Posted by Janka Sun, 23 Dec 2007 21:19:00 GMT
Hyvää iltaa, hyvää iltaa,
itse kullekin säädylle,
sekä isännille että emännille
jokaiselle kuin talossa on.Ja me toivotamm’ ja me toivotamm’
onnellista ja hyvää joulua
ja sitä taivaallista ystävyyttä
joka meidän kaikkemme ylitse käy.(trad)
Rauhaa ja hyvää tahtoa kaikille lukijoille. Levätkää kunnolla, vietitte joulua tai ette.
Posted by Janka Wed, 19 Dec 2007 19:29:00 GMT
Ei nyt
Katotaan sitä huomenna
Tällä viikolla mä en kyllä mitenkään ehdi
Soitellaan siitä joskus
Voitko laittaa mulle mailia?
Ei nyt
Ei nyt eikä huomenna
Tällä viikolla minua ei kiinnosta
Enkä aio vastata puhelimeen
Kiire, mikä ihana tekosyy
Posted by Janka Sun, 16 Dec 2007 11:37:00 GMT
Ihan älyttömän moni ihminen on sitten viimeisimmän runoni tullut sanomaan jotain suuntaan, että osui ja upposi. Muutama sellainen, että ymmärrän miksi, mutta erityisesti aika moni muu, jonka en olisi odottanut.
Nuoren aikuisen ja luullakseni vanhemmankin on usein helppo mennä siitä missä aita on matalin. En tarkoita tällä sitä, että laiskotellaan ja tehdään asiat helpoksi, vaan ennemminkin sitä, että mennään sen mukaan mikä tuntuu helpolta perustella itselleen ja muiden odotusten mukaiselta. Jollekulle se voi olla opiskelijaelämän vietto, mutta jollekulle toiselle työnarkomania…
Yhteistä on se, että on helppo elää “sitkutellen”, odottaen että elämä muuttuu sitkun pääsee opiskelemaan, sitkun valmistuu, sitkun menee naimisiin, sitkun ostaa oman asunnon, sitkun on hyvä työpaikka – ilman että itse asiassa tekee mitään sen eteen, että jotain muuttuu – muuta kuin että elättää itsensä ja odottelee vaan. Kyseessä ei ole niinkään laiskuus, vaan se, että meillä on jonkunlainen hämärä ajatus, että elämä menee tietyllä tavalla ja paranee itsestään, ellei aktiivisesti tee jotain estääkseen sitä.
Sitten yhtäkkiä kolmekymppisenä huomaa, että ei se menekään, tai jos meneekin, niin itse asiassa ei ollenkaan halua sitä miten se menee. Ja on jo tehnyt valintoja, jotka vaikuttavat siihen mihin voi mennä: valmistunut tai ollut valmistumatta, hakenut tietylle alalle tai ollut hakematta, hankkinut lapsen tai ollut hankkimatta. Jossain vaiheessa kirkastuu se, että vaikka jatkuvasti kaipaa Jotain Muuta, jokainen valinta jonka tekee rajaa myöhempiä mahdollisuuksia valita. Ja ennenkaikkea alkaa hahmottua se mikä ihan nuorelta ihmiseltä jää tajuamatta: jokainen päivä jolloin ei tee suuria ihmeempiä valintoja on sekin valinta – sen seurauksena loppuelämässä on yksi päivä vähemmän jolloin tekee sitä Jotain Uutta.
En tiedä mistä tulee se nuoren ihmisen illuusio, että jos odotan, niin aika pian asiat muuttuu. Ehkä siitä, että lapsen ja nuoren ihmisen elämässä näin tosiaan useimmiten käy: ennemmin tai myöhemmin tulee kouluunmeno, yläaste, jatko-opiskeluvalinnat, seuraava taso harrastuksessa, täysi-ikäisyys… Elämä muuttuu vaikka sitä ei muuttaisi.
Aikuiselle näin ei yleensä käy, ja kun käy syynä on yleensä sairaus, onnettomuus, tai työttömäksi jääminen, eikä sitä yleensä pidetä hyvänä asiana.
Ite pitää kaikki tehä, ja kaikkea ei voi saada.
Ehkä sen syvällisessä tajuamisessa on kolmenkympinkriisin syvin olemus.
Toisaalta se on myös lohdullinen ajatus. Ite pitää ja ite voi tehdä. Ja kun kaikkea ei voi saada, kaikkea ei tarvitse tavoitellakaan. Jokainen päivä on tilaisuus tehdä uusia valintoja, eikä sitä, että niiden seurauksia ei voi täysin ennustaa tarvitse pelätä. Päinvastoin ennustamattomuus vapauttaa syyllisyydestä, jos onkin tullut valittua “väärin”. Ja jos on sattuman kaupalla ja hyvällä tuurilla saanut elämäänsä asioita joista pitää, ne voi valita, joka päivä uudestaan – koska se, että ei tee valintoja, jotka muuttaisivat ne, on valinta sinänsä.
Posted by Janka Sat, 15 Dec 2007 09:23:00 GMT
“I would like to invite you to these lectures on computer science… actually, it’s a terrible way to start. Computer science is a terrible name for this business. First, it is not a science […] also, it is not very much about computers.”
Abelsson ja Sussman luennoivat legendaarista kirjaa The Structure and Interpretation of Computer Programs vuonna 1986, myös Internetissä.
Ois mulla kuulumisiakin mutta niistä ehkä kun nimet on papereissa.
