekemätöntä nakkia. Ja muiden ihmisten tekemättömät nakit kaupan päälle.

Tyytymättömyyden ja ahdistuksen määrä on vakio. MOT.

Lääkitys

Sunday, November 18th, 2007

Jahas. Tulee tehtyä taas semmoista musaa (terapiaprojektille), että jo itsellekin herää epäilys, että onko säveltäjällä lääkitys ihan kohdallaan. Tästä tulee aika hiton pelottavaa kamaa.

Hyvä niin.

Vakinainen

Thursday, November 15th, 2007

Minulla on vakinainen työpaikka. Ohi ovat jokavuotiset rahoituksenkerjuut ja apuraharuinaukset. Ohi on se, että kesälomat palaa rahoituskuvion vaihtuessa. Ohi on ylipäätään kaikensorttinen taloudellinen epävarmuus tulevasta. Ei tullut tutkijaa, tuli arkistorotta. Ja duuni on 100% koulutusta vastaavaa (peräti molempaa koulutusta). Aika siistiä.

Projekti

Sunday, November 11th, 2007

Elämäntapamuusikkona minulla on ollut aina tarve tehdä musiikkia, tavalla tahi toisella. Suurimman osan ajasta riittää se, että voi aukoa suutaan muiden hoitaessa varsinaiset sävellyshommat, mutta satunnaisesti tekee mieli myös saattaa itse jotain etäisesti musiikilta kuulostavaa ilmoille, ilman semmoista jumalatonta säätöä, vääntöä ja vastuuta, mitä bändihommiin liittyy. (Juu, manageri olisi tervetullut - kyvyt ja kontaktit omistava voi ilmoittautua allekirjoittaneelle.)

Tuossa muutamisen viikkoa sitten puhuttiin Pantterin kanssa, että pitäisikö vihdoin polkaista pystyyn projekti, josta on ollut puhetta jo pidemmän aikaa. Pantterin levy-yhtiö kun haluaisi julkaista ensi vuonna parikin kokopitkää ja mikäs olisikaan parempi tekosyy sitten alkaa hommiin. Tavoitteeksi pistettiin, että kokeillaan tekaista biisi per viikko (minä hoidan sävellyspuolen ja Pantteri tekstit) ja katsotaan sitten tuossa joulun tienoilla, onko riittävästi kelvollista materiaalia kokopitkää varten. Muutama samanmielinen henkilö haalittiin juttuun mukaan projektin ytimeksi ja muutamaa vierailevaa staraakin ollaan pohtimassa.

Hienous on se, että projekti ihan oikeasti näyttää käynnistyneen mukavasti. Biisejä on (raakiledemoversioina) kasassa viisi ja muut projektin tyypit tuntuvat olevan samanmielisiä siitä, mihin hommaa ollaan luotsaamassa. Jos kaikki menee niinkuin olisi tarkoitus, saattaa ensi vuoden aikana pullahtaa maailmalle siis kaksi kokopitkää allekirjoittaneen vokalisoinnilla.

Notta ei se elämä ohi ole vielä kolkytjarisasilla.

Kissa kiitoksilla

Friday, November 9th, 2007

Joskus, kun on tehnyt ison työn ja sillä toivon mukaan hyödyttänyt montaa ihmistä, niin kovin toivoisi, että edes joku kiittäisi tai osoittaisi arvostavansa. Ei sillä, kyllähän monia juttuja tekee sen vuoksi, että niistä on hyötyä ja iloa itselle siinä samalla. Mutta. Välillä vaan niin kovin turhauttaa se, että uhraamaa työmäärää ja henkilökohtaisia resursseja pidetään niin itsestäänselvyyksinä, ettei katsota tarpeelliseksi viitsiä sanoa edes paria pientä sanaa.

Ja sitten sitä miettii, että miksi hemmetissä edes vaivautuu.

Houston, meillä on…

Monday, November 5th, 2007

…levytyssopimus. Katsotaan rykäiseekö lafka lennossa pressitiedotteen vai naputtelenko kohtapuoliin lisäinfoa aiheesta.