O(log(tq))   

Olen pahaa-aavistamattomasti joutunut yhä syvemmälle kissuhyväntekeväisyyden kaikennielevään kuiluun. Ensiksi meille tuli Porkkana-poika, HEY:n kissutalosta. Koska Porkkana oli ollut HEY:n vakiokissoja viimeiset 9 vuotta eli koko elämänsä, asian tiimoilta tuli sitten enemmänkin keskusteltua HEY:n puharin kanssa. Ja kahviteltua, ja siliteltyä muita kissuja. Ja yhtäkkiä huomasinkin lupautuneeni auttelemaan satunnaisina lauantaina kissutalon kirpparilla ja muissa tapahtumissa. Ja maalaavani kissutalon kattoa. Ja ehkä antaneeni luvan tulla äänestetyksi HEY:n hallitukseen, jos ne ihan oikeasti minut sinne haluavat. Lisäksi harkitsen, että voisin ottaa vakioillan, jolloin kävisin hoitamassa talon kissut, vaikka ne täältä katsottuna melko kaukana ovatkin.

Ei sillä, olen minä aina halunnut tehdä jotain semmoista ihan konkreettista, josta tulee hyvä mieli. Rahaa on helppo lahjoittaa kun sitä vihdoin on, mutta sen rahan lisäksi kun tarvitaan niitä aktuaalisia ihmisiä, jotka ruokkivat kissuja, siivoavat hiekkalaatikkoja ja lääkitsevät tarvittaessa. Ja ei minulla lauantaisin oikeasti ole mitään tekemistä - ainakaan sellaista, joka menisi omassa arvoasteikossa tämän homman yläpuolelle. Tavallaan onkin helpotus, että vihdoin löytyi jotain semmoista, jota tehdessä oikeasti tuntee tekevänsä jotain tarpeellista ja hyödyllistä, vaikka kuin ruohonjuuritasolla. Juu, edelleenkin se suurin motiivi on se itselle tuotettu mielihyvä, kuten joskus aikaisemminkin mainitsin. Mutta väliäkö sillä, kunhan saadaan kissuille massuntäytettä, eivät ne mistään motiiveista piittaa.

Kissoista toiseen. Nyt syksyn tultua on tullut ajankohtaiseksi loukuttaa IsoValkee joka edelleen kiertelee pihaa. IsoValkee on ilmeisesti jäänyt jälkeen erään perheen muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Olemme ruokkineet IsoaValkeeta nyt säännöllisesti raksuilla ja yrittäneet saada sitä sopeutumaan ja tottumaan meihin mutta koska se edelleenkin on niin arka, ettei anna ottaa kiinni, on loukutus ainoa vaihtoehto ennen pakkasten tuloa. Kissu on kuitenkin joko harvinaisen viisas (”ette te mua tuommoisella loukulla huijaa”) tai harvinaisen tyhmä (”mittee, raksukupin paikalla on vanerinen putkilo?”), joten emme saaneet sitä vielä eilen tarttumaan syöttiin. Toivottavasti tosiaan ennen pakkasten tuloa kuitenkin.

Kesän suurprojekti eli kissujen ulkotarha on salakavalasti päässyt melkein valmistumaan. Ja vot, hyvä tuli, varmasti kulmakunnan hienoin (kun meillä täällä maalla yleensä vain potkaistaan kissut ovesta pihalle sen sijaan että mitään tarhoja), ja pojat tykkää. Tarhaan tuli viriteltyä myös catcam, jossa saattaa satunnaisesti vilahtaa kissaa. Sanottakoon, että talveksi cam menee mitä luultavimmin talviteloille, joten ihan suunnatonta actionia on silloin turha odottaa näkevänsä.

Jo useita vuosia sitten lupasin jatkoa Tammikuun laulukouluun. Nyt tämäkin lupaus on vihdoin toteutettu.

Tammikuun laulukoulu: taustalaulun lyhyt oppimäärä

Taustalauluilla tarkoitetaan niitä lauluosuuksia, jotka eivät kuulu ns. liidiin eli päälauluun. Taustalaulut voivat olla joko liidin yhteyteen laulettavia harmonioita tai sitten vaikkapa aivan erillisiä lauluosuuksia, joiden rooli on tukea liidilaulua tai kappaleen rakennetta.

Askel I - juuresta puuhun noustaan: taustalaulut alleviivaajina

- Joihinkin musiikkityyleihin on ollut tapana käyttää taustalaulutekniikkaa, jossa kokonaisten stemmojen sijaan korostetaan vain yksittäisiä sanoja siellä täällä. Tällaisessa taustalaulutyylissä on tärkeintä valita korostuspaikat huolellisesti - korostettavat paikat ovat sidoksissa joko tekstin rakenteeseen (esim. joka toisen rivin viimeinen sana) tai sanoituksen sisältämään tarinaan (esim. tärkeät sanat).