Posted by Janka Wed, 05 Dec 2007 12:49:00 GMT
Mitä sitten kun on ajanut itsensä umpikujaan
navigaattorista on patterit rikki
tai karttatiedosto ei riitä rajoille saakka
mitä sitten kun suunniteltu reitti on kuljettu
eikä se johtanutkaan mihinkään
kun maisemat eivät vaihdu
eikä uusiin suuntiin riitä raha eikä rohkeus?
Mitä sitten kun vuoren kiipeämisen sijaan
on päätynyt kulkemaan sitä ympäri
päivästä toiseen sama taso
viikosta toiseen samat puut ja kivet
eihän siinä vuoressa mitään vikaa ole
eikä siinä tasossakaan
mutta mitä sitten, kun haluaisi kiivetä
ja eväät on jo syöty
eikä ylärinteillä kasva marjoja?
(runotorstai, “tenkkapoo”)
Posted by Janka Mon, 19 Nov 2007 09:18:00 GMT
puhuvat niistä kuin vainajista
Erkki on 33-vuotias, ekonomi korkein arvosanoin
hyvässä työpaikassa, edennyt urallaan
pidetty ja menestyvä, älykäs ja urheilullinen
kaunis vaimo ja kaksi poikaa
vapaa-aikoinaan golfaa ja käy konserteissa
joutunut liikaa ylitöihin, vaatii paljon elämältä
nyt viime aikoina esiintynyt paniikkikohtauksia
unihäiriöitä eikä jaksa niin kuin ennen
stressi, burn-out, keskivaikea masennus
antoi kaikkensa
kaatui sankarina
saa nyt levätä
valmistuisit säkin joskus
hankkisit kunnon työpaikan
sellaisen jossa viihdyt
ja voit edetä johonkin
et sitten vieläkään ole naimisissa?
oletkos sä taas lihonut?
johan sä olet yli kolmekymmentä
pitäis sun kyllä vähän ryhdistäytyä
mikset sä harrasta mitään?
syrjäytynyt, ahdistunut, keskivaikea masennus
kivireki
rintamakarkuri
acceptable collateral
(Runotorstai, haastesanana “keskeneräinen”)
Posted by Janka Sun, 18 Nov 2007 12:17:00 GMT
Sattuneesta syystä (ei, en edelleenkään ole raskaana) olen viime aikoina lukenut psykiatriaa ja lastenkasvastusta – varsinaisten hämäriä muistikuvia herättävien oppikirjojen kertaamisen lisäksi myös aika pitkälle suuremmiten valikoimatta sekä kunnan- että yliopistonkirjastojen asianomaisia hyllyjä.
Ja onhan sitä alalla luettavaa, kun oikeasti paras tietämys rajoittuu konsepteihin “no näin se nyt ei ainakaan mene” ja “musta tuntuis että”. Ja tällä en mitenkään tarkoita vähätellä psykiatriaa tieteenä tai taitona – jo se, että on päästy tuohon “ei näin” on vaatinut melkoisesti paneutumista ja asiantuntemusta.
Tuli luettua paitsi asiaa myös Jyri Puhakaisen “Persoonan kieltäjät”, jossa meille kerrotaan muun muassa miten aivotutkijoiden kansainvälinen yhteisö pyrkii poliittisten motivaatioidensa tukemiseksi uskottelemaan ihmisille, että näillä ei ole vapaata tahtoa. Kirjoittaisin pitemmin arvioita, mutta joku muu on tehnyt sen jo paremmin.
Ymmärrän, että kirjan takana epäilemättä on se joskus ennen minun aikaani joka ikisellä tieteenalalla ilmeisesti käyty väitely siitä, onks kiva, että tieteessä on numeroita vai ei, ja voiks kokonaisuutta ymmärtää ilman osia vaiko kenteis päinvastoin. Mutta luulisi sentään, että siitä olisi jo suuremmaksi osaksi päästy yli ja hyväksytty koko show vähän kiusalliseksi väärinymmärrykseksi sukulaisten kesken, sellaiseksi josta voi ehkä jouluna kolmannen glögilasin jälkeen laskea leikkiä ja kaikki naurahtavat vähän hermostuneesti, ja muuten ollaan hyvää pataa ja ymmärretään että kaikki on tarpeellisia jäseniä suuressa perheessämme… ahem. (Lupaan lähitulevaisuudessa kirjoittaa enemmän runoja, että päästään noista vertauskuvapurkauksista keskellä asiatekstiä.)
Psykiatrian ja neurotieteiden ja mielen filosofian alalla kuitenkin ilmeisesti luulee turhaan. Turhaan luulee ilmeisesti myös, että filosofiksi itseään tituleeraava henkilö olisi sen verran selvillä mainituista tieteistä, ettei sekoita determinismiä ja kausaliteettia, tai ymmärtäisi, että sillä, että selitetään miten vapaa tahto aivoissa ehkä voisi muodostua ei olla välttämättä mitenkään ottamassa sitä vapaata tahtoa ihmisiltä pois.
Psykiatrien ja aivotutkijoiden asema yhteiskunnassa toki on sellainen, että heillä on suuri vaikutusvalta määritellä millaisena ihmisyyttä pidetään, millaisena mieli ja sen terveys/sairaus nähdään. Toisin kuin Puhakaisen, minun kokemukseni kuitenkin on, että mainittujen alojen edustajista ylivoimaisesti suurin osa on tietoisia tästä vallasta, eikä suinkaan siinä mielessä, että tietoisesti käyttäisi sitä hyväkseen edistääkseen jotain tarkemmin määriteltyä poliittista valtapyrkimystä, vaan siinä, että tietoisesti ymmärtää kuinka vähän oikeasti ymmärrämme ja kuinka vakavasta asiasta on kyse, kun selitetään perusinhimillisyyttä ja määritetään jokin tai joku sairaaksi.
