Sinisen käytävän salaisuus
Tyttö istui huoneessa ja mietti. Elämä ei oikeastaan ollut hassumpaa. Oli oma huone linnassa, parhaat ystävät ja rajattomasti seikkailuja. Vaikka linnassa olikin paljon paikkoja, jonne ei saanut mennä, löytyi sieltä aina jotain uusia käytäviä ja huoneita, jotka eivät olleet suljettuja. Ja palvelusväki oli kohteliasta, vaikkakin välillä komenteluun taipuvaista. Ei, elämä ei tosiaan ollut hassumpaa.
Tyttö oli tuntenut Peterin jo pitkään. Peter oli vanhempi mies, lempeän ja ystävällisen näköinen. Vaikka Peter ei koskaan sanonut mitään, hymyili hän tytölle ystävällisesti ja elehti kerrottavansa niin, että tyttö ymmärsi aina, mitä Peter tarkoitti. Tai ainakin melkein aina. Ei sillä, ei tyttökään paljoa puhunut. Sanan silloin, toisen tällöin. Oli linnassa muitakin asukkaita, mutta Peter oli tytölle se tärkein Miljan ohella. Milja oli kultainennoutaja, joka tytöllä oli ollut niin pitkään kuin tyttö muisti. Milja oli ollut aina.
Tytön päivä oli aina samanlainen. Aamulla palvelijat toivat ruokaa ja tytön lempivaatteet tytön huoneeseen. Sitten lähdettiin seikkailemaan Peterin ja Miljan kanssa. Linnassa riitti paljon nähtävää. Tyttö oli joskus yrittänyt piirtää muistiin linnan käytäviä, mutta piirrokset hävisivät aina yön aikana tytön huoneesta. Mutta ei sillä niin väliä, tyttö muisti mieluisimmat paikat ilman piirroksiakin. Parvekkeen, josta näki puutarhaan ja huoneen, joka oli täynnä mitä ihmeellisempiä laitteita, joihin ei saanut koskea.
Tänään tyttö halusi mennä siniseen käytävään. Sininen käytävä oli linnan pohjakerroksissa. Sen varrella oli paljon huoneita, mutta ne olivat aina lukittuja. Silti sininen käytävä kiehtoi tyttöä. Siinä oli jotain pelottavaa, salattua. Peter ei pitänyt sinisestä käytävästä, mutta seurasi tyttöä sinne ensin kiihkeästi viittilöiden, sitten päätään riiputtaen. Milja sen sijaan oli innoissaan, kuten aina. Tänään sininen käytävä oli kuitenkin erilainen. Sen pehmeä hiljaisuus oli tiessään ja sen toisesta päästä kuului kuiskauksia, jotka muuttuivat huudoiksi ja inahduksia, joista tuli kirkunaa. Tyttöä pelotti, mutta hän ei voinut pysähtyä. Hän halusi nähdä mistä äänet tulivat.
Huudot ja kirkuminen voimistuivat, kunnes alkoivat uudelleen vaimeta. Tyttö huomasi erään käytävän oikealla puolella olevista ovista olevan raollaan. Vaikka Peter yritti pitää tytöstä kiinni, tyttö pääsi livahtamaan hänen otteestaan ja juoksemaan oven luokse. Oven takana oli toinen ovi, joka oli kiinni. Siinä oli kuitenkin ikkuna, josta tyttö ylettyi kurkistamaan kun seisoi varpaillaan. Huone oli betoninen koppi, ja sen seinissä olevista aukoista tuli huoneeseen savua. Keskellä huonetta vääntelehti kolme alastonta miestä, joiden liha tuntui kuoriutuvan savun vaikutuksesta. Tyttö huusi kauhusta ja kääntyi juostakseen pois huoneen luota. Peter odotti tyttöä selkä tyttöön päin, hartiat luhistuneina. Tyttö tarttui Peteriä kädestä, mutta käsi ei ollutkaan Peterin turvallinen vanhan miehen käsi, vaan epämuodostunut möykky. Ja Peterin kasvoissa ei ollut suuta, vain anovat, epätoivoiset silmät.
“Onko koehenkilö 46623:n tilassa tapahtunut mitään parannusta vai onko hän edelleen siinä tilassa, jossa hoitaja Manning löysi hänet A-siiven kellarista koehenkilö 32556:n kanssa? Hän ei edes puhu pehmolelulleen? Ehkä meidän sitten on aika aloittaa fysiologiset kokeet myös hänellä. Psykologisia löydöksiä tuskin enää tulee.”
Painajaiset ovat ystävämme.
November 20th, 2006 at 4:09 pm
Viikon sisään nähtyjä painajaisia:
- Jostain syystä piti ottaa suihin koppavalta nuorelta mieheltä maantien levähdyspaikalla kuihtuneiden peltojen keskellä bussin kaartaessa juuri paikalle. Päälläni ollut pyyhe lähti myrskyksi yltyvän tuulen mukaan, matkatavarani levisivät pitkin tonttia ja paikka muuttui hökkelikyläksi, jossa ihmiset olivat linnoittautuneet perähikiällä pieniin lautataloihinsa, joiden välissä oli ojia. Ajankohta tuntui olevan 1800-luku tjsp. Kauppiaan vaimo kuoli, mistä seurasi puolison hermoromahdus ja psykoottinen naapureiden jahtaaminen kirveen kanssa.
- Olin varastanut ruman ja ison pölynimurin, koska sen turvin pystyin esiintymään siivoojana ja soluttautumaan tasohyppelykenttämäiseen purjehduskilpailun katsomorakennukseen, jossa joku tuntui seuraavan minua. Kaikella oli jokin syy tai tavoite.
En muista kovin yksityiskohtaisella tasolla enää kumpaakaan unta ja molemmissa tapahtui aiemmin jotakin, mikä olisi ehkä selittänyt miten noihin tilanteisiin päädyttiin.
Kuka kaipaa telkkaria?
November 20th, 2006 at 5:58 pm
Tässähän olisi lisää ainesta siihen satukirjaan
November 21st, 2006 at 3:25 am
Kuka piirtää kuvat Tammikuun tarinakirjaan?