Janka's log

Sosiaalisessa mediassa esiintyi jälkeen väite "Burnout ei ole diagnoosi, joten sillä ei saa sairauslomaa". Tämä ei itse asiassa ole täsmällisesti totta, ja silloinkin kun se on totta se ei välttämättä ole laillista. 

Diagnoosiluokituksessa on kyllä koodi "Z73.0 Työuupumus (burn-out)". Se mikä tässä on homman pointti on se, että kyseessä on ns. Z-koodi eli tilanne, jota ei pidetä henkilön lähtökohtaisena sairautena, vaan esimerkiksi eri tavalla kestämättömänä olosuhteena. Kun järjellä ajattelee, niin eihän se tosiaan olekaan ihmisen sairautta, jos työolosuhteet ovat sietämättömät ja työn rasitus siis johtaa burn-outtiin. Jos yksilössä taas joku sairaus, joka alentaa rasituksensietokykyä, niin se on toki eri asia ja sille on oma koodinsa. Mutta lääkärin ja yksilönkin kannalta on ikävä se ajatus, että jos työ on liian rasittavaa, se merkitään henkilön viaksi, koska sitähän se ei ole. Tervekin ihminen uupuu jos olosuhteet ovat kohtuuttomat.

Suomessa ylipäätään lääkäri ei voi määrätä ketään sairaslomalle, toisin kuin yleisesti kuvitellaan. Työnantajan on annettava palkallista sairaslomaa henkilölle, joka on työkyvytön. Työkyvyttömyyden voi työnantaja itsekin todeta, jos haluaa ja asian on selvä kuin pläkki (esim. jalka katkennut seisomatyötä tekevältä), mutta hän voi myös vaatia asiasta lääkärin selvitystä ja niin on tapana tehdä. Työantajan ei kuitenkaan ole lain mukaan pakko noudattaa lääkärin suositusta jos "perustellusta syystä" voidaan arvioida, että henkilö pystyy kuitenkin työnsä tekemään (esim. sairaus tai vamma joka ei vaikuta kyseiseen työhön, vaikkapa nilkan nyrjähdys istumatyötä tekevällä).

Lääkäri voi kirjoittaa sairauslomaa burn-out-koodilla siinä missä muullakin Z-koodilla ja sitä vilpittömästi suositella. Sairasloman peruste ei nimittäin ole sairaus vaan työkyvyttömyys. Jos henkilö on työkyvytön esimerkiksi läheisensä menetettyään ihan normaalin, ei-sairaan surun takia, senkin pitäisi kelvata, ja jos oikeasti toimittaisiin järkevästi sen pitäisi kelvata ihan ilman mitään paperilappua lääkäriltä. Työnantajatahot ovat kuitenkin alkaneet (perusteetta) vetää linjaa, että "pelkät" Z-koodit eivät riitä, vaan pitää olla "oikea" sairaus. Joitain tällaisia tapauksia on viety oikeuteen, ja päätös on yleensä ollut työuupuneen työntekijän eduksi. 

Jotkut lääkärit lähtevät leikkiin mukaan ja kirjoittavat työuupumuksen sijaan paperiin jonkun toisen diagnoosin, jotta potilas pääsisi sairauslomalle silloinkin kun työnantaja perseilee asialla. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole oikea ratkaisu ongelmaan, vaan ratkaisu on se, että työnantajat lopettavat ihmeellisen kikkailun sillä, että työkyvyttömyys ei muka ole työkyvyttömyyttä jos se ei johdu ihmisen omasta sairaudesta vaan työnantajan järjettömistä työjärjestelyistä. 

Ks esim. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/tyooikeuden-professori-tyouupumus-oikeuttaa-palkalliseen-sairauslomaan/2010/09/1191876

I was bored today.

So I wrote a guide on breathing. 

Because it has bothered me how many people get this wrong, even people who supposedly know a lot of stuff about fencing and body mechanics and stuff. 

Or dancing, et cetera, for that matter.

Enjoy.

Linky.

Dear 4chan, Goonswarm, most EVE local chats, the juvenile male RPG club next door that thinks girl gamers don't exist, and other misogynist idiots amongst us gamers,

I have been asked by three different well-meaning souls why my response to Tait when I showed none to the misogyny and vitriol shown earlier in the incident. The answer is two-fold. The first reason is, to be honest, that I have not really followed the Alyssa R incident and could care less about it. She was an idiot, and some idiots used this as an excuse to be idiots back. Big deal. The internet is full of idiots. Just because some of them happen to target gamers or be gamers, does not mean I am particularly interested in them.