Toki tunnen sellaisella tasolla, että voin tällaista ymmärrystä arvioida, lähinnä alle neljävitosia psykiatreja ja aivotutkijoita.
Ja tottakai mulla on defenssi. Tietysti vituttaa kun väitetään, että omiksi kokemani alat, tai jopa minä niille pyrkivänä niiden edustajana, pyrkivät pelkistämään ihmisen koneeksi tai selittämään pois vapaan tahdon tai vähättelemään ihmisen vastuullisuutta omista teoistaan. Ja joo, ehkä olisin tosiaan toista mieltä, jos olisin suuresti lukenut filosofiaa ja Oikeasti Ymmärtäisin mitä Puhakainen ajaa takaa.
Mutta mielipiteenäni esitän nyt silti, aika hölmö kirja ja luultavasti ampuu myös itseään omaan nilkkaan kärjistämällä vastakkainasettelua, jota yrittää purkaa.
Toisella kerralla ehkä kirjoitan niistä hyvistä kirjoista, jotka luin.
Posted by Janka Mon, 05 Nov 2007 14:10:00 GMT
Minulla on usein hetkiä, jolloin voisi Tehdä Jotain, ja useita asioita, jotka voisi tehdä Joskus. Nämä tuntuvat kohtaavan varsin huonosti, koska pääsääntöisesti en koskaan muista mitään mitä huvittaisi tehdä silloin kun voisi ehkä tehdä jotain. Olen yrittänyt ratkaista asiaa tekemällä listoja asioista, jotka pitäisi tehdä joskus, mutta kun minä innostun niin helposti aina ja kaikesta, niistä listoista tulee helposti kovin pitkiä. Ja pitkä lista taas on ahdistava: että tuotakaan en ole vielä tehnyt! Listaamalla onnistun oikeasti vakuuttamaan itseni siitä, että olen Huono Ihminen, koska en ole vieläkään katsonu Heroesia telkkarista tai käynyt Second Lifessa kuukauteen.
Nyt minulla on ratkaisu: kirjoitin koodinpätkän, joka pitää Listaa Viihdyttävistä Asioista minulta piilossa, ja antaa pyydettäessä sieltä listalta yhden asian kerrallaan, satunnaisesti, mutta painottaen niin, että asian todennäköisyys tulla ehdotetuksi kasvaa jos sitä ei ole ehdotettu pitkään aikaan. Ja sitten voi joko tuhota sen asian listalta tehtyään sen, tai nollata todennäköisyyden ja saada saman ehdotuksen uudestaan joskus myöhemmin.
On muuten hyvä vehje. Ei tule tylsää mutta ei tule ahdistusta pitkän listan katsomisesta. Better life through technology.
Satoi sitten lunta. Talvi yllätti perusteellisesti ainakin meidän perheen autoilijat; akku simahti ja kävi ilmi, että auton edellinen haltija on luovuttanut meille väärät talvirenkaat.
Muuten olen sitä mieltä, että bileitä ei saisi pitää sunnuntaisin.
Posted by Janka Tue, 30 Oct 2007 10:09:00 GMT
Minulle tulee usein rock-konserteissa, varsinkin sellaisissa jotka järjestetään isoilla areenoilla, omituinen surumielisen hämmentynyt olo, eikä siis aina siksi, että musiikki on vaikeaselkoista ja/tai yksinkertaisesti kamalaa. Luulisin, että syynä on jonkinlainen perustavanlaatuinen emotionaalinen ristiriita. Toisaalta musiikkityylin syvimpään olemukseen kuuluu vastakulttuurin, kapinan ja itseään toteuttavan individualismin korostus – ja toisaalta isot rock-konsertit ovat yksi massakulttuurin selkeimmistä ilmentymistä.
Eilenkin Rushin soittaessa joitain vanhempia kappaleitaan, joista en erityisemmin välitä, huomioni kiinnittyi muun muassa eturivin nyrkkiään enemmän tai vähemmän rytmissä heiluttavaan kaveriin, jonka koko olemus tuntui suunnitellulta ilmentämään sitä, että tässä on kuulkaa kova jätkä joka ei paljoa auktoriteeteista ja vakiintuneista tavoista piittaa – ja jolle selvästi juuri näiden muusikoiden näkeminen ja sen nyrkin heiluttaminen muutaman tuhannen samoin pukeutuneen fanin edessä oli hyvin oleellinen tapa ilmentää mainittua piittaamattomuuta. Ja tulin hämmentyneeksi.
Ei sillä, että vastustaisin massakonsertteja sinänsä, olinhan siellä minäkin. Enkä myöskään kerennyt pohtia tätä ilmiötä konsertin aikana kovin pitkään enkä tarkkailla muita ilmiön edustajia, kun sedät soittivat sen verran hyvin. En ole Rush-fani, mikä ei ketään tuttua suuresti yllättäne, joten ei yllättene sekään, että pidän eniten uusimman levyn tavarasta, jonka piintyneet fanit ottavat vastaan kohteliaasti jotain kokeellisuudesta ja ihankivasta jupisten. Olikin kiva, että sitä soitettiin kohtalaisen paljon, vaikka sitten kohteliasta jupinaa onkin tänään saanut lukea aika monesta blogista. Show oli hyvä ja South Park hieno veto ja rumpali ihan paras. (Siinä musiikillisen arviointikykyni mestarinäyte.)
