Janka's log

Sleeping rocks.

That said, let's go on to a pet peeve.

I utterly frigging hate watching when people bang their heads into stone walls.

I mean; if you have tried doing or accomplishing something in a particular way for five times, and it has never worked, how realistic is the assumption that this time, if you just concentrate hard enough and invest enough willpower, or whatever, it will magically start working? If you have tried getting people to do something in a particular way five times, and it has not worked, how likely it is that if you just motivate them well enough or assume that this time, everyone will play nice with each other and do their part, they'll suddenly pull through?

Personally, I think the probability of the stone wall suddenly magically collapsing if you bang your head to it the sixth time is pretty close to zero.

So why oh why is it so hard for people to sit down and think what they could do differently next time to make it at least a bit likelier?

Grh.

Lately, I have wanted to scream every time I hear the term “healthy food”, or see a food or nutrient pushed as healthier than something else. (And you see it all the time, which makes me want to scream way too often.)

Here’s a newsflash to all you intellectually challenged victims of health crazes: food is healthy, by definition. If it is bad for you, it is not food. If you do not believe me, try going without for, I do not know, say a month. If you after that still refuse to eat something that is generally considered food on the grounds of it not being healthy, I will do my best to have you admitted to a psychiatric institution and they can inflict an anorexia diagnosis on you.

And no, particular foods are not healthier than other foods, either. An apple is not by some absolute default healthier than a piece of chocolate. If you eat only apples you are likely to feel like crap, just as you are if you eat only chocolate. (I do not recommend trying either, but if you do not believe me, a month is probably a good length for an experiment, again.)

Particular diets are healthier than some other diets, I have to give you that. But even there, the effect is probably less than you think. Your body is brilliantly good at transforming things into other things, with just a couple of notable exceptions (the major one being vitamin C, the metabolism of which in humans, or rather the lack of essential parts there-of, is one of the best arguments there is against intelligent design). Sure the transformation might be somewhat more inefficient than eating everything in the exact required amounts, but last I checked lack of fuel for their bodies was not a problem for most Western humans. It is also crucial to understand that just because a diet consisting of nothing but pizza, fries, and sugared soft drinks is unhealthy, pizza, fries, or sugared water are not unhealthy as such. They are food. Foods are not unhealthy. Diets are. If you generally eat your veggies and so forth, eating a pizza every now and then is very likely going to do exactly nothing to your overall well-being (if anything, it makes you feel warm and fuzzy and adds to your mental health).

And no, we did not evolve to survive on a particular diet. I know, I know, in the stone age we ate berries and meat and not roots and grains and all the carbohydrate crap (says you), but evolution is not about what you do in your everyday. You can do a hundred sit-ups every day and your daughter will still be born the exact same abs she would have been without you taking all that trouble. Evolution is about whose offspring survives. And while I dislike making far-gone conclusions about the effects of our evolutionary history to our current day, if I believe one theory about the evolution of human nutrition, I believe the one that says there has been a huge pressure towards being able to effectively use whatever food happens to be available. If the diet of a nation consists of potatoes and gravy for a couple of hundred of years, the people unable to utilize the potatoes will die off and the rest of us will rule the Earth. If the diet of a nation consists of whatever hell is available and occasionally nothing for a couple of tens of thousands of years, how the hell did the stone age folks who need a carefully balanced diet of carrots and beef to feel good manage to spread their genes to all of us?

There is two major ways to construct an unhealthy diet (given that you have enough to eat in the first place, which we should not forget is still the major problem about food today): eat too much, or do not eat enough veggies. Do both of those, and you end up spherical and feeling like shit. Do not overdo it, and eat your rabbit food like mom told you, and you will in most cases be just fine. Yes, there are cases where special diets and special attention to diet are needed. Some people have actual diseases that kill them off or seriously disable them if they eat the wrong things. Some people are competing athletes who train for full weekdays and compete on the weekends. Pregnant women are recommended to take certain supplements. The likelihood that most people reading this who are very conscious about their diet have any of those conditions is not very great, however.

The ones who really need the special attention should keep on paying it. The rest of us need to stop fussing about it and eat some but not too much of what’s put in front of us, and be grateful.