The second reason was inherent in my last post. I said: "if you are a disrespectful asshole, I'd rather know, so that I can avoid talking to you". That's what I do.

Make a rape/sexist/gay/racist joke in one of my EVE fleets, and you get told to refrain from such once. Make another, and you'll be kicked out. Scream and cry about it on local, and you'll be blocked, and never invited to another fleet, until you apologize. Should you get to that point in my corporation, you will be kicked out of it too - but no one has, so far. And yes, thank you very much, we keep on having people to come. We have a lot of people coming who thank us for this policy. Even people who are used to such language elsewhere and have thought nothing of it often find out that they prefer our style. About third of my corporation is female in real life - an extremely high figure in that game - but the thanks come from males and females equally.

About third of the participants of the Finnish annual roleplaying convention are female (*). The proportion is about the same for organizers and volunteers. While it is true that the card and miniature games tournaments seem to have a more biased gender selection, women play all games. Once, in an MMOG presentation in the event, a misguided person in the audience claimed that girls do not play MMOGs. He was laughed at - by an about quarter female audience, pretty much all of them players of MMOGs. No doubt harassment happens in that event too, but I sincerely doubt it happens more than in any other gathering of 4,000 people.

While hidden gender issues exist also in the two communities I mentioned above, the point is this: they are hidden, in the sense that they are not due to any person openly being discriminating. I also cannot imagine any of the public Finnish gaming/geek forums allowing such misogyny as perfectly supposedly normal international forums allowed in the Alyssa R case, and apparently routinely too.

Now, some well-meaning soul will say "fine, that's good for you, I am glad you have been so lucky in your experience, but I, I have to put up with this stuff daily / I have to behave like an idiot because it is the norm in my community". But that's not true. The communities I mention above are not like they are by dumb luck alone - they are also, or mostly, like that because we made them so, by hard work and persistence. And most importantly, by an unwavering expectation and demand that we be taken seriously as full-time, card-carrying members of the community, instead of just additions to the community that the (read: real) community needs to accomodate for.

When I was in highschool, I knew of one other girl that played RPGs. I knew, personally, none. Reading science fiction, let alone fantasy - both of which I loved - was still reserved to the (inevitably male) geeks of low social status. In the university, this might have continued, but I had the (admittedly dumb luck) chance of reuniting with an old school friend who welcomed me to his RPG group. This group also included two female student friends of his that he had introduced to the hobby, and three male friends. I do not know if it was luck or conscious choice by Ville to gather up a half-male, half-female group, but if he had not, this story might be quite different.

That group went on to, via some interesting twisty paths, to form the core of Alter Ego, the university roleplaying club. A lot of the work that the club did (in addition to matching up GMs and players among students) was to battle the then atrocious fame that games had. You would not believe the resistance we faced in the beginning - teachers asking "isn't that dangerous?" when told that some students intend to form an RP club, fellow students inquring if we are satan worshippers, parents worrying that our activity drives their children to suicide. That was part of the publicity work we did.

Another part was combating the image of games as a boy activity. When freshmen (of both genders) asked, in all seriousness, "can girls play too?" when given leaflets about the club, and fellow clubs in other universities showed genuine surprise when seeing our half-and-half crew show up for joint meetings, I realized that something was very wrong. Real world was not better than highschool, when it came to gaming and gender. We were better than the rest of the world.

I did not, at that time, realize how wrong things were, though - and this might have saved me. I just laughed at the question by the freshmen and said "why couldn't you?" and when they said they never had before, encourged them to start now. A lot of them did, and the GMs we had welcomed them without a fuss. A lot of them became GMs, and after that it was, of course, easier. And in the meetings, while it was admittedly lovely to be admired after having been ostracised in school and while we were young and prone to all the romance and drama that young people are, what mattered more is that we worked together: organized the con and other events, answered the bad rep. 

We were gamers together first, and men and women only after that. I believe strongly that the attitude where we considered this self-evident was very important in not leaving any room for open misogyny. The few "I dun wanna any girls in my games except mebbe to hit on them" cases were ridiculed and ignored, rather than taken seriously as someone who has a say in our community. And that's the attitude I took with me when I went to other communities. 

I do not need to be "made welcome" in the gaming community, I do not need your acceptance in it, and I do not need to beg you to be nice to me because I am a woman. I am part the gaming community. I have a say in what is acceptable here, and if you are a disrespectful misogynist asshole, you are not welcome.