Posted by Janka Wed, 24 Oct 2007 16:20:00 GMT
Kun lähtee Kumpulassa Tietojenkäsittelytieteen laitokselta kohti bussipysäkkiä, kannattaa hissiin mennessä pistää toinen silmä kiinni, ja avata se vasta kun pääsee oikopolun hämärimpään kohtaan. Sillä lailla on hämäränäkö tallella eikä tarvii kompuroida pimeässä tai kiertää kävelytietä pitkin.
Kirjastosta lainataan kirjoja ihmiselle ihan ilmaiseksi. Kannattaa käydä aina työmatkalla lainaamassa kirja ja palauttamassa edellinen. Kun pitää vain yhtä kirjaa kerrallaan lainassa, ne muistaa palauttaakin.
Liikunta on ihan oikeasti hyväksi mielialalle. Myös nukkuu paremmin kun on fyysesti riekkunut ja hyväkuntoinen.
Posted by Janka Tue, 23 Oct 2007 20:24:00 GMT
Tänään(kään) ei ole omia juttuja, mutta lainaan kaverilta kaksi:
<Nisku> muuten olen sitä mieltä, että jos voi kerran tehdä nippuväitöskirjan, niin pitäisi voida hyväksyä myös tehostekynägradu
<Nisku> (se on semmonen, missä opiskelija osoittaa lukeneensa moooonta artikkelia merkkaamalla ne tehostekynällä iloisin värein)
Halting problem is solvable. (via sama jätkä)
Posted by Janka Mon, 15 Oct 2007 08:41:00 GMT
ihmiset valittavat niin paljosta
ja minä kun antaisin mitä tahansa tavallisesta arjesta
että jaksaisin nousta yhdeksäksi töihin
ja pysyä siellä kahdeksan tuntia
välttelisin siivoamista
(mutta tekisin sen silti ajoissa)
kiukuttelisin pojan alituisista jalistreeneistä
(mutta veisin sen sinne kumminkin)
silloin tällöin makaisin ehkä sängyssä koko päivän
mutta se olisi poikkeus, eikä sääntö
ja voisin lopettaa koska tahansa
(runotorstai, “arki”)
Posted by Janka Sun, 14 Oct 2007 20:53:00 GMT
Unenpuute on vähän niin kuin viinanjuonti, sikäli että kolmannen tuopin kohdalla sitä helposti joutuu sellaisen harhan valtaan, että hassu olo ei suinkaan johdu viinasta, vaan siitä, että nyt vaan sattuu olemaan hassu olo ihan muista ulkohauskanpidollisista syistä. Ja sitten iloisesti selittää itselleen ja muille että eihän tämä mene päähän ollenkaan eikä haittaa mitään, ja sen että oikeesti kyl vaan todellakin haittaa huomaa vasta sitten kun viinaa oikeastaan on veressä jo huomattavasti vähempi.
Se ero on, että viina tuhoaa arvostelu- ja unenpuute aloitekyvyn.
Tään hetkisen arvioni mukaan viikon lyhyistä unista toipumiseen menee about viikko. Minkä ehkä huomaa blogimerkintöjen tiheydestäkin.
Posted by Janka Tue, 02 Oct 2007 14:00:00 GMT
Oletteko huomanneet, että kun jotain kirjaa kehutaan elämänmakuisena, se ei juuri koskaan ole hilpeä eikä hyvää mieltä aiheuttava kirja, vaan päivastoin elämänmakuisen kanssa kirjakuvailuissa kulkevat nykyään sellaiset sanat kuin kipeä, riipaiseva, tai jopa synkkä?
Tove Janssonin “Reilua peliä” on elämänmakuinen olematta synkkä tai riipaiseva tai mitään muutakaan ahdistavaa. En muista koska olisin viimeksi lukenut kirjan, josta tulee oikeasti ihan puhtaasti pelkästään hyvä mieli. Tästä tulee. Eikä se ole hömppää, vaan tulee hyvä mieli siksikin, että se on niin viisas kirja.
Lukekaa se.
Posted by Janka Mon, 01 Oct 2007 16:37:00 GMT
Tänään tapasin laitoksen johtajan, joka kysyi, että jäiks jotain hampaankoloon ku oli vähän raskas kokous ja tuli provosoiduttua. No, ei jäänyt – asiasta olen kyllä edelleen eri mieltä, mutta kyllä minä ihan oikeasti edelleen vilpittömästi uskon, että huolimatta siitä miltä vaikuttaa aina välillä, tällä laitoksella ollaan kuitenkin samalla puolella.
Laitoksen johtajan lisäksi tapasin ay-liikkeen edustajan ja aika monta kollegaa käytävillä ja kahvihuoneissa. Sain jopa pari vastausta edellä esittämääni kysymykseen (noniin, oliko se nyt niin vaikeata?). Kirjoitan niistä toiste.
Todellinen vihollinenhan on vain harvalla täällä se varsinainen lähin esimies. Joillakin kyllä on – on olemassa ihan oikeasti professoreja joiden mielestä on hyvää henkilöstöpolitiikkaa pitää koko ajan kaikki vähän varpaillaan. Mutta suurimmalle osalle meistä todellinen vihollinen on yliopistojen rahoitus- ja hallintopolitiikka ja erityisesti se, ettei se mahdollista kuin yhdenlaisia ratkaisuja. Vaikka olisi miten hyvis se oma lähiesimies, sen kädet ovat (ilmeisesti) loppujen lopuksi aika sidotut.
