Anteeksi, uskontoni kieltää kiltteyden 5
Helsingin Sanomat uutisoi musilimityttöjen erillisestä uimakoulusta.
Perusvapauksien nimissä ei voisi varmaankaan kieltää ketään vuokraamasta uimahallia yksityisin varoin sen kiinnioloaikoina ja kutsumasta sinne ihan ketä huvittaa ihan millä perusteilla lystää. Naisena ja ihmisenä minun on nyt kuitenkin hyvin vaikea hyväksyä sitä, että julkisin varoin tuetaan (tässä tapauksessa tiettyyn uskontokuntaan kuuluvien) tyttöjen eriarvoistamista hyväksymällä se vaatimus, että he saavat puuhata jotain vain muista syrjässä ja erikseen. Käsittääkseni kun kuitenkaan ei muslimipojilla ole katsottu olevan estettä uida sekaryhmissä, eikä heille ole keksitty tarjota omaa eristettyä uintivuoroa.
Uimahallivuorojen järjestäjät varmaan tarkoittavat ihan hyvää, mutta nyt mennään kyllä minusta jo metsään. Onko tosiaankin niin, että yhteiskunnan vaatimus sukupuolten tasa-arvosta koskee vain osaa suomalaisista lapsista? Alkaako tasa-arvo koskea näitäkin tyttöjä ja poikia heidän tullessaan täysi-ikäisiksi vai keksitäänkö seuraavaksi musliminaisille kunnallisissa töissä omat työpaikat ja pienempi palkka, uskonnollisista syistä?
Muuten voisin lainata Richard Dawkinsia ja todeta, että ei ole olemassa kristittyjä lapsia, on vain kristittyjen vanhempien lapsia. Mutta se on oikeastaan jo vähän eri asiaa — tässä asiassa suurin ongelma ei ole uskonto, vaan tasa-arvo. Uskonto on ongelma vain sikäli kun sitä voi käyttää aseena yhteiskunnan perusarvoja vastaan.

Aikuiset voi enempi päättää omista asioistaan, lapset ei. Aikuisen ei tarvi mennä uimaan tms. vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, jos ei halua – ja suomalaisissakin on varmasti paljon niitä, jotka ei halua. Lasten jääminen kokonaan pois uimakoulusta on myöskin mielestäni vahingollisempi asia kuin se, jos aikuisena välttelee uimista.
Suomessakin on erilaisia kulttuureita alastomuuden/puolialastomuuden suhteen. Joissain perheissä sekasaunotaan, joissain ei. Tänä kesänä on kuulemma jossain julkisuudessa keskusteltu Protu-leirien saunomiskulttuurista, koska siellä teineillä on mahdollisuus sekasaunoa, toisin kuin rippileireillä. Protusta korostetaan, että osa ohjaajista jää aina sukupuolitettuihin saunavuoroihin, ettei syntyisi tilannetta, jossa leiriläisen pitäisi joko saunoa yksin. jättää saunomatta tai mennä vasten tahtoaan sekasaunaan. Yleensäkin tasa-arvo-ongelmana pidetään esimerkiksi työpaikkojen saunailloissa sitä, jos kaikkien oletetaan sekasaunovan, eikä halukkaille järjestetä mahdollisuutta sukupuolitettuun saunomiseen.
Uimapuku päällä esiintyminen voi meille olla Ihan Eri Asia kuin alastomuus, mutta eipä se kovin kaukana siitä oikeasti ole, se nyt vain on meille toimiva, kulttuurisesti opittu, symbolinen verho.
PS. Miksen mä saa laitettua tonne tyhjiä rivejä väliin? Kauhee vuodatus :-P
Jaa, en tiedä mikset saa rivinvaihtoja. Täytyy väännellä jotain vipuja blogiasetuksista kun seuraavan kerran viitsin katsoa niitä… (on se ikuista säätämistä tämä yhden blogin pito).
Sukupuolitetut saunavuorot on ok, jos niitä kaivataan. Se, että tytöille on eri vuorot, mutta pojille on ok mennä sekauintiin, on se mikä minua tuossa ahdisti.
Ei toimi näköjään munkaan rivinvaihdot.
No.
Nyt ehkä toimii.