So fuck off. I have better things to do than talk to you. Such as gaming. 

Sincerely,

J

PS. This is relevant.

(*) Preliminary data from a survey conducted in the event this year.

Dear international gamer community (and especially you, Geordie Tait, and everyone who finds themselves in agreement with him),

Before I go on, I want thank you for your efforts of making gamer communities everywhere more welcoming to women and games less gender-biased. The fact that you are aware that there is a problem in that front and are willing to do something about it is great. I am also delighted that you are accepting to feminism as an idea, and not in denial about the fact that domestic violence is a gender-biased issue regardless of the statistics of who gets beaten up most, or about the fact that women still are not quite equal to men in the work and business life. As a new mother myself, I also really appreciate your sincere wish to contribute to making these things better for your (future) daughters. Thank you. 

However, contrary to what you think, making gamer communities welcoming is not dependent on solving those other issues. 

I am a woman, I am a gamer, and I want other gamers to treat me with respect. However, I do not want them to treat me with respect because I am a woman, and women have special issues, such as domestic violence, threat of rape, and not being paid as much as the next guy for the same job. One, I am not and have never been a victim of domestic violence or rape, and as far as I am aware (and I have asked) my salary has always been on the level of male colleagues with same experience. My worst fear in my romantic encounters has never been "rape and death", as Tait suggests, but being rejected. While these issues are real, they are not reasons to respect me as an individual. Two, even if I was a rape victim or scared that a romantic partner will hit me, I do not need to be treated with respect specifically because of those things.

I need to be treated with respect. Full stop.

As long as you find yourself  needing to explain to yourself why, you are not fully respecting me as an individual human being.

As long as you find yourself needing to give others special, gender-specific reasons to respect me, you are not asking them to respect me as a fellow gamer. 

If you refrain from a sexist (homophobic / rape analogy / racist) remark you would say to an all-male (all-heterosexual / not raped / all-white) company, just because I (a gay person / a rape victim / a black person) am (is) present, you are not being respectful to me (them). You are hiding your disrespect. I would altogether rather you did not. If you are a disrespectful asshole, I'd rather know, so I can avoid talking to you.

Asking the gaming community to hide their disrespect so that you can attract more girls to hang out with is disrespectful. We do not want to enter a gaming community to be the girls to hang out with; we want to enter the gaming community to be gamers. If you were really respectful, you would ask the gaming community to stop being disrespectful assholes, because you do not like that sort of stuff. Whether you would manage to lure in "those girls" with that action or not should be completely irrelevant.

How to be respectful? Treat me as a person, same as anyone. Do not tiptoe around me. Here's examples.

When you meet a male character in an online game, you do not ask them whether they are omg-really-a-boy. Do not ask me whether I am really a girl. Especially do not do so in order to hit on me. 

If a male would try and hit on you in order to gain advantage in a game, you would ridicule them. Probably even if you were gay and knew they were too. Similarly, do not give advantage to girls just because they flirt with you or offer other, um, benefits (and yes, I know this happens). Respect them and yourself: you are not that desperate.

You do not describe a losing player you want to ridicule as "running like boys". Do not describe them as "running like girls" either. If you want to use the expression, use "little children".

When a male player loses a game, you do not attribute it to boys sucking at games in general and/or the game in question. Do not do the equivalent when a female loses.

You'd not oggle, let alone grab, a male players cock in a gaming event. Not even if you were gay and knew that they are, unless you two were intimately close, of course. Even then, you'd probably do it in private. Kindly show the same respect to my breasts.

If you shake hands with a male opponent after a match, shake hands with me. Go on, I won't bite. If you hug them, hug me. If you don't hug them, don't hug me either, unless we are close friends and do it elsewhere too.

If you are mad at a male player for whatever aspect of their behaviour, you do not use words to describe them that attribute that to their gender. Kindly do not use "bitch" or "cunt" or similar expressions either. I recommend "asshole" for the equality equivalent - we all have one, after all - but I am sure you have a large enough vocabulary in this front to pick one to your liking yourself.

Got it?

It's really as simple as that. Fixing women's rights in general requires awareness that things are gender-biased. But respecting individual women simply requires awareness that they are people.

PS. Special note to Geordie Tait: Unlike you seem to think, I as a woman am quite able to identify with a male protagonist in a movie. I find the idea that I would look at an all-male movie and be unable to see "anyone like myself" offensive. You are like myself, and I am like you. As gamers, we are probably more similar than you are with a random non-gamer man. I strongly suggest fixing your thinking in that part before you get an actual daughter.