Toinen todellinen vihollinen on se käsittämätön lamaannus, joka yliopistoväen tuntuu vallanneen – Raid-sarjaa ulkomuistista väärin siteeratakseni, ongelma on se, että jokainen löyhäkätinen idiootti ymmärtää realiteetit, mutta ei sitä mikä on oikein ja väärin. Käymissäni keskusteluissa on toistunut teema, joka kiteytyy kahteen tavalliseen lausahdukseen: “mutta kun yliopiston hallinto-osasto kieltäytyy X” ja “mutta kun tässä maassa ei ole struktuuria sille, että Y”.
Eihän tässä mitään, realiteetit on toki ymmärrettävä. Strategiat on perustettava niille resursseille, jotka on. Mutta asian voi tällaisessa tilanteessa esittää kahdella tavalla. Voi sanoa, että meillä on muuten ihan saatananmoinen ongelma, ja sitä ongelmaa ei muuten tälläkään laitoksella oikeasti voida ratkaista ennen kuin laki ja käytännöt muuttuu, ja me yritetään omalta osaltamme muuttaa lakia ja käytäntöjä, ja siihen asti me tehdään nyt näin, koska se on viidestä pahasta vähiten huono. Tai sitten voidaan esittää, että me tehdään nyt näin, ja jos joku yrittää sanoa, että eiks se ole muuten ihan saatananmoinen ongelma, sanotaan sille, että koita nyt lapskulta tajuta realiteetteja.
Sillä, kumpi tapa esittää asioita valitaan, on aika paljon merkitystä. Yliopistomaailmassa aika paljon käytetään jälkimmäistä tapaa – en käy nyt arvailemaan, että missä määrin kyse on siitä, että realiteeteista ihan oikeasti tykätään, ja toisaalta siitä, että tuulimyllyt vaan ovat niin uuvuttavia vastustajia, mutta ilmeistä on, että aika paljon jälkimmäistäkin siinä on.
Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa kansanedustajalleni ja ehkä oikeusasiamiehelle.
Charge!
Posted by Janka Sat, 29 Sep 2007 05:36:00 GMT
Olin eilen henkilökuntakokouksessa, jossa yritin muutaman tunnin ajan kysyä mielestäni selvää asiaa, saamatta minkäänlaista tolkullista vastausta. Asiani tiivistyi suunnilleen tähän puheenvuoroon:
Normaalista vaikuttaisi siltä, että täytyy olla niin, että JOKO laitoksen strategia on se, että tilapäisen rahoituksen määrän oletetaan laskevan lähelle nollaa N vuodessa, jolloin palkataan ihmisiä siksi N vuodeksi, ja sitten valmistaudutaan siihen, että N vuoden jälkeen meillä on vähemmän ihmisiä töissä, TAI sitten strategia on se, että rahoituksen määrä pyritään pitämään tietyllä tasolla, jolloin [muut kuin koulutusviroissa olevat] ihmiset palkataan toistaiseksi ja jos rahat suunnitelmien vastaisesti loppuvat, sitten käydään lomautus- tai irtisanomisneuvotteluja.
Nyt kuitenkin vaikuttaa olevan niin, että laitoksen tavoite on pyrkiä pitämään tilapäisen rahoituksen määrä suunnilleen samana kuin ennenkin, mutta silti palkata osa ihmisistä jatkuvasti määräaikaisiin suhteisiin.
Voisiko joku selittää miten tällainen tilanne voi olla oikeudenmukainen, tai edes laillinen?
Mutta selittäähän ei voinut, ei ainakaan niin että normaali olisi ymmärtänyt. Tiedemaailma nyt vaan on Ihan Eri Asia kuin joku telakka, jossa sielläkin palkataan ihmisiä jatkuvasti vaikka rahaa on vain pariin seuraavaan laivaan, ja onpas se Wessman hassu kun se jaksaa aukoa tästä päätään.
Kuvittelin, että suuttumus menisi ohi punaviiniä juomalla. Ei mennyt, päinvastoin punaviiniä myötäillyt kollektiivinen ajatusten vaihto vain lisäsi sitä. Sitten kuvittelin, että se menisi ohi siinä kilometrin matkalla, joka pitää kävellä iltabussilta kotiin. Ei mennyt. Sitten kuvittelin, että kyllä kai se nyt yön nukkumalla… eikä mennyt. Ajattelin, että kuhan tästä käyn lauantaiaamun joogassa, niin sitten on mieli kevyt ja sees.
Jooga oli peruttu.
Otan tämän ennusmerkkinä. Eilenhän rekrytoitiinkin ay-liikkeeseen.
Laitoksen johdolle tiedoksi, että minua on elämässäni aika moni yrittänyt saada piikittelemällä hiljaiseksi. Aika harva on enää aikuisiälläni onnistunut, mutta huomattavasti useampi katunut yrittäneensä. Järkipuhetta yleensä kuuntelen viimeistään kolmannella yrityksellä, mutta jos oikeutetut kysymykset oikeudenmukaisuudesta torjutaan hupsutteluna ja Ihan Eri Asia -tasoisin argumentein, sitä en ole koskaan sietänyt.
Posted by Janka Fri, 28 Sep 2007 09:29:00 GMT
tulee syksy
jossain toisaalla varmasti palavat kynttilät
on ikuisesti puolillaan vodkapullo tai punaviini
hämärät huoneet peittyvät pehmeään alakuloon
tulee syksy
minulla on nousevat asuntolainan korot
lapsen jokavuotinen kuntoutustukihakemus
vuotavat saappaat ja kauhtunut sadetakki
tulee syksy
hiipivä riite
särkyy hyhmäiseen veteen
Posted by Janka Wed, 26 Sep 2007 12:18:00 GMT
Tällainen rahoitus on ankarasti kilpailtua, ja arvokasta: se on tarkoitettu vapaaseen perustutkimukseen ja “vaikeiden” asioiden tekemiseen. Se on myös pitkäaikaista: rahoitus saadaan kolmeksi, jopa neljäksi vuodeksi.