- Valikoi korostustyyli musiikkityylin mukaan. Riehakkaassa menossa voi toimia korostettavien sanojen huutaminen. Tunnelmoivassa poppiksessa sen sijaan usein toimivampaa on sanojen laulaminen sopivassa intervallisuhteessa liidiin nähden.

- Korostuksia tulisi käyttää vain hillitysti - jos joka toinen sana taifraasi on korostettu, alleviivaus menettää merkityksensä, ja se alkuperäinen tarkoitus hukkuu. Vertauskuvana toimii esim. tenttikirja, jossa joka toinen lause on alleviivattu. Näihinkin törmää aina välillä mutta harva niistä oikeasti pitää.

Askel II - kaksin aina kaunihimpi: stemmalaulannan kirjoittamattomat säännöt

- Hyvän stemman tehtävänä on tukea liidiä, ei hukuttaa liidiä alleen. Sovita oma volyymisi siten, ettei se jyrää liidiä, oli solistilla kuinka hento ääni hyvänsä. Pidä äänenvärisi mahdollisimman neutraalina ja pyöreänä ja vältä kaikenlaisia korostuksia tai artistisia erityiskeinoja, jotka herättävät kuulijan huomion.

- Hyvä stemma on harvoin itsessään melodisesti nerokas. Useimmiten parhaimmat stemmat kulkevat jossain intervallisuhteessa liidiin, riippuen tietysti allaolevasta harmoniasta. Jos haluat laulaa nättejä
melodioita, harkitse mieluummin solistin uraa.

- Varmista, että kuulet liidin esitystilanteessa riittävän voimakkaasti ja kuuntele solistia, älä vain itseäsi. Tarpeen vaatiessa viritä itsesi liidin mukaan. Jos solisti on aivan onneton, sille ei oikein mitään voi stemmojen avulla tehdä mutta pienet epäpuhtaudet saadaan kuulostamaan mukiinmeneviltä kun stemmalaulaja on tarkkana.

- Opettele fraseeraamaan samalla tavalla kuin solisti. Jos solisti varioi, lue tarpeen vaatiessa huulia livetilanteessa (mikäli tämä on tilan ja sinne sijoittumisen kannalta mahdollista).

Askel III - 15 sekuntia kuuluisuudessa: solistisluonteiset osuudet

- Toisinaan on tarvetta taustalaulajalle, joka hallitsee jonkin tietyn äänenmuodostamistekniikan, joka poikkeaa solistin perusrepertuaarista. Tämä voi olla esimerkiksi örinää, kirkumista tai lähes mitä tahansa. Tällaisella taustalaululla pyritään tuomaan vaihtelua kappaleisiin ja joskus jopa kommentoimaan sitä varsinaisen solistin esittämää tarinaa.

- Solistisluonteiset osuudet ovat mauste, eivät perusainesosa. Jos näitä viljellään jatkuvasti ja kaikissa kappaleissa, voidaan jo alkaa puhumaan kahdesta solistista taustalaulujen sijaan. Tämä on valinta, joka kuuluu koko bändille - jos bändiin halutaan kaksi laulajaa, revittele minkä kerkiät. Jos puolestaan ei, pysy ruodussa ja mausta vain niitä kohtia joihin maustetta kaivataan.

- Kovin erilaiset tekniikat harvoin soveltuvat siihen, että niillä lauletaan samaa asiaa yhtä aikaa (joskus tosin tämäkin toimii). Usein paremmin toimiikin ns. kysymys-vastaus-vuorottelu.

Askel IV - se mitä jälkipolville jää: taustalaulut studiossa

- Kirjoittamaton sääntö studiotyöskentelyyn on se, että solisti laulaa kaikki ne osuudet joita haluaa laulaa, myös taustoista. Taustalaulajan tehtävänä on sitten laulaa ne, mitä jäljelle jää. Usein tähän on ihan muukin perustelu kuin solistin diivailunhalu - jos solistin ja taustalaulajan äänet ovat kovin erilaiset, saattavat stemmat toimia paremmin solistin itsensä laulamana, etenkin jos tähtäimessä on ammattimaisesti tuotetun levyn aikaansaaminen. Sen sijaan korostukset ja solistisluontoiset osuudet ovat usein taustalaulajan reviiriä.

- Laulaessasi itsellesi taustoja muista ennen kaikkea se, mitä stemmalaulun kohdalla on jo kerrottu - pidä äänesi neutraalina äläkä tee artistisia jippoja. Taustojen tarkoituksena on vain tukea sitä aikaansaamaasi upeaa liidiä, ei hukuttaa sitä.

Note to self: älä enää koskaan suostu tekemään tiedeyhteisöä hyödyttäviä vapaaehtoishommia. Siitä ei seuraa kuin jatkuva säätö ja paha mieli.