PS2. Special note to Geordie Tait #2: Alyssa Bereznak was, obviously, "within her rights" to not date a MtG player. You do not have to have a justification for not dating someone. You are "within your rights" to only date people of certain color, or above certain height, or under certain weight. The whole idea that we need to discuss whether she had "the right" to reject him is offensive - as if there were circumstances where a woman was obliged to date a man if she for whatever reasons feels like she'd rather not. That does not mean we have to think her reasons are fine. To describe all gamers as obsessed nerds just wanting a sex toy in a closet - just like you did - is prejudiced and mean. I don't want that. My husband does not want that. None of my friends (most of whom are gamers) want that. To reject a date just because she found out he was a gamer was prejudiced and silly - even when it was well within her rights to be prejudiced and silly. The response to her sillyness was completely out of proportion, you are correct - but that does not mean she was right.

Luin Stina Palmborgin kirjan "Vaikeita lapsia", painettu 1936. Kirjassa apukoulun opettajana toimiva Palmborg kertoo joistain vuosien varrella tapaamistaan lapsista, enimmäkseen niistä joiden tarina päättyy hyvin, ja joistain kokemuksista esimerkiksi liikunnan ja musiikin käyttämisestä tarkkailuluokkalaisten ja apukoululaisten opetuksessa. Olen nyt vähän hämmentyneellä mielialalla.

Kirjassa on paljon asioita, jotka kertovat sen olevan vanha: lapset käyvät apukoulua, tyttöjä ja poikia opetetaan erikseen, opettajan täytyy katsoa läpi sormien kun koululainen erehtyy sinuttelemaan.  Toisaalta ongelmat ovat ihan samoja kuin nykyään: keskittymiskyvyttömät ja käytökseltään huonot lapset, eri syistä johtuvat oppimisvaikeudet, turvattomuus. Keinotkin ovat ihan samoja: lapsen luottamuksen voittaminen, tämän motivaatioiden ymmärtäminen, "oikeasta narusta vetäminen", ja olojen parantaminen sikäli kun mahdollista.

Jokin kerronnassa silti on niin erilaista kuin nykyään, eikä se ole pelkästään terminologia, vaan jokin syvällisempi asenne tai tyyli. Sama tyyli, joka viehättää vanhanaikaisissa tyttökirjoissa: vaikka kerrotaan pikkusiskon kuolemasta tai veitsellä opettajaa uhkailevasta oppilaasta, se onnistutaan juuri sopivalla fatalismin ja optimismin yhdistelmällä, niin juttu ei tunnu karmealta, ainoastaan liikuttavalta. Asioita ei kauhistella, ja lapset otetaan lapsina. Aikuisten ongelmat heijastuvat lapsiin - yhdellä on juoppo isä, joku elää köyhyydessä - mutta kirjoittaja ei käy mitenkään erittelemään sitä, kuinka tällaiset ongelmat ovat maassamme laajalle levinneitä, ja nykyään on kaikki niin huonosti, kuten nykyaikaisissa vastaavissa teoksissa tuntuu olevan tapana. 

Ehkä tyyli on "teennäinen", mutta niin on kyllä suuri osa nykyaikaisesta tyylistäkin, jossa kyynisyys ja pessimismi ja maailman pahuuden voivottelu tuntuu olevan in ja cool.

Noniin, tutkimustietosarjassamme tänään: rintaruokinta ja kätkytkuolemariski. Kätkytkuolemaa pelkäävät ja erityisesti pulloruokkivat äidit saattavat haluta jättää lukematta. Muistutetaan nyt tässä kuitenkin, jottei kukaan aiheetta ryhdy hysteeriseksi, että kätkytkuoleman riski on jo lähtökohtaisesti alhainen, ja että riskin pieneneminen yksittäisen lapsen kohdalla on luokkaa "vähästä pois vähän on vain vähän vähemmän"; enemmän kätkytkuolemanehkäisysuosituksilla on merkitystä väestötasolla.

Anyway, Fern R. Hauck ja kumppanit ovat julkaisseet Pediatrics-lehdessä review-artikkelin aiheesta rintaruokinta ja kätkytkuolemariski: http://www.pediatricsdigest.mobi/content/128/1/103.short

Artikkeliin on haettu kaikki tapaus-verrokkitutkimukset aiheesta vuosilta 1966-2009 Medline-tietokannasta. Näitä löytyi kaikkiaan 18 sellaista, joita voitiin käyttää tutkimuksessa.