Kirjoittaa Martti Mäntylä In HIIT blogissa (jota sivumennen sanoen kirjoittavat tutkijat niin toiselta laidalta instituuttia, etten tunnista tutkimusaiheista yhtäkään, vaikka oma affiliaationi näyttää aika usein samaa lafkaa).
En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Pitkäaikainen rahoitus, jolla tehdään vaikeita asioita ja perustutkimusta, on kestoltaan kolme tai neljä vuotta? Minulla on naiivina jatko-opiskelijana ollut käsitys, että pitkäaikainen on kymmenen tai viisitoista vuotta tai yli. Olen kai mä nyt tiennyt, että sen pituisia rahoja on jaossa enää harvoin jos koskaan, mutta olen kyllä ollut siinä uskossa, että isotkin pomot edelleen pitävät niitä realistisia 3-4 vuoden rahoja lyhyinä.
Jonkinlainen yleinen if you can’t beat them, join them -mentaliteetti tuntuu vaivaavan yliopistoja yleensäkin. Kävin tuossa päivänä muutamana kuuntelemassa semmoista “paneelikeskustelua yhteiskunnallisesta vuorovaikuttamisesta” missä oli puhumassa kaikenlaisia vaikutusvaltaisia henkilöitä, muun muassa rehtori ja jota johti tiedekunnan dekaani. Lähdin pois 1,5 tunnin kohdalla kun tilaisuudessa oli puhuttu vain yhteistyöstä yritysten kanssa, eikä näyttänyt siltä, että tilanne aikoo muuttua. Toki joku fiksumpi olisi huomannut jo kutsusta, että panelistien listalla ei ollut teollisuuden ja tiedekunnan edustajien lisäksi yhtäkään poliitikkoa, yhteiskuntatieteilijää tai julkisen sektorin edustajaa, mutta mä olen, kuten sanoin, edelleen semmonen naiivi hupsu jatko-opiskelija.
Joskus on semmosia päiviä, että tuntee olevansa ihan eri planeetalta kuin kaikki muut ihmiset.
Posted by Janka Thu, 20 Sep 2007 18:24:00 GMT
ei sammu aurinko
ei lakkaa
heinikossa liike tuulen
sulaa
ajan painon alla
kivet muurin, ja tornit
mahtavimmat
muistoja
kuin kodintonta hiekkaa
maailman lakkaamaton liike
yli tasankojen puhaltaa
(runotorstai, pitkästä aikaa kuvahaaste)
Posted by Janka Tue, 18 Sep 2007 14:15:00 GMT
Joskus ihmiselle käy niin, että löytää asian, joka on niin hyvä, että on täysin selvää, että tottakai täytyy sen asian olla olemassa maailmassa, koska muuten maailma olisi niin paljon synkempi ja surkeampi paikka, mutta jolle jostain syystä on silti käynyt niin, että se on jäänyt pitkäaikaisesti löytämättä.
Yksi tällainen asia ovat puolalaisen kirjailijan Slawomir Mrozekin (tässä teille kauttaviiva ja piste /., sijoittakaa ne itse oikeiden kirjaimien päälle) lyhyet satiirijutut. Ihan nerokkaita ovat ne. Onneksi on kirjasto, jossa ystävällinen kirjastontäti laittaa esille suositeltavia, liskolaukkuun mahtuvia kirjoja, joita voi sitten helposti automaatilla kenenkään kanssa keskustelematta lainata henkilö junalukemiseksi.
Suosittelen. “Elämää aloittejoille” oli minusta erityisen hilpeä. (Ei, en lukenut niitä alkukielellä.)
Posted by Janka Fri, 14 Sep 2007 17:14:00 GMT
Yli viime kuilun kaartuu silta,
tie tummenee, ja saapuu ilta;
laaksoon varjot kutsuu kulkijaa.
Oli askel kevyt alkumatkan,
nyt vaivoin suurin vielä jatkan.
Voimat haipuu, kiire katoaa.
Silti houkutellen kaartuu silta –
vaan hämärtyy, ja on jo ilta –
on aika pysähtyä, nukahtaa.
(runotorstai - käskettiin olla riimejä, muuten aihe vapaa)
Posted by Janka Wed, 12 Sep 2007 17:15:00 GMT
On siis palattu kotimaahan, ja on laadittu suunnitelma seuraavan vuoden töiksi ja osin huvituksiksi. Aina pitää muuttaa jotain, toki. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Ilmeisesti pitäisi muun muassa muuttaa tätä blogia niin, että siinä välillä lukisi englanninkielellä, jotta mitä minulle kuuluu.
Varmasti pitäisi jälleen yrittää muuttaa jokapäiväistä elämäänsä niin, että voisi taas ihan vilpittömästi sanoa olevansa “dedicated singletasker”. Tästä kärsisivät lähinnä IRC ja webbifoorumit.
Huvittaisi juosta maraton. En ole vielä päättänyt lopullisesti huvittaako harjoitella sitä varten, mikä olisi kai vähän niin kuin edellytys. En osaa juosta, hengästyn aina heti.
Ohjelmoin ihan vaan huvikseni sunnuntaina. Siitä onkin pitkä aika. Ruby on niin kiva kieli, se ajattelee minun ajatuksia. On mukavaa kun ohjelmoidessa voi sanoa mitä tarkoittaa, eikä tarvitse tulkata.
Sellaisia, noin ensimmäisiksi suorasanaisiksi merkinnöiksi (alla myös runo). Tervetuloa takaisin seuraamaan, ne jotka jaksoivat odottaa loman yli.
