Losing my religion, osa II: Mystiset kokemukseni 5
Sanottakoon nyt vaikka tässä vaiheessa näitä kirjoituksia, että minulla on niin sanottu “tieteellinen” maailmankuva: en usko jumaliin, kummituksiin, ihmisten kanssa kommunikoiviin suurisilmäisiin ulkoavaruuden olioihin, keijuihin, joulupukkiin, selvännäkijöihin, astrologiaan, suureen spaghettihirviöön enkä siihen proverbiaaliseen vaaleanpunaiseen yksisarviseen jääkaapin takana. Hyvin paljon tarkemmin sanottuna en usko mihinkään sellaiseen maailmanselitykseen, joka kuvittelee tietävänsä miten maailma toimii pystymättä selittämään mihin kyseinen tieto perustuu, käyttämättä jotakuta tai kaikkia neljää perusteluista “ihanvarmana, itte näin!”, “sisäinen varmuus”, “yhes kirjassa luki”, tai “on ollut tapana”.
Sen sijaan uskon kyllä, että ihmisillä on “hengellisiä” kokemuksia, ja kokemuksia joita ei voi tai on vaikea selittää. Vastustan ainoastaan sitä, että näistä kokemuksista vedetään pitkällemeneviä johtopäätöksiä maailmankaikkeuden luonteesta.
Se siitä disclaimerista. Asiaan.
Minulle on elämäni aikana ollut yksi mystinen kokemus, jota edelleen on vaikea selittää. Se tapahtui ollessani peruskouluikäinen, tarkkaa ikää en muista. Olin kaverini kanssa kaupungilla, ja keksimme että haluamme ehdottomasti vuokrata illaksi erään videon, joka sillä hetkellä oli meille erittäin tärkeä sillä tavalla kuin tietyt tarinat, kirjat, elokuvat, jne, voivat pikkutytöille nousta erittäin tärkeiksi. (Jos muistan oikein, tuossa vaiheessa oli kyse Tähtien Sodasta. Saatan kuitenkin sotkea asioita.) Ongelma oli se, että ilkeä videovuokraamo kieltäytyi vuokraamasta tätä meille, koska emme olleet täyttäneet jotain maagista ikävuotta. Pohdimme juuri tätä silloin suunnattomalta (oikeasti!) tuntuvaa pulmaa Suomalaisen kirjakaupan kulmalla, kun Mystinen Kokemus tapahtui.
Yhtäkkiä maailma muuttui silmissäni kauttaaltaan keltaiseksi. En tarkoita, että en olisi nähnyt muuta kuin keltaista väriä; näin ihan normaalisti, mutta kaikessa oli keltainen sävy, ikään kuin maailma olisi kuvattu keltaisen filtterin läpi. Samaan aikaan minut valtasi aivan suunnaton sisäinen varmuus siitä, että tämä edellämainittu Ongelmistani Suurin ratkeaa, jos säntäämme nyt aivan samantien Akateemiseen kirjakauppaan. Tartuin ystävääni kädestä ja juoksimme sinne. En muista vastusteliko hän enkä juuri muutakaan juoksusta. Noin kymmentä metriä ennen Akateemisen ovea olo hävisi. Kirjakaupasta ei löytynyt asialle selitystä, eikä videota saatu vuokratuksi. Mielenmalttini ei ollut riittänyt panemaan merkille mystisen kokemuksen alkuaikaa, mutta sen hävittyä jo siinä vaiheessa kehittynyt tieteellinen mieleni pisti kellonajan mieleen.
Jälkikäteen – samana iltana ruokapöydässä – kävi kuitenkin sattumalta ilmi, että isäni oli täsmälleen samaan aikaan ollut Akateemisen kirjakaupan jonossa, ja poistumisajakseen kaupasta parkkihalliin hän antoi täsmälleen sen kellonajan, jolloin Mystinen Kokemus päättyi.
Minulla ei ole aavistustakaan mitä tapahtui. Työhypoteesini oman maailmankuvani puitteissa on, että isäni oli päättänyt kirjakauppareissustaan jo aamulla, ja olin sattumalta kuullut sen, ja aivoni jossain omituisessa hyperkonnektiivisuuden tilassa, etsiessäni kuumeisesti ratkaisua Polttavaan Ongelmaan vetivät yhteyden tämän ja hänen tavallisen työaikansa loppumisen välille ilman sen yhteyden tulemista tietoisuuteen. Tätä lienee valitettavasti mahdoton todentaa jälkikäteen – mutta en ihmettele, jos ihmiset tuollaista koettuaan alkavat uskoa vaikka mihin mystisiin voimiin. (Keltainen väri liittyisi tässä selityksessä värinäön vääristymiseen aivojen toimiessa tavallisesta poikkeavalla tavalla.)