Tutkijat raportoivat kolme eri tilannetta. Ensinnäkin vertailtiin ylipäänsä rintaruokintaa (osittais- tai täys-, kestosta riippumatta) muuhun ruokintaan. 18 tutkimuksessa 13:ssa oli havaittu tilastollisesti merkitsevä pulloruokinnan ja kätkytkuoleman yhteys. Tutkijat laskivat näiden 18 tutkimuksen perusteella niin sanotun yhteenlasketun riskisuhteen, joka oli 0,4. 

(Tämä tarkoittaa (*), että riski on 0,4 kertaa pienempi ainakin jonkinaikaa rintaruokituilla lapsilla. Suomessa kätkytkuolema kohtaa noin neljääkymmentä lasta sadastatuhannesta. Tästä voidaan laskea osapuilleen, että rintaruokkimalla lastaan voi äiti vähentää ennestään olemattoman riskin - 0,04 prosenttia eli noin neljä kymmenestätuhannesta - vielä vähän olemattomammaksi - kaksi ja puoli kymmenestä tuhannesta. Noin 4100 äidin, jotka nyt eivät imetä, pitäisi imettää lastaan, jotta säästyttäisiin yhdeltä kätkytkuolemalta. Korjatkaa jos meni väärin... mutta puhutaan siis todella pienistä luvuista.)

Kun katsottiin vain niitä seitsemää tutkimusta, joissa oli otettu huomioon muita mahdollisesti asiaan vaikuttavia tekijöitä (artikkelissa ei täsmennetä mitä nämä olivat, ja ne ovat olleet eri tutkimuksissa eri laisia), näistä vain neljässä oli todettu tilastollisesti merkitsevä ero. Yhteenlaskettu riskisuhde oli 0,55 (eli lähempänä ykköstä, joka tarkoittaa, että eroa ei ole), mutta edelleen merkitsevä.

Kahdeksassa tutkimuksessa oli vertailtu täysimetystä muuhun ruokintavaihtoehtoon. Täysimetyksen kesto tutkimuksissa vaihteli. Kaikissa paitsi yhdessä todettiin merkitsevä suojeleva yhteys imetyksen ja kätkytkuoleman välillä, riskisuhde oli 0,27.

Artikkelin rivien välistä paistaa minusta selvästi, että sen kirjoittajilla on imetysmyönteinen lähtökohta. Tulkintaosuudessa kirjoittajat toteavat (mielestäni oikein), että on syytä olettaa, että rintaruokinta suojaa jossain määrin kätkytkuolemalta ja siksi sitä on syytä lähtökohtaisesti suositella. Kuitenkin johtopäätös, että on erittäin todennäköistä, että tämä ei johtuisi nimenomaan imettämisestä sinänsä eikä jostain muusta imetyksen kanssa esiintyvästä seikasta on mielestäni vähän liioiteltu, ottaen huomioon, että tutkimuksissa, joissa oli arvioitu muiden mahdollisten muuttujien vaikutusta suojahavainto oli merkitsevä vain noin puolessa. 

Samoin en oikein ymmärrä, että mihin perustuu kirjoittajien johtopäätös, että tämän perusteella voidaan suositella täysimetystä nimenomaan 4-6 kuukauden ajan. Sikäli kun ymmärrän, tulokset antavat syyn suositella imettämistä ja ainakin jonkun aikaa täysimetykseen pyrkien; täysimetyksen kestosta ne eivät oikein taida sanoa yhtään mitään. Lisäksi numeroiden perusteella vaikuttaisi siltä, että valtaosa riskin pienennyksestä saavutetaan jo imetyksellä sinänsä. 

(*) Tekninen huomautus niille jotka tajusivat että oioin mutkissa: tiedän, että oikeasti nämä eivät ole sama asia, mutta kun kätkytkuolema on niin harvinainen, niin riskisuhde on sama kuin suhteellinen riski. Täsmälleen ottaen jos OR on 0,4 ja insidenssi ~40/100000 (Suomen tilanne 1990-luvun alussa, lähde Google-haku), niin RR on ~0,400096.

Confirmed, but the effect is minor. 

Olen jo pitempään miettinyt, että jos imetys suojaa allergioilta ja diabetekseltä, miksi niiden esiintyvyys lisääntyy kun imetyssuosituksia pidennetään - eiks pitäisi käydä päinvastoin?

