Kenen syy se on jos räjähtää?

Posted by Janka 18/02/2010 at 17:12

Alabamassa meni biologian professori ja ampui muutaman kollegansa. Lehdissä on railakkaasti epäilty, että "ampumisen syy oli viran epääminen".

Eikä ollut.

Se saattoi ehkä tuurilla olla ampujan päällimmäiseksi kokema motiivi, mutta syy siihen, että ihminen ottaa ja ampuu toisen ei kylläkään ole pettymys viran täytössä, tai tyttären menetetty kunnia, tai taloudellinen ahdinko, tai mikään muukaan motiiviksi kelpaava. Syy on jossain muualla: pääasiassa siinä, ettei suureksi käynyttä pettymystä ja ahdistusta pysty käsittelemään muuten kuin väkivallalla, ja pienemmässä määrin siinä, että käsillä on ase. Mutta pettymys ja ahdistus sinänsä eivät ole päällimmäisiä syitä murhiin -- jos olisivat, murhia tapahtuisi melkolailla enemmän.

Erilailla huvittava on Iltalehden raportti, että ampuja oli "tunnettu yliopiston kampuksella räväkkänä ja kantaa ottavana persoonana", joka "on muun muassa ääneen kritisoinut yliopiston päätöksentekoa". Jos sillä pääsee hullun kirjoihin ja jonnekin rauhalliseen paikkaan täysihoitoon, niin mulla ois täällä monta tulokasta.