Terveisiä taivaasta
Oli mies ja miehellä kolme poikaa, kaksoset sekä kuopus, jonka syntymä oli vienyt perheen äidin hengen. He asuivat syrjässä kaukana sivistyksestä pienessä tuvassa hoitaen maata. Kahden vanhemman pojan tullessa kahdeksankesäisiksi vieraili miehen luona kiertävä väestönlaskija, joka totesi kaksosten olevan viisaita ja toimeliaita ja täten myös koulukelpoisia. Niinpä pian lähetettiinkin ajuri ja vaunut hakemaan kaksosia sisäoppilaitokseen.
Pojat pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtivät kohti opintietä. Matkalla nousi kuitenkin valtava myrsky, joka tempaisi toisen kaksosista mukaansa. Etsinnöistä huolimatta ajuri ei onnistunut löytämään poikaa ja niinpä hän toimitti vain toisen perille.
Kului kolme päivää. Neljäntenä aamuna toinen kaksosista löysi huoneensa ovelta veljensä likaisena, laihana ja puhumattomana. Lisäksi veli oli hämmästyttävästi kasvanut poissaolonsa aikana. Peseydyttyään ja saatuaan ruokaa veli alkoi kertoa tarinaansa:
‘Matkasin tuulen mukana pitkiä matkoja kunnes saavuin vieraaseen paikkaan. Paikassa oli kylmää, vetistä ja tuulista ja se oli täynnä viluisia ja nälkäisiä ihmisiä, jotka tekivät pakkotyötä kahleissa. Minut otti vastaan parrakas mies, joka sanoi, etten kuulu tänne, mutta kyllä täällä reippaita käsiä tarvitaan. Niinpä hän laittoi myös minut kahleisiin ja louhimaan kaivokseen.’
‘Kului viikkoja ja kuukausia. Ruokaa tai unta emme saaneet nimeksikään mutta louhia täytyi joka päivä. En tiedä edes miksi louhimme tai mitä meidän odotettiin löytävän. Eräänä aamuna sama parrakas mies, joka oli ottanut minut vastaan, tuli luokseni ja sanoi, että oli tapahtunut jonkinlainen virhe ja minut piti vapauttaa, vaikka olinkin hyvä ja tarpeellinen työmies. Niinpä hän kutsui suuren tuulenpuuskan ja työnsi minut sen vietäväksi. Ennen kuin tuuli tempaisi minut matkaansa, sain kysyttyä, mikä tämä paikka oikein oli. Hän vastasi: “Se, jota te kristityt kutsutte taivaaksi”.’
Toinen kaksosista oli hyvin järkyttynyt kuulemastaan, olihan heidät kasvatettu hartaiksi kristityiksi. Koulupäivä oli kuitenkin alkamassa ja niinpä hän peitteli veljensä nukkumaan, jotta tämä voisi toipua kokemuksistaan ja osallistua seuraavana päivänä koulunkäyntiin. Kun päivän päätyttyä hän palasi huoneeseensa, löysi hän veljensä tapettuna. Seinään oli joku kirjoittanut hänen veljensä verellä: “Tervetuloa takaisin töihin.”
Kiitos alitajunta, tällaisia unia minä kaipaankin uuden arkiviikon aluksi.
November 6th, 2006 at 1:37 pm
*Hieno*. Siis todella hieno, karmivalla tavalla, ja hyvin kerrottu.
November 6th, 2006 at 6:18 pm
Hieno, joo. Jos sulle tulee enemmänkin tällaisia, voisit julkaista jonkun Satukirjan häiriintyneille lapsille tjsp.
November 7th, 2006 at 11:24 am
Tappokova! Siis tappokova!
November 7th, 2006 at 11:33 am
Kiitos kiitos. Ei noita satuhenkisiä unia niin kauhean usein tule - useimmat selkeästi juonelliset ovat yleensä BBC:n tuottamia (linssistä ja kuvaustekniikasta päätellen) sarjamurhaajamysteerioita.
Viime yönä tuli poikkeuksellisesti tv-sarjahenkinen pläjäys, joka sijoittui Buffy-henkiseen maailmaan mutta jonka päähenkilöt (joista toinen tyylikkäästi jo tapettiin) olivat snoukkapoikia (joista toisella, sillä jakson lopussa kuolleella, oli neuroottinen anorektikkotyttöystävä). Onneksi tästä tuli vain yksi jakso, sillä en tiedä jaksaisinko kauhean montaa kertaa katsella snoukkaavaa herraetsivää, joka jossain vaiheessa joutuu kohtaamaan vampyyreita (ja kuitenkin mun tuurilla vielä alkaa hoidella sitä sen kuolleen tyttöystävää - tähän ei ollut vielä viitteitä, mutta koska se ainoa esitelty vampyyri oli tuon tyttöystävän kauan kadoksissa ollut kaksoissisar eipä tässä juonenkehittelyssä kauheasti muita mahdollisuuksia ole).