[ Posted by Janka
Thu, 26 Feb 2009 16:59:31 GMT ]
Each fracture is different
Young bones
they bend, then snap
Left to heal alone
they grow up twisted
Strong bones
they can take a beating
Deep bruises hurt
but they do not show
Bones grown brittle
they shatter at a touch
Unused to pressure
they collapse under stress
Forces of nature, and man
can crack any bone
Crushing weights and hard falls
ground them to powder
Minds
they break like bones
(This is a response to a runotorstai challenge—some poems just insist being in English.)
Posted in Plain English | Tags runot | 1 comment
[ Posted by Janka
Thu, 26 Feb 2009 16:34:49 GMT ]
I was better at the salle yesterday than last week as far as concentration goes. I have no idea why exactly but I think the major part was not my “just trying to relax” but rather the classes’ serious attention to detail. I love attention to detail. I will be totally content and happy practicing basic steps or perfecting my lunge solo (or doing endless tendus or suryanamaskara A’s or headstands, for more hypothetical examples from the other arts I have dabbled in) if just given a detail to focus on. Give me a sequence or drill and tell me to repeat it without corrections or guidance and I will bore myself to death in three minutes. Partly explains, probably, why I suck so much at free training without close supervision.
Other than that, all I can say is that rapier simply rules. Longsword is sort of fun and it is nice to be back and all that and I very much like the longsword beginner class followed by an hour of free training rapier (as long as the supervision is there), but there’s something in a rapier that talks directly to me. It is the same same as with ballet: not as much the watching of it as the doing it. Even a pitiful attempt at doing something remotely resembling the true thing is like coming home.
When I was leaving the salle yesterday, Guy told me to stretch and was worried of my legs. I was a bit puzzled, until when at home I realized he assumed I would be sore from all those lunges and recoveries. Which I am not—a couple of years of ballet took care that even with fairly crappy condition now the bounce needed is there (the stability for a long lunge isn’t, sadly, but that too will come). Today, my legs are fine. It is my right arm that is killing me…
(Topic comes not from a new training practice in free fall, sadly, but from a spreading giggly fit along the line when Guy claimed that gravity brings a sword up. We all knew what he meant and it makes perfect sense. I remember being a beginner when lifting and lowering a sword was hard work. I daresay my arms are in no better condition now than they were then, but a basic cutting exercise is, well, a technical exercise, not so much work. But it was still hell of a funny thing to hear “gravity down, gravity up” repeatedly.)
Posted in Plain English | Tags training | no comments
[ Posted by Janka
Thu, 19 Feb 2009 17:18:59 GMT ]
Hello swordspeople, I’m baa-ack! Again.
Wednesdays being the only day of the week swords training is currently possible for me (a condition which lasts until the end of July), I asked and was given the permission to come bother the newbies by trying to match their confused attempts at the beginnings of the first drill with my even more confused ideas of how it should probably have gone a year or so back. For those of you who wonder about my sudden interest in Fiore basics, some guaranteed rapier during the following free training was offered as a lure by my gracious husband.
Note to self: do not resist locks by brute force, it hurts.
Another note to self: be ready to fall in any direction, not just the one the drill should take you if executed properly. It hurts less that way.
On a more serious note, I realized yesterday there is something sort of weird that contributes to my reluctance to go to swords classes when tired or feeling out of sorts—which of course is very often, these days, what with the PhD and clinic. This is how I perceive the usual atmosphere at the salle.
Don’t take me wrong. There is nothing wrong with the atmosphere. Quite the opposite, a friendlier bunch of people than the swordschool regulars would be difficult to find. People are practically always courteous, cheerful, laid-back, and very helpful. Looking down at people with less skill or experience than you or any other sort of disrespect to fellow scholars is not tolerated. Idiocy of any kind, and especially of the macho martial (“budo idiot”) kind, is rare to begin with and when it occurs it usually quickly realizes the place is not for them. The whole place is very energetic—you can feel that the people love their art, and enjoy what they are doing. I don’t remember when last I’d have heard a teacher lose patience when they have to correct someone for the eleven-hundredth time on the same thing, and there’s jokes and laughter as much as there’s push-ups for dropped weapons. These are all good things.