En kuitenkaan jaksanut koskaan perehtyä asiaan ennen kuin sain oman lapsen... vaikka osaankin lääketieteellisiä tutkimustuloksia lukea. Tänään sitten löysin suhteellisen uuden katsausartikkelin, joka on julkaistu British Medical Journalissa (arvostettu lehti), ja jossa käsitellään 6 kuukauden täysimetyssuositusta. Ajattelin että kun kerran kuitenkin luen sen läpi niin kerään ylös pääkohtia, muitakin varmaan kiinnostaa.

Tässä linkki alkuperäiseen. Älkää sitten lynkatko mua, referoin vaan mitä nuo kirjoittavat (joskin myönnän että sikäli kun katsoin, heidän todistuaineistonsa vaikuttaa ihan pätevältä).

• Kirjoittajat korostavat ensinnäkin, että imetyksen suositteleminen yleensä ja kuuden kuukauden täysimetyssuositus ovat eri asioita. Kyse ei ole imetys vs korvike -ajatuksesta, vaan siitä kauanko imetyksestä on hyötyä missäkin olosuhteissa, ja koska muun ruuan antamisesta ei ole haittaa.  
• WHO:n suositus kuudesta kuukaudesta kaikissa oloissa perustuu yllättävän vähäiseen todistusaineistoon. Sen pohjana olleessa katsausartikkelissa käytiin läpi 16 tutkimusta, joista 7 oli tehty kehitysmaissa. Vain kaksi tutkimuksista oli tehty niin, että ihmisten imetystapoihin oli oikeasti yritetty vaikuttaa, sen sijaan että olisi vain verrattu niitä jotka joka tapauksessa imettivät tai eivät (jolloin mukaan tulee todella paljon sekoittavia tekijöitä), ja nämä kaksi oli tehty Hondurasissa. Tutkimuksissa todettiin hyötyjä 6 kk täysimetyksestä (erityisesti infektiot, ja erityisesti vatsataudit, vähenivät), mutta myös riskejä (raudanpuute).  
• Sen jälkeisissä tutkimuksissa mm. USAssa ja Espanjassa on vahvistunut käsitys siitä, että imettäminen jonkin verran ehkäisee infektioita, verrattuna korvikeruokintaan. Imetetyillä lapsilla oli vähemmän sairaalapäiviä mm. hengitystieinfektioiden ja vatsatautien takia. (Toim. huom: Tsekkasin ja kuoleman riskiin tällä ei ollut länsimaissa juurikaan vaikutusta - luultavasti siksi, että lasten infektiokuolemat ovat kuitenkin niin harvinaisia.) Joissain tutkimuksissa joissa on verrattu eri pituisia imetyskausia efekti tulee kuitenkin jo 3 kk rintaruokinnalla, eikä yksinomaisen rintaruokinnan jatkaminen pitempään lisää suojavaikutusta.  
• Länsimaissa tehdyissä tutkimuksissa ei ole havaittu, että 6 kk täysimetetyillä lapsilla esiintyisi ravintopuutoksia (esim. raudanpuuteanemiaa). Ko. tutkimukset on kuitenkin tehty vain seuraamalla naisia, jotka joka tapauksessa päättivät imettää, ja 6 kk täysimetykseen päätyneitä oli mukana vain vähän. On mahdollista, että niille vauvoille, joille puutoksia olisi kehittynyt, päädyttiin antamaan korviketta tai kiinteitä aikaisemmin, koska he vaikuttivat nälkäisiltä. Siksi ei voi pitää näiden perusteella varmana, että rintamaito riittäisi kaikille lapsille 6 kk asti.  
• Sinä aikana kun on neuvottu lykkäämään allergisoivien aineiden antamista vauvoille myöhäisemmäksi, allergioiden määrä länsimaissa on lisääntynyt. Toisaalta maissa, joissa neuvotaan antamaan maapähkinää yhtenä ensimmäisistä ruuista (esim. Israel), maapähkinäallergiaa esiintyy harvoin. (Toisalta mikä tässä on syy ja mikä seuraus... Toim. huom.) Ruotsissa varhain alkavan keliakian esiintyvyys kasvoi niiden lasten kohdalla, joille suositeltiin viljojen aloittamista vasta 6 kk iässä ja laski taas kun suositus laskettiin 4 kk:een. Diabetes1-riskilapsilla tehdyissä tutkimuksissa keliakian esiintyvyys kasvoi jos viljoja alettiin antaa joko ennen 3 kk ikää tai 6 kk iän jälkeen, ja vehnäallergian esiintyvyys neljävuotiaana oli tavallisinta niillä lapsilla, joille viljoja oli annettu vasta 6 kk ikää myöhemmin.  
• PROBIT-tutkimuksessa, jossa on seurattu tuhansia lapsia vauvasta kouluikään, ei löydetty eroja 6 kk vs 3 kk täysimetetyillä lapsilla verenpaineessa, älyllisessä suorituskyvyssä, atopian esiintymisessä, tai karieksessa, kun nämä olivat koulunaloitusiässä. (Toim huom; vaikka tässä artikkelissa ei viitata siihen, ko. tutkimuksissa on myös havaittu, että ne lapset, joiden äideille annettiin "baby friendly hospital"-tyylin mukaista imetysohjausta, kannustaen 6 kk täysimetykseen, lasten ollessa vauvoja, suoriutuvat hieman paremmin koulussa alkuluokilla. Herääkin kysymys liittyykö havaittu efekti jotenkin äitien tukemiseen yleensä, eikä imettämiseen sinänsä?) - On viitteitä siitä, että infektioriskin erot 3 ja 6 kk täysimetetyillä liittyvät korvikkeen käyttöön, eikä esimerkiksi kiinteiden aloittaminen äidinmaidon rinnalle liittyisi asiaan.
• Kirjoittajat ovat sitä mieltä, että 6 kk täysimetyssuositus perustuu liian heppoiseen tieteelliseen todistusaineistoon ja riskienarviointiin. He ovat myös huolissaan siitä, että Isossa-Britanniassa ei ole systeemiä, jolla järjestelmällisesti seurattaisiin lasten ravintosuositusten muuttamisen terveysvaikutuksia. Esimerkiksi lasten lievät anemiat saattavat siellä jäädä herkästi huomaamatta.
• Kirjoittajat huomauttavat myös, että on epätodennäköistä, että se ikä, jossa rintamaito lakkaa olemasta hyvä yksinomainen ravinnonlähde, olisi sama kaikille äiti/vauvapareille, vaan todennäköisesti se riippuu monista tekijöistä, kuten lapsen koko, aktiivisuus ja kehitysvauhti sekä äidin maidon määrä ja laatu.
• Tieteellisen todistusaineiston perusteella voisi olla perusteltua suositella länsimaissa 3-4 kk täysimetystä, joka vaikuttaa suojaavan allergioilta, diabetekseltä, ja keliakialta (ainakin sukuriskin omaavilla lapsilla). Ei ilmeisesti ole syytä välttää muiden ruoka-aineiden tarjoamista 4-6 kk iässä, ja on mahdollista että joidenkin lasten tapauksessa 6 kk täysimetys ei riitä takamaan riittävää ravintoa, esimerkiksi raudansaantia.

