Posted by Jaana Wessman
Thu, 28 Feb 2008 17:18:00 GMT
Kevytsmetana on ehkä typerin keksintö mistä olen pitkään aikaan kuullut. Se kelpasi värjäämään punajuurisopan vaaleanpunaiseksi mutta makua ei kyllä ollut edes sen vertaan kuin jossain ranskankermassa. Hyvä luoja, jos smetana on liian rasvaista annettavaksi lääkärille (ei kevyt-) lounaan kanssa, antakaa sitten pelkkää punajuurikeittoa, älkääkä pelleilkö.
Tanssituntiaikataulujen kärähdettyä uuden työn ja kodin takia muuttuneiden työmatkojen myötä täysin liityin tänään kuntokeskuksen jäseneksi. Hoo. Kokemus se on varmaan sekin.
Kirjoitin myös jäsentietolomakkeeseen ammatiksi “lääkäri” (enkä “tutkija” niin kuin viimeiset N vuotta). Vasta jälkikäteen tajusin, että kun hintaan kuuluu liikuntaneuvonta, niin se hemmetin fysioterapeuttihan näkee sen lomakkeen, enkä takuulla saa sitä enää millään vakuuttelulla puhumaan niin, että ihmisetkin ymmärtää.
Tags liikunta, ruoka | 2 comments
Posted by Jaana Wessman
Wed, 27 Feb 2008 12:34:00 GMT
1/2 kaalia
1/2 dl siirappia
50 g voita
vettä
pippuria, suolaa
1 rkl sambal oelek -maustetahnaa
1dl smetanaa
2 pussia Pirkka lime-curry-maustettuja pakastekatkarapuja
Pilko kaali kattilaan. Lisää vettä niin että kaali juuri peittyy. Lisää siirappi, voi, mustapippureita ja suolaa. Keitä kaali kypsäksi. (Vaihtoehtoisesti voit toki lämmittää edellispäivän kaalilaatikon valmistuksesta ylijääneen kaalin.) Lisää sambal oelek, smetana, ja maustetut katkaravut. Sekoita ja jatka keittämistä sen verran, että katkaravut ovat kuumia.
On oleellista, että kyseessä on nimenomaan lime-curry-maustettu katkarapu. Tai jos ei ole, on syytä lisätä limeä ja currya, niitä nimittäin on kyseisessä pakasteessa ihan määriä.
Tags reseptit | no comments
Posted by Jaana Wessman
Mon, 25 Feb 2008 12:31:00 GMT
Toveri Ajankulu samoin kuin monet muut kirjoittaa tästä(kin) aiheesta sekä enemmän että paremmin, mutta ihan vaan mennäkseni massan mukana silloin kun se mielestäni menee oikeaan suuntaan, toteanpa minäkin ääneen olevani todella huolestunut tämänhetkisestä ennakkosensuurikeskustelusta.
Tänä aamuna Metro-lehdessä oli otsikko, jonka mukaan “lapsipornon suodatus ei toimi läheskään kaikilla”. Minä tästä naiivisti oletin, että jutussa käsiteltäisiin sitä, miksi suodattimet vaan nyt eivät kertakaikkiaan toimi. Valitettavasti kävi kuitenkin ilmi, että jutun aiheena oli se, kuinka kaikki operaattorit eivät vielä ole ottaneet suodattimia käyttöön.
Henkilökohtaisesti en ole niinkään sitä mieltä, että huolestuttavaa on ajatus siitä, että mikäli se olisi teknisesti mahdollista, voitaisiin pääsy tietyille www-sivuille, jotka sisältävät materiaalia, jonka hallussapito on laitonta, kansalaisilta estää. Enimmäkseen olen sitä mieltä, että tämä ei olisi järkevää, mutta en nyt jaksa siitä kauheasti kohkata.
Sen sijaan minusta on kertakaikkiaan täydellisen käsittämätöntä, että Suomen kansa, jolla pitäisi olla jonkinlaisessa muistissa se, mitä esimerkiksi naapurimaassa ei niin kauhean kauan sitten puuhasteltiin, ei lainkaan älähdä törmätessään käsitteeseen ”salainen ennakkosensuurilista”.
