Kipupiste 5
Ne luulevat, ettei sitä huomaa
Miten äidin hymy hidastuu kättä antaessa
Miten isän ääni pehmenee puuroksi
Miten ukki ei katso ketään suoraan
Ja kukaan ei saa mainita Jan-enoa
Minä joskus mainitsin
Kun olin pienempi enkä oikeasti huomannut
Hymy haihtui ja ääni terävöityi
Ja ukki katsoi suoraan, kerrankin
En ole maininnut uudestaan
En minä sitä edes tuntenut
Eihän se minuun kuulukaan
Eikä koskekaan, suoraan
Kaikki vain ovat niin kummallisia
Aina kun haluavat antaa meille tavallisen joulun
Ihmisetkin ovat monesti kipupisteitä. Tämä oli jotenkin aito, hyvä runo.
Pieniä eleitä, jotka kertovat, kun vihlaisee. Ja tuossa “tavallisessa joulussa” on todella muikeaa ironiaa. Pidin kovasti.
Kuoleekohan kipu vaikenemalla, vai yltyykö? Ajatuksia herättävä.
Hassua taas miten yhtään osaa ennustaa mistä runoista tulee kommentteja ja mistä ei. :)
Kipu kuolee odottamalla joskus ja joskus taas ei. Onhan se ehkä kuitenkin hyvä, että yrittävät tulla toimeen.
Joskus on parempi todellakin vaan yrittää tulla toimeen, unohtaa edes hetkeksi ne asiat, joista ei ääneen saa puhua, mutta joita ajatellaan kuitenkin.
Monissa perheissä on kipuja, jotka ovat olemassa, mutta joista ei puhuta, ja lapset oppivat hyvin pian perheen säännöt.
Tämä oli hirvittävän hyvä runo.