(I could also use this post to rip apart the YLE newspiece about how “Finns eat healthier, but get fatter” (in Finnish, sorry), but commenter Ari T. did it for me already in the comments. The gist of it is this: 1) the results of the study cited probably mean that some Finns (say) they eat healthier, while some, very likely at least partly other Finns get fatter, and 2) even if point number one does not hold, if your diet makes you fat, it is an unhealthy diet, no matter what you eat, and 3) the questionnaire used in the study does not even ask about the amount of food consumed, so using it as any sort of indicator for the general unhealthiness of anyone’s diet is plain stupid.)

> Opiskelija, nyt on viimeistään aika punnita eri vaihtoehtoja oman talouden parantamiseksi. Rahan lepyyttäminen tilillä kannattaa lopettaa.

Taloussanomat, via Droidy@IRCnet.

(Ei ehkä ole kilttiä pilkata realiteetintajunsa menettäneiden ihmisten kielitaitoa, mutta — “lepyyttäminen”?)

Duodecim-lehden pääkirjoituksessa pohdittiin joku aika sitten tilannetta, jossa surureaktio tekee ihmisen työkyvyttömäksi, mutta kyseessä ei ole sairaus, vaan kulttuurissa normaali reaktio. Keskustelu on sittemmin jatkunut kommenteissa. Kuten väestö yleensä, myös moni lääkäri varmasti pitää esimerkiksi omaisen kuoleman aiheuttamaa surua ja lamaannusta hyväksyttävänä työstä poissaolon syynä ja tilanteena, jossa työnantajan pitäisi maksaa poissaoloajalta palkkaa, koska on selvää, että surun keskellä voi olla kohtuutonta vaatia ihmistä olemaan työkykyinen. Normaalilla myötätunnolla varustetun lääkärin siis epäilemättä tekisi varmasti mieli todistaa, että työkyvytön on tämä sureva henkilö. Toisaalta omaisen kuoleman aiheuttama suru ei todellakaan ole sairaus, ja lain mukaan työnantajan on maksettava palkkaa nimenomaan sairauspoissaoloista, ei muista sinänsä hyväksyttävistäkin poissaolon syistä. Eikä lääkärin pitäisi valehdella lääkärintodistuksissa. Mitä siis tehdä? Kutsuako surureaktiota vaikkapa sopeutumishäiriöksi tai vielä omituisempaa masennukseksi, vai jättääkö todistus kirjoittamatta tai kirjoittaa se ns. "Z-koodilla", joka ei sairausajan palkkaan oikeuta?

Sinänsä mukava eettinen ongelma, josta varmasti saadaan aikaan paljon keskustelua ja kiihtyneitä puheenvuoroja niin lääkäriseurojen keskustelupalstoilla kuin kandidaattien etiikan pienryhmäopetuksissakin. Mutta ongelmahan ei sinänsä ole lääkärien, vaan yhteiskunnan. Hyvässä tilanteessa lääkärin ei edes tarvitsisi pohtia tätä kysymystä, sillä lainsäädäntö vastaisi yleistä moraalikäsitystä. Lain muutokseen ei vain tunnu olevan paineita, sillä ajatus on, että "jos surun takia oikeesti on työkyvytön, niin voihan sit hakea lääkäriltä todistuksen".

Itse olen viimeisen vuoden aikana työssäni kirjoittanut todistuksen (kunniani ja omantuntoni kautta) mm. siitä, että:

• seitsemänvuotias hahmotushäiriöinen lapsi joka hädin tuskin pystyy löytämään tiensä ulos koulusta eksymättä todellakin tarvitsee joko saattajan tai kyydin löytääksen koulusta 2 kilometrin päähän terapiaan.
• on välttämätöntä, että kahdeksanvuotiaan lapsen käydessä ensimmäistä kertaa uudella lääkärillä huoltaja on saattamassa.
• yhdeksänvuotias joka pelkää hysteerisesti vieraita ihmisiä ei voi yksin kulkea bussilla.
• kymmenvuotias joka koululuokassa tarvitsee jatkuvasti henkilökohtaisen avustajan jotta pysyy aloillaan eikä heittäydy joko pelokkaaksi tai aggressiiviseksi tarvitsee aikuisen valvontaa myös välitunneilla ja iltapäivisin.
• kaikki lapset tarvitsevat elämäänsä aikuisia, jotka huolehtivat heistä, ja joista lapset tietävät, että nämä tulevat huolehtimaan heistä jatkossakin.
• kun lääkäri vuosi sitten sanoi, että hoito jatkuu kolme vuotta, se tosiaankin tarkoitti, että se jatkuu myös tänä vuonna.