But there’s something about this upbeat, cheerful atmosphere that is tiring for me, especially when I am already tired to begin with. Instead of helping make me calm and concentrated on the art, it makes me hyped-up and excited. There is nothing wrong as such about excited—hell, swords are cool, if you are not excited about them you probably should not be at the class to begin with. But this “winding up” my energy level seriously shortens my attention span and ability to “just do it” and tires me out, which leads to the reluctance to go when not feeling on the top of the world. Also, hyped-up and tired is a bad combination for learning and exercise, as anyone who has tried to fix lack of sleep by overdosing on caffeine should know. It is an especially bad combination when you work with weapons that are potentially deadly, even when blunt.
In fact, the hyped-up effect very much feels like caffeine OD. Funny.
The effect, for some reason, is less during weekend courses. I think that is partly due to the likelihood of me being dead tired on a weekend being significantly lower, but I think it is also partly the classes themselves.
Any possible solutions welcome, in any case any more complex than “just try and relax”. That one I figured out myself as soon as I figured the effect exists, thank you very much. We will see how much that helps—but my suspicion, knowing myself, is that the more tired I am, the harder it will be to resist going with it.
Posted in Plain English | Tags training | 1 comment
[ Posted by Janka
Sat, 14 Feb 2009 19:00:52 GMT ]
Yleisön pyynnöstä:
2 punasipulia
2 kuivattua piri-piri chiliä
2 valkosipulin kynttä
1 kukkurainen teelusikallinen sitruunaruohotahnaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl jauhettua korianteria
suolaa
mustapippuria
1/2 kukkakaalia
200 g punaisia linssejä
1 tölkki kookosmaitoa
2 limen mehu
kevätsipulia
tuoretta korianteria
ruokaöljyä
vettä
Silppua punasipuli ja valkosipuli ja pilko kukkakaali pieniksi nupuiksi. Kuumenna isohkossa kattilassa ruokaöljyä. Lisää punasipuli, chili, valkosipuli ja sitruunaruoho. Paista n. viisi minuuttia. Lisää kukkakaali, linssit, kookosmaito, mausteet, ja vajaa litra vettä. Keitä noin 45 minuuttia hiljaisehkolla lämmöllä, hämmennä välillä. Leikkaa sillä välin tuore korianteri ja kevätsipuli silpuksi. Lisää lopuksi limemehu keittoon ja sekoita. Lisää korianteri ja kevätsipuli lautasille maun mukaan.
Keitosta tulee varsin paksua, melkein muhennosta. Se ei kärsi lainkaan siitä, että sitä pidetään lämpimänä hellalla ja syödään muutaman tunnin päästä, oikeastaan päinvastoin. Vettä kannattaa silloin tällöin lisätä.
Posted in Sama suomeksi | Tags reseptit | no comments
[ Posted by Janka
Thu, 12 Feb 2009 18:29:18 GMT ]
Joskus tulee hyviä päiviä. (Yleensä silloin, kun univelka alkaa vähentyä.) Sellaisia päiviä, jolloin viisaat sanat menevät suoraan sydämeen, ja on helppo tunnistaa omat arvonsa ja ymmäryksensä. Niinä päivinä hyvyys, totuus ja kauneus tuntuvat arvoina kirkkailta ja lähestyttäviltä, eivätkä huku epämääräiseen hymistelyyn kulttuurisidonnaisista harmaansävyistä. “Kutsumus” ei tunnu toivottoman vanhanaikaiselta ajatukselta, ja on helppo hyväksyä omien keinojensa ja ymmärryksensä rajallisuus ilman, että tarvitsee luopua toivosta ja tarmosta.
Näitä päiviä varten minä elän. Näinä päivinä on helppo tehdä töitä. Jopa illalla virka-ajan päätettyä, ja ruokatunnilla, ja luentosalin takarivistä kun oikeastaan haluaisi kuunnella.
