January 2nd, 2009
Levyarvosteluja, samoin kuin haastatteluja on vähitellen alkanut tipahtelemaan sieltä täältä. Hyvältä näyttää tähän mennessä, mutta kyllä se 1/5 vielä jostain tulee. Mielenkiintoista on ollut havaita, miten pinnassa tunteet ovat - jokainen uusi arvostelu tahi haastattelu aikaansaa massiivisen adrenaliinisyöksyn. Milloinkahan sitä olisi niin rutinoitunut, että osaisi ottaa rennosti.
Kiinnostuneet voivat käydä esim. seuraavissa osoitteissa:
Meteli |
Kerro? »
December 29th, 2008
Taas yksi vuosi vierähtänyt ja on siis aika listata, mitä on tullut tehtyä. Tänä vuonna olen:
- tehnyt rutosti töitä viime vuonna levytetyn levyn julkaisun (joka tapahtuu ensi vuoden puolella) eteen,
- opettanut lapsukaisille eläinsuojeluasioita ELLU-kouluttajan roolissa,
- ilmoittautunut ensi vuonna järjestettävälle eläinsuojelu(valvoja)kurssille ja
- pitänyt sapattivapaata jatko-opinnoista.
Ei paha vuosi tämäkään, vaikkakin ylettömän kiireinen.
Rämä mutta oma |
Kerro? »
November 27th, 2008
Noniin, 2kk jäljellä odottelua, sitten lätty on vihdoin pihalla. Ja onhan sitä tosiaan odotettukin - julkaisuun mennessä tulee kuluneeksi yli 2 vuotta siitä, kun levyä alettiin äänittää. Mukaan on mahtunut yhtä jos toista dramatiikkaa, mutta nyt on taas esiintymiskuntoinen bändi kasassa ja levynjulkkarikeikkakin sovittuna.
Hippusen alkaa jo jänskättää.
Meteli |
2
tarinaa »
September 8th, 2008
Allekirjoittaneelta kysäistiin tänään aivan varoittamatta, olisinko valmis ryhtymään ehdolle erääseen luottamustoimeen. Itse en olisi koskaan osannut itseäni moiseen ehdottaa (ja käsittääkseni se olisi ollut protokollan vastaistakin), ja en olisi koskaan uskonut että juurikin kyseiseltä taholta ehdotus tulisi. Ehkä tästä jatkuvasta päänaukomisesta erinäisissä tilanteissa on sittenkin ollut jotain hyötyä.
Marraskuun loppupuolella sitten nähdään, poikiiko ehdokkuus ihan tulostakin, vai äänestääkö päättävä elin pestiin jonkun toisen.
Kissut, Rämä mutta oma |
Kerro? »
July 31st, 2008

Koska vanhuus ei tule koskaan yksin, vaarit eivät enää oikein jaksa leikkiä Konstan kanssa. Tästä on viime aikoina seurannut erinäinen määrä merkkailua ja muuta protestointia kun on niin tyyyyylsääää. Niinpä totesimme, että on aika hankkia koltiaiselle nuorta ja energistä seuraa. Nämä tiitiäiset ovat pysyvämpää sorttia kuin viime kesän kasvattipojat ja tottelevat nimiä Niklas ja Samu.
Voipi olla, että tiitiäispäivityksiä seuraa vastaisuudessakin.
Kissut |
5
tarinaa »
July 18th, 2008
Päätin tänään spontaanisti lähteä huomenna Marseilleen tapaamaan levy-yhtiön jamppoja. Kun nääs lomakin alkoi. Hippusen pelottaa, mutta ehkä tää tästä. Enää pitäis pakata ja hahmottaa kuinka monta salmaripulloa pitää menomatkalla ostaa tuliaisiksi.
Rämä mutta oma, Meteli |
Kerro? »
July 3rd, 2008
Varsinaista miksaajaa odotellessa (vielä kuukauden päivät), meni yksi biiseistä alternatiivimiksaukseen jenkkeihin. Että onpahan jotain edes tuupata Myspaceen tässä väliaikana. Saa käydä kuuntelemassa.
EDIT: Nyt on toinenkin viisu kuultavissa.
Meteli |
Kerro? »
June 19th, 2008
Kolmen päivän vapaa tuli tarpeeseen. Ison projektin siirtyminen toteutusvaiheeseen, pitkät ja rankat palaverit sekä erinäiset musiikkiproggisten vastoinkäymiset (kuten vaikkapa vesisateen vaikutus treenien toteutumiseen) ovat vieneet mehut totaalisesti. Seuraavien päivien aikana tuskin tapahtuu täällä päässä mitään erityisen produktiivista. Olkaa kiltisti älkääkä hukkuko.
Rämä mutta oma |
Kerro? »
June 10th, 2008
Niin. Notta ei sitten valmistuneet miksaukset ajoissa ja miksaaja juoksentelee ympäri Ameriikan mannerta seuraavan kuukauden ajan. Deja-vu, sanoisin (ja kyseessä on sentään eri miksaaja). Lisäksi kuulemma lopuissa tekemissäni biiseissä kusevat a) melodialinjat, b) bassot ja c) sointukulut. Niin, niissä biiseissähän ei juuri muuta ole noiden lisäksi paitsi rummut, eivätkä nekään ole allekirjoittaneen kynästä. Että olen sitten näin ihan todistetusti erittäin huono biisintekijä. Ja laulankin vielä huonosti.
Niin joo, ja lisäksi ammatillisessa elämässä juurikin tuli todettua, että allekirjoittaneen sisällönosaamisella ei ole ilmeisesti minkäänsorttista merkitystä. Sen lisäksi, että humanistinen tutkinto negatoi matlu-tutkinnon, nuotisto-osaaminen negatoi kevyen musiikin kentän tuntemuksen.
Vitsi että itsetunto onkin saanut taas buustausta kerrakseen.
Pientä ja matalaa, Meteli |
5
tarinaa »
June 1st, 2008
Pienoinen ihme tapahtui ja aussivahvistus sai kuin saikin kitararaidat ja äänisuunnittelumatskun toimitettua viimeisimpään mahdolliseen deadlineen mennessä. Näin ollen kolme terapiaproggisbiisiä saattavat jopa valmistua ennen kuin miksaaja lähtee talvilomille (juu, sekin asuu tuolla eteläisellä pallonpuoliskolla). Ensimmäinen raakamiksaus ensimmäisestä biisistä kuulosti varsin vakuuttavalta, joten odottelen loppuja melkoisen innostuneella mielialalla.
Seuraavaksi olisi vuorossa loppulevyn matskujen karsinta ja sovitus. Surku tulee jättää pari biisiä pois levyltä, mutta ei voi mitiä - biisejä on liikaa ja heikoimmat sopii heivata odottelemaan uutta inspiraatiota. Johtuen ennen kaikkea aussivahvistuksen kroonisesti hankalista aikatauluista proggis tuskin tulee sittenkään ulos tämän vuoden puolella. Mutta, kahtellaan.
Meteli |
1 tarina »