On monta kertaa tullut olo, että sen leimasimen sijaan jossa lukee nimi, titteli ja SV-numero tarvitsisin toisen, jossa lukee suurin, ystävällisin kirjaimin "JÄRJEN KÄYTTÖ SALLITTU".

Toisaalta aivan toista äärimmäisyyttä edustaen olen lehdistä lukenut, että joidenkin ihmisten mielestä voisi olla kiva, jos aseenkantolupaa varten vaadittaisiin, että terveyskeskuslääkäri kirjoittaisi todistuksen, että tämä ihminen on mieleltään terve, antakaa vaan sille pyssy.

Lääkärillä tulee toki ilman muuta olla velvollisuus pyynnöstä todistaa siitä, mitä on vastaanotolla potilaasta todennut, ja miten arvioi tämän sairauden tai sen puutteen vaikuttavan potilaan suoriutumiseen arkielämässä ja työkykyyn. Mutta miksi nimenmaan lääkärin pitää todistaa asioista jotka jokainen tietää (surureaktio voi tehdä työkyvyttömäksi), jotka voidaan paremmin todistaa jonkun toisen toimesta (opettaja kai sen parhaiten osaa arvioida mikä hänen oppilaansa tarve jatkuvalle aikuisen ohjaukselle koulussa on), tai joita ei voi kuvitella kenenkään pystyvän mitenkään pitävästi todistamaan (tuleeko tämä ihminen hulluksi ensi vuonna ja ampuu vanhempansa, jos annamme sille pyssyn)?

Lääkärien ajatellaan usein olevan puolueettomia todistajia, jonkinlaisia kansakuntamme moraalisia selkärankoja, jotka tietävät enemmän ja näkevät tarkemmin kuin kukaan muu, ja joille ihmiset eivät valehtele. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Lääkärit ovat puolueellisia (useimmiten tiukasti potilaansa puolella), he eivät tiedä arki- ja työelämästä sen enempää kuin kukaan muukaan joka työkseen tapaa ihmisiä (vaikkapa poliisi, sosiaalityötenkijä, tai baarimikko), heillä ei ole mitään maagisia selvännäkökeinoja (jos poliisi ei puolen tunnin haastattelulla näe ihmisestä, että se on sillä lailla hullu, että sille ei kannata antaa pyssyä, ei sitä näe lääkärikään), ja ihmiset valehtelevat, salailevat, johtavat harhaan ja vääristelevät faktoja lääkärinvastaanotoilla aivan jatkuvasti (sekä tahallaan että häveliäisyyttään).

Yhteiskunnan, ei terveydenhuollon, on otettava vastuu moraalisista ja yhteisten rahojen käyttöä koskevista päätöksistä. Saako surun tai lapsen lääkärikäynnin takia olla poissa töistä, ja jos, niin palkalla vai palkatta? Hyväksytäänkö aseenkantolupia annettaessa se riski, että terveeltäkin vaikuttava ihminen saattaa tehdä aseellaan rikoksen? Mitä tukitoimia koulun on tarjottava levottomille lapsille? Muunmuassa näistä todistaminen ja päättäminen ei kuulu lääkärille; se kuuluu sinulle.