Busted.

Viime aikojen rasittavin Facebook-meuhkaus on linkki kuluttajaliiton sivulle, jossa todetaan, että tietyissä makkaroissa on lihaa nolla prosenttia, ja kysymys kuinka voi olla että saadaan huijata pientä viatonta kuluttajaa myymällä sille makkarana asiaa jossa ei ole yhtään lihaa.

Perinteisesti makkarahan on olemassa siksi, että voitaisiin käyttää ne osat eläimistä, joita ei voida käyttää pihvinä tai paistina sellaisenaan, ja että lisäämällä mukaan kaikenlaista muutakin kuin lihaa saadaan jatkettua arvokasta liharuokaa.

Suomen säädösten mukaan monia tällaisia osia ei saa kutsua lihaksi, vaikka ne osin sisältäisivätkin lihaa (esim. ns. koneellisesti eroteltu liha, jossa on jänteitä ja ties mitä seassa, mutta myös lihaa). Esimerkiksi moititun HK:n kevyen broilerilenkin tapauksessa sisältönä on "Liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 62 %", joka, vaikkei vastaakaan A-luokan makkaroiden yli 80 prosenttia on kuitenkin aika lailla eri kuin nolla.

Itse kannatan sitä, että tapetut eläimet käytetään kokonaan, ja vähemmän laadukkaista osista tehdään makkaraa. Jauholla tai muulla vastaavalla jatkamistakaan vastaan mulla ei ole mitään, kunhan se selvästi tuoteselosteessa lukee, ja Suomessahan lukee. Sen sijaan vastustan sitä, että modernit hienohelmat vaativat makkaransakin tehtäväksi paistista ja itkevät, että heitä on huijattu, kun kaupassa on tarjolla sellaisen makkaran lisäksi vielä HK:n sinistä jonka aivan hyvin tietävät olevan jämäpaloja ja jauhoa.