“Onneksi” sairaanhoitopiiri tekee parhaansa vieroittaakseen minut uskomasta lääkärintyöhön ja pitääkseni minut tukevasti maanpinnalla. Maailmojasyleilevässä tyytyväisyydessäni työhöni ryhdyin nimittäin vielä illan päätteeksi tarmonpuuskassa tekemään potilaskirjanpitoa - siis en sairaskertomusmerkintöjä, ne olin jo tehnyt, vaan sellaista omituista puuhaa missä jokaisen työntekijän kirurgista psykiatriseen sairaanhoitajaan pitää itse merkitä omituiseen järjestelmään paitsi potilaan saapumis ja poistumisajat ja diagnoosi myös kolme (kyllä, kolme) atk-sivullista koodeja, lyhenteitä, ja yhdistelmiä, joita todellakaan ei voi osata laittaa oikein—jos nyt kukaan edes tietää, mitä “oikein” on, kun sitä ei kerran pystytä selvästi kertomaan.
Näihin koodeihin kuuluvat esimerkiksi erikoisalan, sairaalan ja poliklinikan sisäinen koodi (järjestelmä ei tietenkään voi muistaa näitä valmiiksi), käyntityyppi (joista tavallisimpia tapauksiamme ei oikein vastaa mikään), “resurssien” (suomeksi työntekijöiden) käyttö, maksuluokka, asiakasmaksaja, varsinainen maksaja (älkää kysykö mitä eroa, en minä tiedä). Kahdessa tapauksessa kolmesta normaaliälyinen lääkäri ei saa käyntiä kirjatuksi hyvästä yrityksestä huolimatta, esimerkiksi siksi, että ihan tavallista diagnoosinumeroa tai jotain suomalaista kuntaa ei nyt yhtäkkiä olekaan olemassa.
Kello 17:40, työajan päätyttyä klo 16 ja oikeiden töiden noin 17:15 havahduin ja aikaisemman päivän hyvien fiiliksien kantamana totesin, että nyt riittää. En ryhdy kyseenalaistamaan tässä hallinnon käsitystä siitä, että kaikki yllämainitut ovat hallinnolle tarpeellisia tietoja - ehkä ne ovatkin, ehkä ne ovat se mistä tarvittava raha oikeiden töiden tekemiseen tulee - mutta niiden kirjaaminen ei ole minun työtäni. Minun työhöni kuuluu pitää kirjaa siitä kuka kävi, kenen kanssa, mitä tehtiin, keitä oli läsnä, mikä oli johtopäätös ja mikä on jatkosuunnitelma. Tarvittavien käyntityyppi/maksuluokka/resurssi/mikälie-koodien päättely näistä tiedoista on sihteerin tai kirjanpitäjän hommaa. (Kompromissina voin juuri ja juuri suostua asettamaan diagnoosin tietyn sovitun luokituksen mukaan ja jopa itse etsimään sen pahuksen numeron.)
Huolimatta siitä, että toisinkin voisi työsopimuksen kirjaimeen tuijottamalla kuvitella, minä en ole sairaanhoitopiirin hallinnon palveluksessa. Minä en ole “HUS:n lääkäri”. Julkisella sektorilla olen kutsumuksestakin enkä vain pakosta, mutta minun oikea työnantajani on yhteiskunta ja minun asiakkaitani apua hakevat ihmiset.
Ja hallinnon tehtävä on palvella meitä.
Posted in Sama suomeksi | Tags byrokratia, ei näin, HUS, self | 2 comments
[ Posted by Janka
Wed, 11 Feb 2009 17:50:27 GMT ]
I now have my e-book reader that I decided to get as part of my ongoing efforts at reducing use of material (in this case, dead trees). For to put this in perspective, it is was quite typical for me to buy 1-3 books in a week, at least half of those ones I had no intention to read twice. I had already cut this down to half with the use of libraries, but it still regularly happened that I bought a book (any book would do) simply because I had nothing to read with me and was bored waiting for a bus, or dreading a very boring bus ride home.
This habit was not really a problem to me economically as I was quite content with one or two euro throw-away books from sales (the Kirjatori bargain books chain is awesome!), but it started to bother me what amount of paper I simply bought to throw away. Not to even mention the amount of scientific articles I printed out and then abandoned.