PS. Jos jotakuta kiinnostaa, oma vastaukseni ensimmäisen kappaleen eettiseen kysymykseen on F43.8 (Muu reaktio vaikeaan stressiin), Z63.4 (Lähiomaisen katoaminen tai kuolema). Samoin kaikki ylläluetellut järjen käyttö sallittu -henkiset todistukset olen pyydettäessä kirjoittanut. Omassa arvomaailmassani lääkärin velvollisuus katsoa potilaan etua päänsääntöisesti kumoaa kansalaisen velvollisuuden olla taivuttamatta lain kirjainta tai mukautumatta älyttömään byrokratiaan (joskaan ei velvollisuutta olla valehtelematta todistaessaan). Ennen käytin yhdistelmää F32.0 (Lievä masennustila) ja sopiva Z-koodi, mutta Duodecimin kirjoittelu avasi silmäni sille, että masennusdiagnoosi on lievänäkin nykyään sekä ylikäytetty että leimaava.

Metro-lehdessä (linkittäisin, jos tietäisin minne) kirjoitettiin, että lukiolaisten liitto pitää erittäin hyvänä ideana, että kouluihin voitaisiin perustaa kirjastoja, joista vähävaraiset oppilaat voisivat lainata kurssikirjoja. Kurssikirjat kun voivat maksaa pelkästään pakollisten kurssien osalta jopa 800-900 euroa per vuosi, ja kirjaston kirjoja voitaisiin varmastikin käyttää ainakin kolme vuotta.

Kolme vuotta? Mitä helvettiä nyt taas? Jotkut alat kyllä muuttuvat, mutta kyllä kai esimerkiksi matematiikan, mekaniikan, kirkkohistorian tai ranskan kieliopin kirjan eliniän täytyy hyvin pidettynä olla kolmea vuotta pitempi.

Ei perusongelma nyt taida ollenkaan olla se, että kirjoja pitää olla ja ne maksavat, vaan se, että joku hullu on keksinyt, että kirjoista pitää ottaa uusi painos joka toinen vuosi ja myydä sitten kaikille uudet kirjat puolentoista kuukauden käyttöä varten – ja ennen kaikkea se, että toiset hullut ostavat.

Minun (äärivasemmistolaisen, ks. edellinen merkintä) järkeni sanoo, että oppikirja on oppikirja ja harvan alan perusoletukset muuttuvat niin paljon vuosikymmenessäkään, että tarvitsisi saada uutta kirjaa. Kirja ostetaan koululle kerran, sitä pidetään hyvin, ja käytetään uudelleen, ja uusi kirja ostetaan kun koko teos on auttamattomasti vanhentunut tai kirja niin kulunut, ettei sitä enää voi lukea.

Jos kirjassa on selvä virhe, jonka takia painos pitää välttämättä uusia, niin ilman muuta pitäisi olla kirjan kustantajan velvollisuus toimittaa kirjan ostajille uusi, korjattu laitos veloituksetta. Jos on pienempiä virheitä, voi päästä sillä, että toimittaa A4:n johon korjaukset on printattu. Tai vaikka laittaa sen webbiin ja kirjan käyttäjät voivat sen sieltä tulostella.

Jos oppilas ei pidä kirjaa hyvin,  korvaa hän sen koululle. Jos joku snobistisista syistä haluaa ostaa oman kirjan eikä käyttää koulun romuja, tehköön hän sen. Sen, että vanhaa painosta ei välttämättä enää saa, ei pitäisi olla mikään ongelma. Nykyäänhän koulu usein ilmoittaa, että käytetään uusinta painosta, mutta vanhatkin painokset kelpaavat, mikäli sitä ja tätä. Yhtä hyvin varmasti voitaisiin ilmoittaa, että käytetään vanhaa painosta, mutta jos sitä ei enää saa, uudemmatkin varmaan käyvät.

Jaa että mistäkö rahat näihin oppikirjoihin tulisivat? No verovaroista tietysti! Pikaisen kurssitarjonnan määrien ja kirjojen hintojen Googlaamisen perusteella laskujeni mukaan tarvittaisiin kolmensadan oppilaan lukiossa, jossa maksimiryhmäkoko on kolmekymmentä, noin sata euroa / opiskelija / vuosi, jotta voitaisiin keskimäärin viiden vuoden välein hankkia jokaiselle kurssille uudet kirjat. (Käytännössä lienisi fiksuinta hankkia useammin uusia kirjoja viime vuosikymmenten historiaa ja nopeasti kehittyviä tieteenaloja varten, ja harvemmin perusmatematiikkaa tai kielioppeja.) Rahaa jäisi vielä vähän ylikin vanhingoittuneiden kappaleiden korvaamiseen ja vaikka vihkoihin tai opettajien ihan itse ihan omia opetettaviaan varten suunnittelemien lisämonisteiden kopioimiseen.Tämä lienee oppilaan vuodessa aiheuttamissa kustannuksissa kovin marginaalinen määrä.