Tuon yhden todella mystisen kokemuksen lisäksi minulla on paljonkin arkisia kokemuksia, joita epäilemättä voisi nimittää “hengellisiksi”, jos olisi sinnepäin kallellaan. Sellaisia hetkiä, jolloin tuntuu, että tavoittaa jotain oleellista maailmasta, ja on samaan aikaan todella ‘itse’ että yhtä kaiken muun kanssa, hetkiä jotka ovat samaan aikaan riipaisevan merkityksettömiä ja ainutkertaisia. Enimmäkseen näitä tulee luonnossa. Kirkoissa on usein – epäilemättä tarkoituksella – samanlainen tunnelma. Niitä voi joskus jakaa ihmisten kanssa, mutta harvoin verbaalisesti. Vain toisten läsnäolevien katse ja silmien hymy voi kertoa, että jokin kosketti heitäkin. Enkä yhtään ihmettele, jos ihmiset tällaista koettuaan alkavat uskoa “Jumalan koskettaneen” heitä, tai melkein valaistuneensa, tai mitä milloinkin.
Selvennystä pyytää hän: miten tieteellinen maailmankuva välttää käyttämästä selitystä “ihanvarmana, itte näin!”? Eikö sen idea ollutkaan objektiivisesti varmennettavassa kokeellisuudessa?
Pah, täällä kirjoitetaan kiintoisista asioista ja taas kieltäytyy bloglines sitä mulle kertomasta. Paheksun. :)
Omaan vahvimpaan mystiseen kokemukseeni liittyy äärimmäisen voimakas tunne todellisen Pahuuden läsnäolosta, which was not nice. Hengellisiä kokemuksia yllättäen on sitten enemmänkin. :)
Auri, “Ihanvarmana itte näin” kelpaa selitykseksi monesta asiasta. Se kelpaa esimerkiksi “selitykseksi” sille, että ihan oikeasti itte näin asiat keltaisina ja tuli varma olo. Se ei kuitenkaan kelpaa selitykseksi esimerkiksi sille, että kyseisen kokemuksen lähetti Jumala, maaenkeli, mystinen chivoima ja/tai aivojen hyperaktiivinen tila. Pelkästään yksittäisillä omilla kokemuksilla ei voi perustella maailmanselitystä – kokemukset voivat ainoastaan olla tai olla olematta ko. selityksen kanssa ristiriidassa.
Toivottavasti tämä selvensi, lisää saa kysyä.
Janka, eli tiede = ihanvarmana me kaikki itte nähtiin? ;)
Uh, en käsittääkseni sanonut mitään tuohon suuntaankaan, Auri? Puhuin ainoastaan siitä, että havainnosta voi päätellä vain sen mitä siitä voi päätellä, eikä monimutkaisia selityksiä voi rakentaa sellaisen havainnon varaan joka voisi aivan yhtä lailla selittyä toisella yhtä monimutkaisella selityksellä. Tämä pätee aivan yhtä lailla tieteeseen, arkiajatteluun, ja uskontoon.
Tieteessä pääsääntöisesti käsittääkseni pyritään siihen, että sillä mitä nähdään ei perustella “koko maailmaa” ja alkusyntyjä, vaan tietyllä havainnoilla perustellaan tiettyjä ilmiöitä. Ilmiöt sitten sopivat tai eivät sovi yhteen tiettyjen maailmanselitysten ja filosofioiden kanssa. Kyseessä on aika eri ja huomattavan paljon rajallisempi asia kuin kosmologian rakentaminen yksittäisen havainnon varaan.
Uskonnoissa taas useimmiten pyritään siihen, että maailmalle annetaan ikään kuin “kerralla” kokonaisselitys joka kattaa niin kosmologian kuin käsityksen hyvästä elämästä. Selitykset voivat sinänsä olla hyviä, mutta ne pääsääntöisesti ovat sellaisia, että ihmisen yksittäinen kokemus esimerkiksi Jumalan koskettamaksi tulemisesta ei riitä todistukseksi koko uskomusrakennelmalle.
En nyt viitsisi alkaa tässä kommenteissa käymään tiede vs. uskonto -keskustelua. Jos luit kirjoitukseni jotenkin siihen suuntaan, että yritin sanoa, että tiede se vasta on jotain ja uskonnot on tyhmiä, niin siitä ei nyt (tällä kertaa ;)) ollut kyse. Halusin vain kuvata omat taustani, jotta lukija voi ymmärtää minkälaisen ajattelumaailman pohjalta omia mystisiä kokemuksiani kuvailen. Huomannet, että pistin “tieteellisen” maailmankuvan lainausmerkkeihin jo heti ekassa lauseessa. Kyse on lähinnä siitä, että oman maailmankuvani mukaan kyseisestä tapahtumasta ei voi päätellä juurikaan yhtään mitään Todellisuuden Luonteesta.
Pahoittelen jos annoin väärän kuvan.