I have had the device for about a week now, and I love it. The e-ink is very pleasant to read. I tend to forget it is high technology, and then startle when I realize it really is a totally new kind of screen I am holding. It is not backlit, so requires a light to read, about the same intensity as any book—but in southern Finland buses and bus stations tend to be well-lit, and even street lights are often bright enough so that I can read while walking on the street. (Yes, I do, sue me.)
A friend recommeded the third-party software calibre for managing my ebook library and for conversions between various formats, and it has proved to be a regular treasure. Very easy to use, does what I want, and apparently also allows various bits of python and regexp magic if to be inserted if it does not (I have not touche those, but it is nice to know I could).
Project Gutenberg has proved to be another source of endless delight, and while I knew that PDF availability is the norm for journals, theses, and science fiction magazines these days, it still surprised me how much likelier I am to read them if I carry a full library of them around in my bag all the time. The ability to choose on a whim what to read and to change my mind after 15 minutes if I get tired, on that 1.5 hours of daily commute, has proven something I dearly value, despite not having missed it before.
The commute also brought another funny realization. When I say that I "do not really manage to take the time to read, these days" it means I "only" read about two hours daily – a little bit over an hour on the commute, and a little less than that at home while eating or when going to bed – and go through roughly a novel a week. I think my standards for "not reading" might need calibration.
I have no idea how well the battery lasts. It has not ran out yet, with that daily commute, nor has the battery meter budged at all. I have plugged it in to the USB three times, for about 20 minutes each, to update the library; I think it recharges a bit every time. If this is what charging it needs, fine with me.
There has to be downsides, so I am trying to think some. Ok, the screen could be slightly bigger – but not much, since I want this to be a carry-on device. The "flashy" effect of changing pages was slightly annoying to begin with, but I got used to it fast and now do not really even notice. If you want to read a book you have not once opened yet, or one that you have in a bigger or smaller font, it can take quite some time for it to crunch through it the first time to prepare it to the memory or something such; the idea apparently is that it is better to do it once than every five minutes during your reading. (Returning to bookmarks of stuff you are currently reading seems to be fast enough, though.)
It remains to be seen if I will use it this much in the future to, but right now I have no idea how I ever could survive the bus trips without.
Posted in Plain English | Tags kirjat, prs-505 | no comments
[ Posted by Janka
Sat, 07 Feb 2009 11:08:27 GMT ]
sandaaleissasi
lumen loputon harmaus
hylkäsit nekin
(runotorstai, kuva Elegia)
Posted in Sama suomeksi | Tags runot | 2 comments
[ Posted by Janka
Fri, 06 Feb 2009 08:30:40 GMT ]
Helsingin Sanomien keskustelussa kadonneen 14-vuotiaan tapauksesta joku kysyy:
> Onko uskottavaa, että 14-vuotias tyttö menee (itse?) metsään juomaan vodkapullon tyhjäksi? En kyllä osaa sanoa…
Nora Bhatian tapausta en tietenkään tunne (jos tuntisin, en kirjoittaisi siitä täällä), mutta yleisellä tasolla osaan ylläolevaan vastata.
On.
Se on mahdollista riippumatta siitä, tietääkö 14-vuotias, että siihen voi kuolla, vai ei.
On myös mahdollista, että 14-vuotias tekee näin nimenomaan siksi, että tietää.
Sama pätee myös mikäli 14-vuotiaan iästä vähennetään useita vuosia.
Tervetuloa todellisuuteen. Ja todellisuudella en nyt tarkoita jotain, mikä on muuttumatonta ja luonnonlaki, vaan tarkoitan sitä yhteiskuntaa jonka me olemme ihan itse rakentaneet ja ihan itse joka päivä omilla toimillamme hyväksymme.
Posted in Sama suomeksi | Tags alkoholi, itsemurhat, lastenpsykiatria, mielenterveys | no comments
[ Posted by Janka
Thu, 05 Feb 2009 16:49:43 GMT ]
Helsingin sanomien päivän kysymys tiedustelee “Onko työnantajalla oikeus tietää, kenelle lähetät sähköpostia?” samassa yhteydessä kun uutisoi tämänpäiväisestä mielenosoituksesta. Vaikka Hesari on yleensä uutisoinut tästä asiasta varsin reippaasti, nyt meni metsään.