Viiskymmentäluvulla
Kaikki oli paremmin
Köyhiä oltiin kyllä
Lapsia saatettiin lyödä
Ja miehet veti viinaa
Edes kenkiä ei ollut varaa ostaa

Mutta töitä tehtiin lujasti
Ja valittamatta
Työllä elettiin
Koulutettiin lapset
Rakennettiin maa

Nykyään on toista
Edes köyhistä ei ole enää mihinkään
Ne syrjäytyvät ja laiskistuvat
Elävät tuilla
Eivätkä pidä lapsiaan kurissa
Tuskin osaavat edes perunaa keittää

(Inspiraatio. Tiedostan tekeväni lievää vääryyttä kolumnistille.)

 Ihan ehkä noin arviolta tuhat vuotta sitten sain tämmösen meemin. Koska olen otettu palkinnosta, lupaan kertoa seitsemän asiaa, mutta eteenpäin en jaksa välittää. Koska olen laiska.

1. Minun on helpohkoa rajoittaa syömäni ruuan määrää, mutta laadun muuttaminen millään lailla terveellisemmäksi ei tosiaankaan toimi. Syön sitä mistä tykkään. Onneksi satun pitämään mm. tuoremehusta ja monista hedelmistä, muuten menisi vähän ankeaksi. Osa erilaisten ruuan koostumuksesta kauhiasti vouhkaavien ruokavalioiden vastustuksestani voinee johtua siitä, että kovasti ainakin toivon, että ei sillä nyt niin väliä ole, jos vaan joskus syö oikeatakin ruokaa...
2. Olen lapsesta asti nähnyt ja näen edelleen usein painajaisia, joista herään irrationaalisiin kauhukohtauksiin. Koska olen iso ja rationaalinen aikuinen, en enää sytytä kaikkia valoja ja ryhdy valvomaan kummitusten varalta ja pystyn jopa käymään vessassa ihan yksin yöllä, mutta se vaatii melkoista yrittämistä. Näissä painajaisissa on aina joku yliluonnollinen elementti ja kummitus on pahin. Näen myös pahoja unia ihan oikeasti realistisista peloista, mutta ne eivät jätä samanlaista herätessäkin pysyvää kauhua, jonka yleensä vie lopullisesti pois vasta päivänvalo. Olen hyvin iloinen siitä, että kanssani samassa makuuhuoneessa nukkuu joku muu ihminen.
3. En ole kovin hyvä laittamaan ruokaa enkä leipomaan. Suoriudun kyllä arkisista ruuista, mutta yleensä kärsivällisyyteni ei riitä reseptin tarkkaan seuraamiseen eivätkä taitoni soveltamiseen, mikä on huono kombinaatio. Jostain syystä osaan kuitenkin tehdä hilloja niin, että makuyhdistelmät menevät pääsääntöisesti aina kohdalleen ja suunnilleen niin kuin ajattelin niiden toimivan.
4. Virkkaan mielelläni pitsiliinoja mutta en ymmärrä missä ihmeessä niitä käyttäisin.
5. Olen huomattavasti parempi nukkumaan kuin heräämään. Tällä hetkellä tulevaisuuden työpaikan valitsemisessa yksi suurimpia kriteerejäni on "ei tartte yleensä mennä kahdeksaksi töihin, eikä mielellään vielä yhdeksäksikään". 
6. Olen erittäin huono maksamaan laskuja ajoissa ja siksi laitan yleensä kaikki laskut mahdollisimman pian suoraveloitukseen. Koska tämä ei onnistu kaikkien laskujen kanssa, saan säännöllisesti postia perintäyhtiöiltä. Toistaiseksi mitään velkojani ei kuitenkaan ole tarvinnut periä oikeusteitse.
7. En ymmärrä, mistä ihmiset puhuvat kun sanovat, että raskaana tulee ärtyisäksi ja tunteelliseksi. Minulla on päinvastoin ollut seesteinen ja rauhallinen olo. Jopa väsymystä ja liitoskipuja ja niistä seuraavia liikkumisen rajoituksia siedän ihan hyvin, mitä normaalitilassa en todellakaan sietäisi menemättä seinille. Raskaushormonit on parasta huumetta.