Posted by Janka Wed, 12 Sep 2007 10:49:00 GMT
minä en käy enää näytelmäkerhossa
enkä uimassa samassa poikien kanssa
eikä me äidin kanssa lueta Harry Potteria
tai katsota telkkaria
me rukoillaan isän puolesta joka ilta
mutta hiljaa, ettei se suutu
eikä me sanota sille, että jotkut asiat on syntejä
se suuttuu siitäkin, kun se on kallioinen maa
isä ei usko Jumalaan eikä Jeesukseen
ja siksi se on niin usein vihainen
ja menee baariin perjantaisin
minä ja äiti mennään seuroihin
ja kuoleman jälkeen me mennään taivaaseen
Posted by Janka Wed, 22 Aug 2007 15:31:00 GMT
Minä olen erilainen kuin sinä
sinä olet siellä, minä täällä minä
sinä olet ruskeasilmäinen sinä
minä aika sinisilmäinen minä
sinä keksit uusia leikkejä sinä
minä etsin vanhoista piiloista minä
sinä olet säästäväinen sinä
minä olen siinäkin erilainen minä
SinäMinä
Mutta me olemme molemmat
viisaita ja voimakkaita
tiukan paikan tullessa
hämmästyttävän urheita.
Minä olen erilainen kuin sinä
sinä olet siinä, minä tässä minä
sinä olet kengännauhat kiinni sinä
minä olen enempi auki, minä
sinä syöt siististi ruokasi sinä
minä aina joskus röyhtäilen minä
sinä teet korteista tornin sinä
minä pelaan aasia aamuun minä.
SinäMinä
Mutta me olemme molemmat
viisaita ja voimakkaita
tiukan paikan tullessa
hämmästyttävän urheita
(Tohtori Orff & Herra Dalcroze)
Off the grid. Nähdään syyskuun puolella.
Posted by Janka Tue, 21 Aug 2007 08:41:00 GMT
eihän opiskelijallekaan sanota
että se on nyt sitten vuosikaudet
tonnikalaa ja makaroonia
hylättyjä tenttejä ja epäreiluja opettajia
eikä niissä asuntoloissa saa nukkua koskaan
kun aina jollakulla on bileet
eikä eläkeläiselle, että mitäs kuvittelet
matkustelevasi muka
hoitavasi puutarhaa
pelkää alamäkeä se on tästä eteenpäin kuule
lonkkamurtumia ja nitroja kielen alla
ja jos et kuolekaan ihan pian niin näkö ainakin menee
niin että lukemisesta on turha haaveilla
ei sanota
miksi morsiamelle sitten
että siihen loppui se seksielämä
miehesi jumahtaa sohvalle
kotitöitä se ei ainakaan enää tee
eikä pue siistejä housuja lauantaisin
romantiikasta on turha haaveilla
ja jos satuttekin samaan lapsia
(monet eivät)
niin ne nyt ainakin huutavat kaikki yöt
ja äitiysrahalla ei kuule paljon juhlita
ja nykyään ihmiset sitä paitsi eroavat jatkuvasti
mikäs ihme se on
(Runotorstai . Idea varastettu keskustelusta Laura U:n kanssa. Kuva, Laura W. Avioliitto 2v, Petri Wessman.)
Posted by Janka Wed, 15 Aug 2007 16:04:00 GMT
tuoreet haavat ovat kipeimmät
puhjennut rakko ei saisi hankautua
ja silti me tanssimme
väärät käännökset
käsien viimeinkin pehmenneet linjat
suru ja tanssi
aina tässä ja nyt
Posted by Janka Sun, 12 Aug 2007 07:09:00 GMT
Eilisen paneelin jäljiltä pohdin yöllä puoliunissani parisen tuntia kysymystä, jota paneelin alussa väitin irrelevantiksi ja epäkiinnostavaksi. Tunnetustihan mitä tahansa voi roolipelata, mutta silti mikä tahansa ei ole roolipeli. MMOGeissa (siis tuhansien pelaajien online-peleissä) voi roolipelata – tästä ei liene mitään oikeaa epäilystä enää, ja ”those who say it is impossible should not interrupt those who are doing it” – mutta milloin MMOG on roolipeli?
Esitän seuraavat vaatimukset. MMOG on roolipeli, kun
Tällä määritelmällä esimeriksi World of Warcraft ei todellakaan ole roolipeli, eikä Anarchy Online ole sitä paljoa enempää – tasopohjainen sääntöjärjestelmä ei sovellu kyseisten maailmojen mallintamiseen, ja roolipelaajat joko jättävät täysin huomiotta suuren osan, mitä “hahmolle” “maailmassa” tapahtuu, tai joutuvat keksimään mitä kummallisempia selityksiä päättömältä tuntuvalle grindaukselle tai tasopohjaisen sääntöjärjestelmän rajoitteille.
EVE Online on jossain määrin roolipeli, joskin edellisiä määritelmiä rikkovia elementtejä siinäkin on – suurimpana ongelmana missiojärjestelmä, jonka toistuvia NPC-tehtäviä ei oikeastaan voi järkevästi pitää samalla tavalla toistuvina hahmolle.
Seed, se mitä minä ehdin siitä nähdä, oli roolipeli – valitettavasti vain niin kömpelösti toteutettu sellainen, että roolipelillisyys ei jatkuvaa tuskastumista paljoa korvannut.