Tässä laissa ja sen vastustamisessa ei nyt ollenkaan ole kyse siitä, saako työnantaja tietää kenelle lähetät työpaikalta sähköpostia vai ei. Se on asia, josta voidaan ihan erikseen keskustella ja jota varten on erikseen laki (Laki yksityisyydensuojasta työpaikalla tai jotain sellaista), johon tätä asiaa voidaan tarvittaessa tarkentaa. Tässä ei oikeastaan ole kyse edes siitä, että laki on laadittu niin persiilleen (anteeksi vulgaarisuuteni), että työnantajien lisäksi vakoiluoikeus tulisi myös esimerkiksi kirjastoille, kouluille, ja taloyhtiöille.
Tässä on kyse siitä, että eduskunta on äänestämässä mitä ilmeisimmin perustuslain vastaista lakia, jonka ainoa tarkoitus on suojella kaupallisia intressejä. Voin ymmärtää, että jotkut tärkeät asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset asiat, ja siksi periaatteista on joskus tingittävä. Mutta liikesalaisuudet eivät minusta ole sillä tavalla tärkeitä asioita, että ne vaatisivat erityisen lain suojakseen, kun ikävät kansalaisoikeudet rajoittavat niiden rikkomisten tutkimista.
Posted in Sama suomeksi | Tags kansalaisoikeudet, lex nokia, politiikka | no comments
[ Posted by Janka
Wed, 04 Feb 2009 17:44:34 GMT ]
Kuopiossa suunnitellaan koko kaupungin työntekijöiden lomauttamista tämän vuoden aikana muutamaksi viikoksi kukin. Ilmeisesti lomautukselta voi säästyä ja siten saada kikkailtua lomapäiviään ja palkkaustaan ja jotain sellaista mukavammaksi ottamalla esimerkiksi vastaavan määrän lomarahoja vapaina, mutta työstä on kuitenkin oltava säädetty aika pois.
Ja tämä koskee siis lähes kaikkia kunnan työntekijöitä, mukaan luettuna terveyskeskuslääkärit, sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, ja niin edelleen. Vuorotyö, akuuttipäivystys, ja neuvolatoiminta on säädetty ulkopuolelle, mutta esimerkiksi lääkärien, terveydenhoitajien, ja psykologien vastaanotot terveyskeskuksissa sulkeutuvat tämän toteutuessa kokonaan.
Kuopiossa ollaan jo nyt sietokyvyn rajoilla henkilöstömäärissä. Esimerkiksi toimeentulotukipäätösten tekeminen kestää luokattoman kauan, ja kentältä kuullun mukaan terveyskeskustyössä, joka juuri on saatu kuntoon pitkäjänteisellä työllä, ei ole varaa ottaa vastaan parinkaan viikon ruuhkautumaa, koska henkilökuntaa ei myöhemmin riitä sitä purkamaan.
On vaikea kuvitella, että terveydenhuolto- ja sosiaalityön ruuhkauttamisella saadaan aikaan todellisia säästöjä edes kovin lyhyellä tähtäimellä, saati sitten pitemmällä. Vanha kansansatu hölmöläisten peitonjatkamisesta tulee väkisinkin mieleen.
Aikamoista satuilua on myös kaupunginhallituksen pöytäkirja aiheesta. Vai mitä mieltä olette säästämisen kutsumisesta “talouden tasapainottamiseksi”, implisiittisestä väitteestä, että lakisääteisten tehtävien toteuttaminen ei aiheuta estettä terveyskeskusten henkilökunnan lomauttamiselle, tai seuraavasta byrokratiarunouden helmestä:
> “Liiteaineistona jaetaan kokoukseen osallistuville sopeuttamistoimenpiteiden valmistelun prosessikuvaus.”
Posted in Sama suomeksi | Tags politiikka, terveydenhuolto | no comments
