O(log(tq))   

On taas se aika vuodesta. Kolme kuukautta on tahkottu sovituksen ja sensemmoisten kanssa (lähinnä siis kaitsettu tiimin muita jäseniä) ja nyt pitäisi sitten äänittää laulut. Kysymys on samaisesta kansainvälisestä proggiksesta, josta olen maininnut aiemminkin. Tämänvuotinen ei taida yltää lähellekään viimevuotista laadullisesti, mutta katsotaan irtoaisiko jotain fiksuja ideoita lauluihin. Äänitys-dl on maanantaina ja miksauksen tulisi olla valmiina siitä noin 10 päivän kuluttua. Tämän jälkeen biisi lähtee vielä masteroitavaksi, joten linkittänen sen tänne tuossa toukokuun loppupuolella.

Hassuus on se, että viimeisen parin kuukauden aikana kun olen avannut suuni ja laulanut jossain lyhyestikin, on useampi ihminen tullut kysymään, että olenko laulaja. Jotain on ilmeisesti tullut opittua jossain vaiheessa äänenkäytöstä. Tähän ja edelliseen postaukseen liittyen, hienous oli firman edustustilaisuudessa, jossa bändi (Pole Pole) pyysi yhdessä biisissä yleisöä lähtemään mukaan toistuvaan juttuun (ei varsinainen kertosäe, musiikki kun oli afrikkalaista) ja aloimme spontaanisti nykyisen pomon (koulutettu laulaja, pitkä kuorotausta) kanssa kehittelemään toisia, kolmansia, neljänsiä ääniä. Hienous on laulaa ihmisen kanssa, joka pystyy imporamaan ääniä lennossa ja jonka kanssa voi kehitellä ideoita eteenpäin ihan vaan laulamalla tilanteessa. Koin vastaavankaltaisen elämyksen viimeksi lukiossa, jossa ensimmäisellä yhteislaulutunnilla ihmisille jaettiin laput ja sitten laulettiin prima vista viidessä äänessä. Tunsi olevansa omiensa parissa.

Niin, se punainen lanka. Se hävisi jonnekin matkan varrelle. Asiaan vaikuttanee se, että katsoin aamulla kelloa väärin ja tajusin vasta ruokittuani kissat ja juodessani aamuteetä samalla kun muistuttelin mieleeni mitä pitäisi tänään äänittää, että kello on vasta 6.30.

Olin 4 päivää kestävällä Domino Designer -kurssilla. Viimeisen kurssipäivän jälkeen oli työpaikan edustustilaisuus, jossa oli tarkoituksena patsastella ja viihdyttää noin 150:a vierasta. Kävellessäni Ruoholahdesta Lauttasaareen tunnustelin fiiliksiäni ja totesin, että eipä ole aikoihin ollut vastaavaa oloa. Oli kiva mennä töihin, sinne oikeisiin töihin. Kumpulaan meno tuntuu edelleenkin lähinnä kiusalliselta ja ahdistavalta.

Ei sillä, on siellä Kumpulassa edelleen velvotteita. Työstän edelleen yhtä ja samaa paperia, joka on sekä itsestäni riippuvista että riippumattomista syistä viivästynyt. Graduohjattavan gradu on menossa juuri tarkastukseen ja sitä varten pitää toimittaa vastuuproffalle CV, koska en ole vielä väitellyt. Hetken jo näytti siltä, että tutkijakoulun posteritilaisuuskin hyökkää takavasemmalta, mutta sen saanen häivytettyä, koska samana päivänä on kurssi, joka päättyy niin myöhään etten tilaisuuteen ennätä.

Ei tainnut tulla tutkijaa vaan arkistorotta. Ei sillä, jo pari vuotta sitten aloin kokea, ettei tutkijuus välttämättä ole allekirjoittanutta varten. Se oli kivaa, ehkä noin 1% ajasta. Kaikki muu aika meni ahdistuksen kanssa pyöriessä. Luultavasti kyse on edelleen pitkälti työyhteisössä ja siinä, että projektin sisällä allekirjoittaneen panosta ei arvostettu, vaan kelpasin lähinnä nysväämään nurkassani ja varaamaan kokoustiloja ynnä hoitamaan muuta sihteeritoimintaa. Kyllä semmoinen pidemmän päälle käy nyppimään ja samalla ehtyy sitten kaikki luovat varannotkin.

Eilen napsahti postilootaan vihdoin jo pitkään odotettu sposti. Koska olennainen osa eli liitetiedosto oli word-dokumentti, tyydyin uudelleenohjaamaan spostin basistille ja itselleni työosoitteeseen. Aamusella sitten printtasin nivaskan duunissa ja tungin laukkuuni.

Aika monta tuntia se ennätti marinoitua laukussa kunnes vihdoin basistin rohkaisemana uskalsin lukaista sen läpi. Ei paha lain. Tottakai siinä on kohtia, joita ei jo ihan muiden olemassaolevien soppareiden valossa voida allekirjoittaa. Ja toki siinä on kohtia, jotka kaipaavat ehdottomasti tarkennusta. Ja kohtia, jotka on vähän tai vähän enemmänkin nihkeitä. Mutta, on siinä myös paljon hyvää. Riittävän paljon siihen, että sen viitsii lukea uusiksi toisenkin kerran, ihan ajan ja ammattiavun kanssa. Ja alkaa hieromaan niitä epäkohtia paremmiksi.

Ei vielä kannata onnitella tai mitään. Mutta peukkuja saisi jo alkaa nostelemaan pystyyn, jos vaan tuntee kutsumusta moiseen.

Toiseksi viimeinen äänityssessio ohi. Purkissa on kaikki liidit ja roppakaupalla stemmojakin ynnä kaikensorttista häröilyä. Muutama liidi menee vielä uusiksi kuun lopulla mutta noin muuten tilanne näyttää hyvältä.

Kyllä minä rinkissä retkuttelen vaikka tässä onkin ollut taukoa välissä kaikensorttisissa sosiaalisissa jutuissa. Sen verran verottavaa on ollut tämä rokkitähden elämä.

Ja juu. Tulee siitä aika hyvä, siitä levystä. Semmoinen, jota varmaan moni ei tule käsittämään olleskaan ja josta toivon mukaan loput sit tykkää. Eipähän ainakaan kulje kultaista keskitietä. Sitä odotellessa kannattaa tyypata pari (vielä masteroimatonta) biisiä Ahman tulevalta ep:ltä.