Itse olen sitä mieltä, että on ihan jokseenkin okei takavarikoida taulu, joka ehkä ylittää taiteen ja lapsipornon rajan väärään suuntaan, siksi aikaa kun asiaa tutkitaan. Sen sijaan ei todellakaan olisi okei käydä hakemassa taulua pois salaa yön pimennossa ja tatuoida taiteilijan otsaan tämän nukkuessa jotta “LAPSIPORNON LEVITTÄJÄ” ilman, että kyseinen taiteilija saa tietää 1) kuka päätöksen on tehnyt, 2) mihin voi valittaa, tai 3) että otsassa ylipäätään lukee mitään, ennen kuin joku muu kertoo.
Ja jälkimmäisestähän salaisessa listaamisessa valitettavasti on kyse.
Those who would give up essential Liberty, to purchase a little temporary Safety, deserve neither Liberty nor Safety. (Benjamin Franklin)
Ja valitettavasti on myös niin, että kun annetaan pois perusvapauksia jotta saavutetaan hieman turvallisuudentunnetta, riippumatta siitä kuka sen päätöksen tekee ja mitä kukakin ansaitsee, riskinä on se, että kenelläkään ei kohta ole vapautta eikä turvallisuutta.
Tags ennakkosensuuri, politiikka, sananvapaus | 1 comment
Posted by Jaana Wessman
Sat, 09 Feb 2008 12:55:00 GMT
Olen piinallisen tietoinen blogin päivittymisvälien pitenemisestä. Erityisesti Merteniltä saatujen kukkasten jälkeen tämä tuntuu tietysti yleisön pettämiseltä ja muutenkin huonon ihmisen kategoriaan joutumiselta.
Totuus on kuitenkin se, että minun on ollut viime viikkoina vähän vaikea päättää, mistä ja miten voin uuden työn alettua kirjoittaa. Nykyäänhän on ihan päivänselvää, että ihmiset Googlaavat lääkäreitään ja lastensa lääkäreitä, ja kun en ole koskaan halunnut enkä vieläkään halua kirjoittaa täysin anonyyminä, on siis päivänselvää, että se mitä täällä kirjoitan vaikuttaa suhteisiini ammattia harjoittaessa.
Tietysti päivänselvää on, että kenenkään potilaan asioista en voi mitään mainita, eikä mahdollinen anonyymiys tähän millään lailla vaikuttaisi. Mutta tämän tervejärkisen rajanvedon jälkeen jää vielä paljon harmaata aluetta. Ensinnäkin on asioita, jotka eivät suoraan koske ketään tiettyä potilasta, mutta koskevat systeemiä tai yhteiskuntaa tai sairauksia yleensä sellaisella tavalla, että potilaiden ja vanhempien kanssa keskustelisin niistä mieluummin henkilökohtaisesti kuin julkisella forumilla. Toiseksi on asioita, jotka eivät koske suoraan ketään tiettyä potilasta, mutta jotka olisi helppo tulkita koskemaan, ihan vain siksi, että ne ovat tietyllä tavalla yleisinhimillisiä. Esimerkiksi jotkut viime vuoden runoni ovat sellaisia, että jos ne nyt julkaisisin, olisi ihan mahdollista, että joku Googlaamalla tänne päätynyt lukija kokisi, että mitä hittoa, sehän kirjoittaa meidän pojasta!
Ongelma on se, että mieleeni on viime aikoina tullut aika vähän kirjoitettavia asioita, jotka eivät olisi tuolla harmaalla alueella jollain tavalla.
Mutta sillä uhallakin.
Sovittelussa
Tällähän on pitkä historia
Se sanoo
Ei ihmisten voi olettaa
noin vain antavan anteeksi
Ei voi
Siitä olen samaa mieltä
Mutta itse sanoisin historiaksi
vain asioita jotka ovat ohi
(Runotorstai, haaste 78)
Tags blogaaminen, runotorstai, työ | 5 comments