Alussa on asia, joka olisi kaikista niiiiin hienoa, jos joku vaan voisi sen tehdä. Mutta ketään ei kiinnosta tehdä asiaa itse, kun on niin kiire ja kaikkea. Sitten kun vihdoin löytyy se typerys, joka suostuu homman ottamaan vastaan, kyllä selkään taputellaan mutta välittömästi alkaa se epäily ja supsuttelu, että saakohan tuo nyt tuon asian hoidettua siten kuin kukin haluisi sen hoidettavan. Kun mielipiteitä järjestelyistä, keskustelua tms. pyytää, kukaan ei kerkeä kuitenkaan kommentoimaan, ideoimaan saati sanomaan, onks tää nyt hyvä näin. Ennen kuin homma on valmis ja on liian myöhäistä enää tehdä asialle mitään. Siinä vaiheessa sitten avataan se sanainen arkku ja kerrotaan, miten asiat x, y ja z olisi pitäneet tehdä Aivan Toisin. Mutta siitä huolimatta sitä aikaa ei riitä sen oman, pienehkön osuuden hoitamiseen, mikä oli niille, jotka asiasta hyötyvät, allokoitu jo aivan alussa.

Juu, turhauttaa niin maan hemmetisti.

Kuvittele mielessäsi katastrofaalinen työpäivä. Serveri hajoaa? Asiakkaat valittaa? Pomo ei taas tajua? Ei mitään näistä. Kuuntelin tänään työkseni kuutisen tuntia musiikkia ja liu’uttelin liukuja ja näpyttelin Quicktimea päälle ja pois. Kuulostaa mukavalta, eikö?

Ei siinä mitään, minähän muusikkona ihan tykkään kuunnella musiikkia, hyvää sellaista, mielellään kiitos. Mutta, jos joudut kuuntelemaan kolmisentoista yksiäänistä lyhyttä MIDI-melodiakyselyä, neljälle tai viidelle näistä kullekin 15 samanmoista yksiäänistä tuloskandidaattia, lopuille kullekin 15 ostoskeskussovitusjoululauluMIDIkilkutusta tahi klasaria vastaavasti sovitettuna, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Päädyin kompromissiratkaisuun ja nauroin vedet silmissä. Ja minä sentään tunsin tuon datan ennalta, olinhan juuri se, joka nuo kyselyt tätä tehtävää varten laati.

Toinen tehtävä kuulosti ajatuksena miellyttävämmältä. Kahdeksan kyselyä, kullekin kolmisenkymmentä tuloskandidaattia. Oikeaa musiikkia, ei mitään MIDI-pelleilyä. Niin. Valitettavasti se oikea musiikki oli sitä MTV r&b-ähinää, molotusräppiä, funkkia ja sen seitsemää erilaista britneyspearskopiota. Koko satsissa taisi olla mukana kolme hyväksi laskettavaa biisiä. Tässä vaiheessa ei enää edes naurattanut, itketti vaan.

Mikäs siinä, jos olisi voinut kuunnella noita aivot nollassa ja tietoisesti sulkea pois sen huonon, surkean, järkyttävän musiikin kavalkaadin, mitä kuulokkeista esiin marssi. Valitettavasti tämä ei ollut vaihtoehto. Sen sijaan kutakin kandidaattia piti kuunnella korvat höröllä ja analyyttisesti, jotta pystyisi arvioimaan asteikolla 0-10 biisin samankaltaisuusasteen verrattuna kyselybiisiin. Voitte vaan arvata sen tuskanhien määrän, mitä otsalta ja erinäisistä muista paikoista valui päivän aikana.

Juu, valmista tuli, sanity meni.

Hei rakas vastaanottaja,

Terveisiä Dartingtonista. Kun tämän kortin saat, olen jo turvallisesti takaisin Suomen kamaralla, mutta halusin silti kertoa jotain reissustani. Dartingtonissa oli lämmintä. Siellä oli myös lampaita, vanhoja rakennuksia, linna ja muuta kivaa. Ja hemmetin mukava luova ilmapiiri.

Minä olen viime aikoina miettinyt kovin sitä, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Pitkästä aikaa oli piristävää olla konferenssissa, jossa ei pinnan alla kytenyt veren maku suussa -kilpailuasenne. Se iänikuinen tappelu määrärahoista ja siitä, kuka on nyt sen algoritmisen kukkulan kuningas. En minä edes halua olla se kuningas, saati sitten kilpailla siitä paikasta. Minusta on vaan niin kivaa puuhastella ja luoda yhteistyössä muiden kanssa asioita, jotka ovat mielenkiintoisia ja ehkä hyödyllisiäkin. Missä vaiheessa tästä työstä hävisi se yhdessätekemisen ja viisaiden päiden yhteenlyömisen tuntu ja kehiin astui verissä päin kilpailemisen maku? Voisiko asialle vielä tehdä jotain vai onko kaikki jo menetetty?

Rakas vastaanottaja. Toivoisin kovin, että sinäkin olisit voinut olla Dartingtonissa. Olisi ollut yleisössä silloin ehkä useampi ihminen kuuntelemassa paperiani. Mutta hyvin se meni silti.

Terveisin,

tammikuu