Mikäli verorahoitus on liian vasemmistolaista, kerättäköön raha oppilaiden vanhemmilta. On se vähemmän kuitenkin kuin kahdeksansataa.

MedOne on yritys, joka kuvailee itseään näin:

>Päätuotteitamme ovat perusterveydenhuollon palvelukokonaisuudet, päivystyspalvelut sekä vanhusten palveluasuminen. Tuotamme myös terveydenhuoltoalan henkilöstöpalveluita.

>Asiakkainamme on yli 360 kuntaa, sairaanhoitopiiriä ja lääkäriasemaa. MedOne-konsernin liikevaihto vuonna 2007 ylitti 100 miljoonaa euroa.

2007 verotietojen (ks. esim HS) mukaan MedOnen perustaja ja toimitusjohtaja Pertti Karjalainen ansaitsi viime vuonna pääomatuloina 22,3 miljoonaa euroa, siirtyen näin sijalle neljä sijalta 229 Suomen eniten pääomatuloja ansaitsevien listalla.

Jokainen voi nyt ihan kotonaan miettiä, jotta
1) oliko tämä se, mihin tarkoitti verorahojaan käytettävän viime kerroilla äänestäessään, ja
2) onko ihan oikeasti niin, että yksityistäminen tekee palvelut hinnaltaan kilpailukykyisiksi.

Toki voi olla niin, kuten kaveri ehdotti, että Pertti Karjalainen osaa johtaa niin hyvin, että kaikki tulee halvemmaksi vaikka hän saakin tällaiset tulot. Myös sen todennäköisyyden pohtiminen jätetään harjoitustehtäväksi.

(Selvennettäköön, että en varsinaisesti syytä ylläkuvatusta P. Karjalaista itseään.)

Helsingin Sanomat uutisoi musilimityttöjen erillisestä uimakoulusta.

Perusvapauksien nimissä ei voisi varmaankaan kieltää ketään vuokraamasta uimahallia yksityisin varoin sen kiinnioloaikoina ja kutsumasta sinne ihan ketä huvittaa ihan millä perusteilla lystää. Naisena ja ihmisenä minun on nyt kuitenkin hyvin vaikea hyväksyä sitä, että julkisin varoin tuetaan (tässä tapauksessa tiettyyn uskontokuntaan kuuluvien) tyttöjen eriarvoistamista hyväksymällä se vaatimus, että he saavat puuhata jotain vain muista syrjässä ja erikseen. Käsittääkseni kun kuitenkaan ei muslimipojilla ole katsottu olevan estettä uida sekaryhmissä, eikä heille ole keksitty tarjota omaa eristettyä uintivuoroa.

Uimahallivuorojen järjestäjät varmaan tarkoittavat ihan hyvää, mutta nyt mennään kyllä minusta jo metsään. Onko tosiaankin niin, että yhteiskunnan vaatimus sukupuolten tasa-arvosta koskee vain osaa suomalaisista lapsista? Alkaako tasa-arvo koskea näitäkin tyttöjä ja poikia heidän tullessaan täysi-ikäisiksi vai keksitäänkö seuraavaksi musliminaisille kunnallisissa töissä omat työpaikat ja pienempi palkka, uskonnollisista syistä?

Muuten voisin lainata Richard Dawkinsia ja todeta, että ei ole olemassa kristittyjä lapsia, on vain kristittyjen vanhempien lapsia. Mutta se on oikeastaan jo vähän eri asiaa — tässä asiassa suurin ongelma ei ole uskonto, vaan tasa-arvo. Uskonto on ongelma vain sikäli kun sitä voi käyttää aseena yhteiskunnan perusarvoja vastaan.