Kannattaa huomata, että vaadin yllä enemmän MMOG:n mallinnus/sääntöjärjestelmältä kuin vaadin pöytäpelin vastaavalta. Tämä ei ole brainfart, vaan ennemminkin sukua sille, että vaadin tyypillisesti larpin proppaamiselta melkoisesti enemmän kuin pöytäpelin. MMOG:ssa pelin mekaniikka on pelin “lavastus”, se media, jossa peli tapahtuu. Sen selkeitä ristitiitaisuuksia maailman kanssa ei voi ohittaa heittämällä säännöt siltä osin tai sillä kertaa roskiin – ja siksi mallinnuksen pitää alunperin olla kohdallaan ja vastata sitä, miten nimenomaan hahmot näkevät maailman.
Jottei se kaunis wowistinainen tee pommi-iskua luokseni, lisättäköön että tämä määrittely on sinänsä täysin irrallaan siitä, onko joku tietty peli hyvä peli, tai siellä / sen avulla harrastettu roolipeli hyvää roolipelaamista. Sinänsä uskon, että jos päämäränä on voimakas immersio ja pelin MMOG-ominaisuuksien hyödyntäminen, roolipelimäisyys auttaa, mutta ei se mikään ehdoton vaatimus ole – eivätkä nämä mitään itseisarvoisia vaatimuksia.
Posted by Janka Thu, 09 Aug 2007 07:29:00 GMT
Nyt se tulee taas, nimittäin se kertavuotinen festivaali- ja filosofiatilaisuus, se Ropecon.
Ensimmäistä kertaa 10 vuoteen olen menossa coniin niin, että en ole järjestämässä sitä – yhtä paneeliin osallistumista ja spontaaniohjelmaproggistahan ei siis lasketa, vaikka ne onkin kiva olla olemassa jotta pääsee takahuoneeseen juomaan pahaa kahvia – ja lomalaisena otan koko homman ihan täysin festarin kannalta. Con alkaa tässä Ihan Just, kun viitsin siirtyä paikkaan ompelemaan nappeja pukuun (joo! mullon puku!) ja päättyy tiistaina kuohariaamiaisen jälkeen.
Saa nähdä toimiiko tämä, vai tuleeko ikävä infotiskin taakse.
Posted by Janka Sun, 05 Aug 2007 15:00:00 GMT
Ajoin tänään autolla.
Tämä ei ehkä jonkun toisen elämässä ole lokiin kirjoittamisen asia, mutta minä en ole viimeisen noin 8 vuoden aikana ajanut juurikaan. Vanhassa kämpässä ei tarvinnut; bussilla pääsi helposti melkein kaikkialle minne piti, vanhempien luokse saattoi tiukan paikan tullen kävellä, ja mies tai kaverit ajoivat välttämättömimmät.
Mutta nyt olen joutunut katkerasti tajuamaan, minkälainen hankaluus todellakin on Espoon poikittaisliikenne. Piti päästä Westendiin ja Matinkylään tänään, ja Reittiopas tarjosi vartin automatkan suorittamiseen puolentoista tunnin reittiä kahdella vaihdolla. Kämppikset eivät ole kotona niin että voisin ruikuttaa kyytiä, ja (siltä matinkyläläiseltä) äidiltä en kehdannut kun se juuri eilen minua ajoi edestakaisin.
Että ei kun auton rattiin ja menoksi! Huonosti nukutun parin yön (kun siis ne kämppikset eivät ole kotona, ja pitää ihan yksin olla isossa talossa) jälkeen hommassa oli vielä oma lisäjännityksensä. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan ei kuollut, ja onnistuin jopa pysäköimään taskuun raapimatta mitään maalipintoja. Jumalalle kiitos automaattivaihteista! (Käytän tässä nyt Jumalaa kuvaannollisessa mielessä, kun en tiedä kuka ne automaattivaihteet oikeasti on keksinyt.)
Posted by Janka Tue, 31 Jul 2007 09:57:00 GMT
Tänään menin äidin kanssa aamuyöllä ostamaan terenauhaa (se on semmosta mistä laitetaan sellainen koristenaru menemään pitkin vaikkapa takin helmaa). Valitettavasti Iso Roobertinkadun nappikauppaliike oli remontin takia kiinni, ja meinasi jo tulla harmistus, mutta juuri kun olimme alistuneet kohtaloomme ja lähteneet kävelemään kohti Eurokangasta-jossa-kuitenkaan-mitään-terenauhaa-oo , avautui pimeän liikkeen ovi, ja ystävällinen myyjä huusi peräämme jotta “Mitä te rouva olisitte halunnut? Jos minä vaan täältä löydän sen niin kyllä myyn.” Pääsimme sitten penkomaan vielä sähköttömään liikkeeseen täysin sekaisin olevia hyllyjä, ja löytyi täydellinen terenauha! Oi onnea.
Muuten on ollut aktiivinen elämä. Olen käynyt katsomassa piraatteja elokuvassa, joka oli mainettaan ja edeltäjäänsä (joskaan ei edeltäjiään) parempi. Ei sillä, että mikään elokuva voisi olla kovin huono, jos siinä on Jack Sparrow. Nimenomaan siis Jack Sparrow, ei se mies joka näyttelee häntä – en edes muista nimeä. En osaa kiintyä näyttelijöihin, roolihahmoihin vain. Toivottavasti tämä ei kerro minusta ihmisenä mitään kovin negatiivista.
Piraattielokuvan jälkeen päädyin mystisesti Kallioon, jossa oli skumppaa ja olutta. Se oli mukavaa. En ole pitkään aikaan päätynyt minnekään sillä lailla yhtäkkiä. Pitäisi tehdä moista enemmän, mutta suunnittelemattomuutta on kovasti vaikea suunnitella.
